elokuvakerronnasta apua?

[ökpö]

Törmäsinpä Colleen Doranin mainiota blogia lukiessani tällaiseen kuin 180 asteen sääntö. Olen kuullut siitä aiemminkin, mutta nyt ensimmäisen kerran tuli sellainen heureka-kokemus, että tämän säännön rikkomiseenhan monet epämääräiset kerronnalliset ja piirrännälliset ongelmani ovatkin liittyneet.

http://en.wikipedia.org/wiki/180_degree_rule

En löytänyt aiheesta aiempia kirjoituksia, joten ajattelin aloittaa uuden keskustelun.

Löytyykö elokuva- tai animaatiokerronnasta ja leikkaustekniikasta muita sarjakuvapiirtäjälle yhtä hyödyllisiä sääntöjä ja oppeja?

//edit: säännöstä näytetään käyttävän suomeksi ainakin käännöstä "suojaviiva": http://www.digivideo.fi/wiki/index.php/Suojaviiva

[VesaK]

Tuosta suojaviivan rikkomisesta on ainakin varhaisissa Tinteissä esimerkkejä.
Tintti Amerikassa -albumissa (mustavalkoversio) Tintti näkee edellisessä ruudussa konnan pakenevan etääntyen vasemmalle - ja syöksyy itse seuraavassa ruudussa ovesta oikealle (lukijasta katsoen vasemmalle). (Ks. M. Farr: Tintti - tarinoiden todelliset taustat, Otava 2007)

[MarkZero]

...
Löytyykö elokuva- tai animaatiokerronnasta ja leikkaustekniikasta muita sarjakuvapiirtäjälle yhtä hyödyllisiä sääntöjä ja oppeja?

Kyllä löytyy. Varsinkin jos haluaa tehdä pitempää tarinavetoista sarjakuvaa, elokuvan tekniikoihin tutustuminen on varmasti palkitsevaa. Sieltä voi hyödyntää paljon asiaa ajatellen rajauksia, kuvakulmia tai tarinankerronnan rytmitystä. Kuvakokojen käyttöön (yleiskuva, lähikuva, erikoislähikuva jne.) saa myös hyvät perussäännöt ja valaisuunkin voi samantien perehtyä. Ja tietenkin pitää muistaa että sarjakuva on silti erilaista, mutta paljon voi soveltaa elokuvan ja animaation puolelta.

Kirjastosta löytyy varmasti monenmoista elokuvateorian opasta. Muistui mieleen yksi oma suosikki, Juha Rosman kirjoittama ja toimittama (useita kirjoittajia) kirja: "Elokuvadramaturgian salaisuudet".
http://www.bookfinder.com/dir/i/Elokuvadramaturgian_Salaisuudet/9519349340/

[Asko AA]

Elokuvan tekniikoihin tutustuminen on varmasti palkitsevaa. Sieltä voi hyödyntää paljon asiaa ajatellen rajauksia, kuvakulmia tai tarinankerronnan rytmitystä.

Luennoin 80-luvyulla kaksi kautta elokuvakerronnasta ja käytin sarjakuvaa kernaasti rinnakkaisena esimerkkinä taiteesta, jolla on kaikki samat konstit ja halutessa vielä paljon enemmän taiteellisia vapauksia.
Tärkein ja helpoin visuaalisten konstien tajuamisen metodi on katsoa elokuvia siten, että henkilöityy kameraan, kuvittelee jatkuvastu itsensä ja oman näkökenttänsä kulloisenkin kameran asemaan ja perspektiiviin. Ja tapaan luoda tunnelmia, rytmiä ja jatkumoita. Kuinka paljon tuleekaan pompittua näyttämön ympärillä leikkausten ja kuvakulmien mukana, místä päin ja minkälaisin rajauksin kuvitus toimii ja niin edelleen. Ihme, jos taitavasti leikatusta filmitarinasta ei saisi ideoita sarjakuvienkin kuljetukseen.
Kannattaa kokeilla ihan huvikseenkin sellaisen elokuvan kanssa, jonka vieraannuttamisesta ei ole niin väliä. Mitä parempaa kerrontaa, sitä nopeammin huomaakin seuraavansa tarinaa, vaikka yrittäisi tarkkailla tekemisen tekniikkaa. Sama pätee sarjakuvaan.

[JJ Naas]

Chris Ware taitaa nimenomaan vastustaa elokuvallisten keinojen ja sommittelujen käyttöä sarjakuvissa. Henkilökohtainen reaktioni kyseiseen näkökantaan: Paskan marjat, turhaa erikoisuuden tavoittelua. Sajakuva on vanhempi formaatti, elokuva on sommitteluineen kopioinut sitä.

[Tertsi]

Törmäsinpä Colleen Doranin mainiota blogia lukiessani tällaiseen kuin 180 asteen sääntö. Olen kuullut siitä aiemminkin, mutta nyt ensimmäisen kerran tuli sellainen heureka-kokemus, että tämän säännön rikkomiseenhan monet epämääräiset kerronnalliset ja piirrännälliset ongelmani ovatkin liittyneet.

Minusta suojaviivan rikkominen ei vaikuta mitenkään sarjakuvan luettavuuteen.
Sarjakuvakerronnassa jopa pitää hyppiä suojaviivan molemmin puolin, jotta kuvakerrontaan tulisi dynamiikkaa. Lukekaa vaikka Barksia.

Sarjakuvakerronnassa pätevät ihan eri säännöt kuin elokuvakerronassa.

Oma esimerkki:
Kun Arikari potkaisee palloa, ei haittaa yhtään, että seuraavassa kuvassa pallon kulkusuunta on oikealta vasemmalle, vaikka se edellisessä potkaisukuvassa  on vasemmalta oikealle. Pikemminkin voi sanoa, että nuo suunnat pitää olla noin, jotta saataisiin kuvakerrontaan tehoa.   Vai onko näin? Mielipiteitä?

[MarkZero]

Chris Ware taitaa nimenomaan vastustaa elokuvallisten keinojen ja sommittelujen käyttöä sarjakuvissa. Henkilökohtainen reaktioni kyseiseen näkökantaan: Paskan marjat, turhaa erikoisuuden tavoittelua. Sajakuva on vanhempi formaatti, elokuva on sommitteluineen kopioinut sitä.

Elokuvahan alkuvaiheessa tosiaan kopioi strippisarjiksen sommittelua. Eli yleiskuvaa käytettiin aina, vähän kuin tämän päivän Suomi-sarjakuvassa. Sittemmin Eisensteinin ja muiden mukana keksittiin että voi olla eri kuvakokojakin. Tuntuisi että kuvakerronnan kehitys elokuvassa oli nopeampaa, kun sarjakuva seurasi perässä?

Minusta suojaviivan rikkominen ei vaikuta mitenkään sarjakuvan luettavuuteen.
Sarjakuvakerronnassa jopa pitää hyppiä suojaviivan molemmin puolin, jotta kuvakerrontaan tulisi dynamiikkaa. Lukekaa vaikka Barksia.

Riippuu täysin minkälaista juttua tekee. Jos tekee elokuvamaista kerrontaa, suojaviivan ymmärtäminen on oleellista, vaikka nykyään tämän säännön rikkominen on aika yleistä ja sitä voi käyttää tehokeinona. Mutta joo, tietynlaisessa hetkestä hetkeen pomppivassa tarinassa sillä ei ole väliä.

Sarjakuvakerronnassa pätevät ihan eri säännöt kuin elokuvakerronassa.

No ei ihan. Väline on eri, mutta paljon on yhteistäkin.

[Tertsi]

No ei ihan. Väline on eri, mutta paljon on yhteistäkin.

Myönnetään, mutta halusin vain sanoa, että sarjakuvantekijän ei kannata ottaa elokuvanteko-oppita liian tosissaan.

Tarmo Koiviston ohje oli aika hyvä, aikoinaan:
"Tehkää semmosta, että näyttää hyvältä."

[Curtvile]

Sarjakuvakerronnassa pätevät ihan eri säännöt kuin elokuvakerronassa.

Oma esimerkki:
Kun Arikari potkaisee palloa, ei haittaa yhtään, että seuraavassa kuvassa pallon kulkusuunta on oikealta vasemmalle, vaikka se edellisessä potkaisukuvassa  on vasemmalta oikealle. Pikemminkin voi sanoa, että nuo suunnat pitää olla noin, jotta saataisiin kuvakerrontaan tehoa.   Vai onko näin? Mielipiteitä?

osin samaa mieltä, muttamutta...
esimerkkisi toimii koska luontainen opittu länsimainen lukusuuntamme kulkee ylävasen yläoikea> keskivasen, yläkeskivasen, alakeskivasen> alavasen alaoikea.
Tämän lisäksi ylärivi luo kohtauksen, keskiosa koollaan ja yläperspektiivillä kiinnittää huomion, oikean reunan jakaessa rytminmuutoksella ruutukoon kautta jännitteen ja alarivin ruutumuotojen leikatessa keskenään vahvistaen yhteyden.
180 astetta säilyy. koira on keskivaiheen jälkeen aina vasemmalla tai yksin arikari oikealla tai yksin.

Elokuvanahan tuo olisi: Panorointi pelaajista suojatien laitaan, kameran yleisotos koiran astuessa tielle, auton lähestyminen(elokuvassa tosin varmaankin auton kylkeä pitkin auton kulkusuunnan mukaisesti, ainakin amerikkalaisissa), sarja nopeita leikkauksia, zoomaus potkuun, kamera-ajolla koira nurin.

Minusta vaikutus syntyy ensisijaisesti siitä että Tertsi osaa käyttää formaatin konventioita täyteen mittaansa.

[Asko AA]

...sarjakuvantekijän ei kannata ottaa elokuvanteko-oppaita liian tosissaan.

Näin tähdentäisin minäkin.
Ei elokuvaa ja sarjakuvaa samalla tavalla tehdä - sen huomaa leffojen kuvakäsikirjoituksista, jotka on tehty filmikerronnan ehdoilla näennäisesti sarjakuvan muotoon. Näkee kuinka sidonnaisia ne ovat toiselle formaatille alisteisina.

Mutta ideoita on hyvin houkuttava vaihtaa puolin ja toisin.
Ja elokuva on hyvä havainnollistaja eri tavoista vangita liikettä ja elementtien keskinäisiä suhteita. Ja sommittelua. Mutta sille alisteinen kopiointi sarjakuvaan tuottaisi vain kapea-alaista metatyylittelyä.

Suojaviivan tms. sääntöjen käyttökelpoisuus on hyvä oivaltaa, jotta voi venyttää tai rikkoa sitä luovasti. Jonkun korkkarin kahden päällekkäisen suorakaiteen sivukerronnassa se on lähes välttämätön (näkisittepä vaan eräänkin sivun, jolla wannabe-piirtäjän ryssät hyökkäävät vasemmalta oikealla ja puolustajat tulittavat samaan suuntaan.), mutta Tertsin sivussa todellakin luodaan tasapaino monipuolisilla kuvarinnastuksilla, joiden suhde toisiinsa ulottuu yli useammankin kuvan.
Tällaiseen ei elokuva pysty.
Exciting!

[JanneT]

Sarjakuvassa suojaviiva ei ole aivan yhtä ehdoton kuin elokuvissa, sääntöä rikkoo yksi jos toinenkin tekijä. Katsokaapas kuinka asia toteutetaan vaikkapa Feriolin Mikki Hiirissä: jos hahmot vaihtavat jossain ruudussa puolia, ruudusta poistetaan tausta ja tilalle laitetaan liukuväri mallia 'radial gradient'. Älyttömän kuuloinen idea, mutta toimii ihan kohtuullisesti.

Tertsillähän tapahtuu periaatteessa sama ilmiö ruudussa 6: hahmo, jonka täytyisi periaatteessa olla samalla puolella kuin ystävänsä kaksi ruutua ylempänä onkin peilikuvana, mutta ilman taustaa. Nyt Egmontin värittäjät lisäisivät liukuvärigradientin hahmon taustalle erottaakseen hahmon muusta tilankuvauksesta eikä kukaan heidän ajatusmallinsa mukaan kiinnittäisi huomiota että hahmo on toisella puolella tai ystävät viereltä puuttuvat.

Mutta silti: suurimman osan aloittelevista, joskus valitettavasti myös kokeneemmista tekijöistä ongelma on juuri se, ettei suojaviivaa ja lukusuuntaa tunneta tai hallita. Jos tilassa -jopa näkymättömässä tilassa- pompitaan täysin miten sattuu lukukokemus ei vain ole sujuva.

Tertsin esimerkki on muutenkin mielenkiintoinen. Ilman vastaesimerkkiä vertailu on kuitenkin hankalaa. Toivon mukaan Tertsi et pahastu kun poljin tekijänoikeuksiasi kokeillakseni mitä tapahtuisi jos sivu menisi kutakuinkin elokuvansääntöjen mukaisesti 




Nojoo, eihän kuvia nyt oikeasti voi käännellä miten sattuu ja olettaa että homma toimisi. Nythän kaveri potkaisee eri jalalla kuin alkuperäisessä sivussa. Pallon ruutuun 7 nappasin ruudusta 6 sillä peilikuvana tuo pallon liike olisi muuten melkoista vierimistä... tekijä varmasti tekisi itse paremman esimerkin

[Lurker]

Elokuva syntyy leikkauksella, sama pätee myös sarjakuvaan. Tässä on aivan loistava esimerkki sarjakuvasta Lentoemäntä  (Ajan Sävel 1/1959).

Puhekuplan sisältävä kohtaus leikataan hauskasti kohtaukseen matkustamon puolella, syy ja seuraus yhdistetään vitsikkäästi sarjakuvan kielellä - jota korostetaan vielä tekstilaatikolla ("Lentokone nytkähtää..."). Lukija voi vain arvailla, mitä ohjaamossa tapahtuu.

[Tertsi]

Syy miksi Arikari on piirretty vasemmalle kuudennessa ruudussa on, että näin alekkaisiin kuviin tulee silmän suoritettavaksi diagonaliliike (tai oikeastaan S-kirjaimen muotoinen). Jos Arikari olisi kuudennessa ruudussa oikealla silmä vaeltelisi tylsästi vain alaspäin alekkaisten ruutujen oikeata laitaa.
S-kirjaimen päätteeksi on vaivatonta siirtyä potkaisukuvaan (painopiste jo valmiiksi vasemmalla), jota Arikarin katseensuunta vielä helpottaa entisestään. Tai näin mä ainakin tätä asiaa pähkäilin, silloin kun tuota kohtausta sommittelin.

Mielestäni sarjakuvakerronnassa olennaisempaa kuin suojaviivat ym. elokuvasäännöt  on se, kuinka lukijan katsetta kuljetetaan ja ärsytetään (tai helpotetaan) pitkin paperin pintaa.


Kuinka moni on huomannut että Giraudin Zoom Navaho-albumissa Kohtalokas kaivos
kokonainen vuori vaihtaa puolen sivun korkuisissa kuvissa paikkaa vasemmalta oikealle (tai päinvastoin)? Hajonneen sillan ylityskohtauksessa.
En kuitenkaan pidä tuota onnistuneena ratkaisuna Giriltä. Kun "virheen" on kerran huomannut, se pistää aina silmään.

[JanneT]

Syy miksi Arikari on piirretty vasemmalle kuudennessa ruudussa on, että näin alekkaisiin kuviin tulee silmän suoritettavaksi diagonaliliike (tai oikeastaan S-kirjaimen muotoinen). Jos Arikari olisi kuudennessa ruudussa oikealla silmä vaeltelisi tylsästi vain alaspäin alekkaisten ruutujen oikeata laitaa.
S-kirjaimen päätteeksi on vaivatonta siirtyä potkaisukuvaan (painopiste jo valmiiksi vasemmalla), jota Arikarin katseensuunta vielä helpottaa entisestään. Tai näin mä ainakin tätä asiaa pähkäilin, silloin kun tuota kohtausta sommittelin.

Joo olen ehdottomasti samaa mieltä, sivu näyttää paljon tylsemmältä jos hahmot seisoskelevat allekkain eikä silmää kuljeteta alariville. Toisaalta tuo potku toimii myös juuri sen takia, ettei suunta ole kovin vahvasti oikealle vaan kuvaan tulee hyvä kierto.  Oikeastaan eniten itseäni tuolla sivulla ihmetytti mistä tuo laastarihuulinen kaveri tuli. Mutta ongelma on luultavasti siinä ettei näkyvillä ole kuin yksi sivu.

Kuinka moni on huomannut että Giraudin Zoom Navaho-albumissa Kohtalokas kaivos
kokonainen vuori vaihtaa puolen sivun korkuisissa kuvissa paikkaa vasemmalta oikealle (tai päinvastoin)? Hajonneen sillan ylityskohtauksessa.
En kuitenkaan pidä tuota onnistuneena ratkaisuna Giriltä. Kun "virheen" on kerran huomannut, se pistää aina silmään.

Pahin tällä hetkellä mieleen tuleva esimerkki epäonnistuneesta kuvakerronnasta on teos Matkalla Perditioniin, erityisesti toimintakohtaukset. Kaverit pomppivat aivan minne sattuu ja lukija on pihalla kuin lumiukko. Tai ainakin minä olin.

[ökpö]

Oma esimerkki:
Kun Arikari potkaisee palloa, ei haittaa yhtään, että seuraavassa kuvassa pallon kulkusuunta on oikealta vasemmalle, vaikka se edellisessä potkaisukuvassa  on vasemmalta oikealle. Pikemminkin voi sanoa, että nuo suunnat pitää olla noin, jotta saataisiin kuvakerrontaan tehoa.   Vai onko näin? Mielipiteitä?

No minunkaan mielestäni tuossa esimerkissä ei juuri rikota 180 asteen sääntöä, koska kuljetukseen syntyy kierto toiseksi viimeisessä ruudussa, missä pallo potkaistaan lähes suoraan katsojaa kohti. Eri asia jos olisit vaikka vaihtanut yhtäkkiä tien suuntaa...

Itse en puolestani ole koskaan arvostanut tuota silmänkuljetusperiaatetta kovin korkealle, lukuunottamatta jotain aivan ilmeisiä juttuja kuten neljännen seinän rikkomista toisen ruudun päälle "väärään suuntaan". Toinen aika eeh-sääntö on tämä, että jos hahmo kulkee lukusuuntaan niin se on menossa kohti seikkailua, ja toiseen suuntaan päin ollaan menossa kotiin.

Omassa sarjiksessani on muutama ruutu missä rikotaan suojaviivaa ihan kunnolla. Olen saattanut aluksi luonnostella ruudut vaistonvaraisesti oikein, mutta sitten jostain syystä olen valopöydällä lopullista sivua piirtäessä flipannut ruudun, niin että hahmot todella vaihtuvat päittäin. Ilmeisesti tarkoitus on ollut tuoda ruutuihin vaihtelua, mutta lopputuloksena onkin ollut vain epämääräisen tökkivää kerrontaa. Mihin siis nyt kuvittelen tietäväni syyn.

Esimerkkiskanneja ette siveyssyistä saa :-)