Hiusten piirtäminen, hiukset.

[Hazart]

Hiusten piirtäminen aiheuttaa hilseilyä ja pään kolottelua. Varsinkin silloin, kun ne pitää piirtää hahmolle useista eri kuvakulmista. Hyvien vinkkien toivossa kysynkin, että miten lähestytte asiaa, kun piirrätte hiuksia? Katsotteko mallia jostain, vedättekö apuviivoja päähän ensin vai millä homma parhaiten hoituu?

 

Edit: muutin otsikon hakukonetta ajattelevaksi...

[Ossi Hiekkala]

Mallin ottaminen on aina hyvä idea. Hiuksia piirtäessä kannattaa keskittyä massoihin sekä valoihin ja varjoihin eikä yksittäisiin hiuksiin.

[vauvakolibri]

Valitettavasti minun tapani on tehdä hiuksista jokin epämääräinen möykky joka vastaa enemmän esinettä kuin kampausta.

Mutta joo, suosittelen hiuslehden ostamista ja siitä piirtelyä. Auttaa ainakin vähän.

[Anssi Rauhala]

Kuten Jaska Jokunen ja Roger Leloup, olen parturin poika. 

Mallia käytän, joskus piirrän itse muistin avuksi kolmitahokuvat tai puoliprofiilin, että saan jatkossakin piirrettyä saman hahmon samanlaisilla hiuksilla. Ja hahmoilla tietysti on vielä erimuotoiset pääkallotkin, joten sekin määrää hiusmassojen asettumista.

Kaikkein hirmuisimpia ovat letit ja nutturat: niissä on se oma rakenteensa, joka pitäisi saada näkymään ilman, että hiukset näyttävät lasikuituvalokselta. Aina ei semmoisten piirtäminen onnistu mitenkään helposti.

Hiusrajan merkkaan lyijykynäluonnokseen, ja lähden jatkamaan hiusmassan linjoja kallon ääriviivoista ulospäin. Olenpa ajatellut tehdä pieniä muovailumassapäitäkin, mutten ole moiseen vielä enemmälti ehtinyt.

[Hazart]

Kiitos hyvistä vastauksista.

Jotenkin tuntuu, että tuo mallikuvista piirtely ei tässä tapauksessa tee tehtäväänsä. Sillä saa kyllä hyviä yksittäiskuvia, mutta haluaisin nyt ennemminkin sisäistää sellaisen oman tavan tehdä hiukset ilman mallia. Samoille hahmoille uudestaan ja uudestaan. Sarjakuvaan.
Haluaisin oppia kuinka se rakenne tai systeemi toimii, jolla ne päässä ovat. Pelkistettynä tietenkin. Saisi sitä kautta sitten tekemiseen sellaista helppoutta ja rutiinia (ilman jatkuvaa mallin käyttöä).

Mangistit tuntuvat opettavan noilla nuoliviivoilla, jotka päästä lähtevät, mutta en minä niiden avulla saa kovin kelvollista jälkeä aikaiseksi.

Mutta onpa taas mukava treenata! Voi jummi!

 

[ökpö]

En ole mikään guru, mutta... Ajattelen hiuksia suortuvina jotka "virtaavat" johonkin päin päänahasta. Lähden liikkeelle siitä että piirrän kallon muodon ja hiusrajat. Sen jälkeen hahmotan päässäni tai hennoilla viivoilla a) pyörteiden ja jakausten paikat ja b) millaisen tilan hiukset suunnilleen täyttävät. Lähden sitten täyttämään sitä tilaa suortuvilla jotka kulkevat toistensa yli ja ali. Vierekkäisissä ruuduissa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että edes näkyvimmät suortuvat ovat suht identtiset.

Crewcutin piirtäminen on vähän oma taiteenlajinsa... Siinä joutuu kiinnittämään paljon huomiota kallon muotoon. Mutta periaatteessa myös crewcut koostuu suortuvista.

Mistä pääsenkin siihen, että niissä manga-tutoriaalien suuntanuolissa on se pointti, että pystyäkseen piirtämään hahmon hiukset samanlaisina kuvasta toiseen täytyy tietää mihin suuntaan hius taipuu. Yleensä ihmisillä on joku pyörre tai jakaus tai useampi, mistä kuontalo painuu eri suuntiin. Jos edes suunnilleen tiedostaa hiuksen liikkeen 3D:nä pollan ympärillä, se helpottaa hommaa jo huomattavasti. Ei niitä nuolia tietenkään tarvitse kuvaan piirtää.

Hiusten elämää kannattaa tarkkailla kanssaeläjistä tai vaikka telkkarisarjoista. Niistä oppii huomaamaan kaikenlaista mikä riippuu paljon hiuksen laadusta ja siitä miten niitä käsitellään.

Jos pyritään sievään lopputulokseen, niin mukavan näköiset sarjakuvahiukset ovat yleensä verraten pöyheät. Yksi tavallisimpia vikoja on että hiukset ovat takaa latteat, ja/tai takaraivo ei ole tarpeeksi syvä.

Vaikein piirrettävä kokemukseni mukaan on melkeinpä semmoinen klassinen miesten leikkaus, missä tukka jätetään päältä sen verran pitkäksi, että se muodostaa ohimoiden/otsan päälle laineet. Tavanomaisia lettejä ja tukkalaitteita sen sijaan on mukava piirtää, koska ne ovat staattisia. Lettiä ei tarvitse opetella piirtämään kuin kerran elämässään. Tosin minun sarjakuvahahmonihan näyttävät aina vähän lasikuituvaloksilta joten ehkä näkemykseni on viallinen. ;-)

[Wade]

Hasardi, vedä muutama apuviiva! Jakauksen kohtaan ja muutama hiusten mukaan. Sit vaan tussaamaan.

Nimim. aina ongelmia hiukseissa (paitsi omissa, myös piirroksissa).

[O.K.]

..haluaisin nyt ennemminkin sisäistää sellaisen oman tavan tehdä hiukset ilman mallia. Samoille hahmoille uudestaan ja uudestaan.

Tuo on just hankalaa, yhden kerran saa jonkin näköisen hiuskuontalon väkerrettyä, mutta ruudusta toiseen saman, mutta elävän kampauksen väsääminen käy liikaa työstä. Hiuksia on paljon helpompi esim. maalata suht realistisesti kuin piirtää viivapiirroksena, koska karrikointi on hankalaa; joko hiuksista tulee liian yksityiskohtaiset tai pelkistetyt. Karrikointiin vaikuttaa vielä jokaisen ruudun kuvakokokin.

Animaation puolelta voi ottaa mallia. Hiukset voi pelkistää pariin elementtiin. Pohjana on usein ikään kuin "perusmassa", joka pysyy koko ajan suurinpiirtein samanlaisena ja lisäksi on tietyt suortuvat, etutukka, ponnari tms, joka näyttää liikkeen. Näihin sitten voi tyylistä riippuen lisätä yksityiskohtia, valaistusta jne. 

Esim. tähän tyyliin:
http://stevenegordon.com/animation/animation_06.html

[Lättä]

Itsellä ainakin on vaikeus saada keksittyä ei hiusmalleja. Kaikki on sitä samaa lössiä. Onko kannattavaa yrittää keksiä omia hiustyylejä, vai herättävätkö hiukset huomiota hahmossa lähes ollenkaan? Nyt tarkoitan muuta kuin mangaa, sillä ainakin minä huomaan niissä selkeimmin ihmiset joko hiusten tai vaatteiden perusteella. Kasvot muistuttavat usein toisiaan melkoisesti, esim. Dragonballin Yamchan ja Gokun kasvot. No okei, kyllä kasvotkin erottaa, mutta hiuksilla on enemmän arvoa.

[Anssi Rauhala]

... vaikeus saada keksittyä ei hiusmalleja. Kaikki on sitä samaa lössiä. ... herättävätkö hiukset huomiota hahmossa lähes ollenkaan?

Eipä tuota arvaa sanoa. Kuka ne huomaa, kuka sitten taas ei.



"Tuleeko jakaus kummalle puolelle?" Voidaan miettiä sitä, mitä kulloinenkin hahmo sanoisi siinä parturintuolissa istuessaan. Ja millä asenteella: välittäisikö se ollenkaan? "Tee siitä helppohoitoinen. Viiden millin siili." Tai: "Yleensä se on vaan kuminauhalla niskassa." "Mun korvat on niin höröt, älä leikkaa paljon sivuilta."

Ja jos liikaa leikkaa, tulee todellakin aina päänahka vastaan. Kallonmuotoa ei voi paeta, paitsi hirmuisen karvakuontalon alle.

[Hazart]

Kivoi kuvia Antti. Hyviä vastauksia.

Pakko se on myöntää, että ne mallikuvat on varmaan suurin apu, mitä on vastaan tullut. Sekä piirretyt, että valokuvat. Apinoimalla oppii.

 

[Hazart]

En yleensä piirtele ihmisiä, mutta jos piirrän, niin piirrän siilitukan. Se on helppo!

Kymmenvuotiaan logiikka on täysin aukotonta. Piirränpä siis minäkin siilitukkia tästä lähtien. Ei ainakaan tarvitse miettiä, että olisi vaikeaa. Tai jos en piirrä ihmisiä lainkaan, ei tarvitse piirtää hiuksiakaan. Helppoa!

 

[Wade]

Soo, soo Hazart! Tuohan oli täydellinen kommentti vanhoille parroille, jotka tuskailevat noin pienestä ja joiden maailma kaatuu hyvin vähästä.

[Hazart]

Soo, soo Hazart! Tuohan oli täydellinen kommentti vanhoille parroille, jotka tuskailevat noin pienestä ja joiden maailma kaatuu hyvin vähästä.

Soo, soo Wade! Tulkitset omiasi. Kirjoitin viestini täysin hymyssä suin. Siinä ei ole pienintäkään kyrsiintymistä. Päinvastoin.

Offtopicciahan tämä on, mutta poikani sanoi pari päivää sitten aamupalapöydässä: "Äiti. Me olemme lapsia, mutta te olette isin kanssa ihmisiä." Lapsosten suusta tulee mielenkiintoisia juttuja, joita sietää pohtia.

 

[Wade]

Soo, soo Wade! Tulkitset omiasi. Kirjoitin viestini täysin hymyssä suin. Siinä ei ole pienintäkään kyrsiintymistä. Päinvastoin.

Hymyilin minäkin! (yrittää lievittää koheltamisiensa ansiosta syntyneitä koomisia tilanteita, ja itsensä nolaamista).

Offtopicciahan tämä on, mutta poikani sanoi pari päivää sitten aamupalapöydässä: "Äiti. Me olemme lapsia, mutta te olette isin kanssa ihmisiä." Lapsosten suusta tulee mielenkiintoisia juttuja, joita sietää pohtia.

Vastataanpa tähänkin:
3- vuotinen pikkuveljeni kehuskeli uskaltavansa avata ulko-oven pimeällä. Kun 4- vuotias siskoni tokaisi siihen, että kyllä hänkin, oli tuon veljen vastaus ytimekäs, matalalla äänellä ja huulet suippona: "Et tä vielä ukkalla, kun tä oot lapti!"