Näin toki, jos ymmärtää sitä toista kieltä sävyt ja vivahteet halliten. Pätee myös romaaneihin, eivät Chandlerit ja Wodehouset suomeksi aivan samoja kirjoja ole kuin mitä ne olivat englanniksi.
Sarjakuvan harrastajien on joskus silti ehkä vaikea ymmärtää sitä, ettei se tavallinen lukija tee komparatiivista käännöstutkimusta alkuperäisen ja suomennetun teoksen välillä. Hyvä suomennos seisoo omilla jaloillaan muutenkin.
Tää keskustelu sopiikin paremmin tähän ketjuun tästä eteenpäin. Kiitos, Lurker.
Varsinkin huumorin suomentamisessa unohdetaan usein se, että komiikka on oikean ajoituksen taidetta; rytmi ja taimaus on helposti sisältöä tärkeämpi. Ei Huovisenkin dokumentoima "Kuoliaaksinaurattaja" sen parempia vitsejä kerro kuin muutkaan, tappoefekti tulee tarkasta ajoituksesta ärsykkeen, oivalluksen, reaktion ja jo matkalla olevan seuraavan vitsin välillä.
Itse en koskaan miinoittanut Ankka-käännöksiä härskeillä sanaleikeillä, joista esimerkkinä vaikkapa Ilkka Salaman käsialaa oleva:
-"Heluna, mitä sinä oikein näet Pollessa?"
-"Polle astuu niin ylväästi."
Sen sijaan laitoin kyllä muutaman lapsia naurattavan rytmityksen ääneenlukemista varten, kuten Akun runoillessa Iinekselle:
-"Sitä ootan oi rakkain, kun oomme nokakkain." (Hihii, se sano "kakka"!)
ja:
-"Sun nokkas' ja kaulas / on näky niin ylväs / kuin räystäs ja pylväs."
Tai Mikin kirjoittaessa opettavaista kuvakirjaansa:
-"Häijy Herkko Hevonen
ei koskaan koske kampaan,
aina harja takuss' on
ja harjaamatta hampaat.
Silloin täytyy tuulettaa
kun Herkko tulee meille,
jos Herkko viipyy pidempään
minä muutan teille."
:-)
Kivi
Edit: PS. Esimerkiksi Saarikosken kääntämä "Sieppari ruispellossa" menettää koko pointtinsa kun päähenkilö puhuu silloista stadin slangia. Salingerin alunperin käyttämä slangi kun on sisäoppilaitoskieltä, jonka tarkoitus on kertoa, ettei poika koskaan ole ollut tavallisten ihmisten maailmassa, saati kadulla.