Kill Me Kiss Me

[Janne Kuusinen]

I'm blind! I'm blind!

Ei tällaista sarjakuvaa voi olla!
Kill Me Kiss Me on migreeniä aiheuttavaa ADHD-sarjakuvaa, josta ei ota pirukaan tolkkua. Buliimisen näköiset epäihmiset vääntävät tikusta asiaa, ja jollain kumman ilveellä sivuja saadaan rustattua kokoon albumeiksi saakka. Tyylivaihdoksilla masturboidaan, ja ilkeällä väkivallalla täytetään aukkokohtia. "Tää on nykypäivän teineille" ei oikeuta olemassaoloa tälle sarjalle, joka olisi asianmukaisesti polttamalla hävitettävä.

Menee bottom TOP2:een "Kiskot" -sarjakuvan seuraksi.
Sori.

[ökpö]

He määki luin tämän eilen, tai ainakin ensimmäisen osan. Ja vaikka olen jo aika läjän mangahömppää itseeni ahtanut ja kuvittelisin lajityypin visuaalisten kommervenkkien olevan hallussani, niin jumalauta -- kyllä meinasi aivo nyrjähtää... Putosin joka toisella sivulla kuin mummo puusta. Että onko se nyt tällä kertaa Kun vai Kaun joka puhuu, ja onko tuo hahmo nyt sitten se mallipoika vai ihan joku muu, ja kumpi näistä blondiserkuksista tällä kertaa on kuvassa ja... Spastisuudessaan kerronta lähenteli paikoitellen kuvitelmaani skitsofreenisestä episodista.

Enkä nyt menisi väittämään, että tarina välttämättä kuvastaa mitään murrosikäisen todellisuuttakaan, kun yksi päähenkilö on supermalli, toinen kaupungin (toiseksi?) kovimman jengin pomo jolla on homoeroottinen fiksaatio kaveriinsa, ja kaksi muuta identtisiltä näyttävät crossdressaavat serkukset joiden persoonallisuus on tasan yhden asian (eli sen ihastuksen) paksuinen. Tai siis hetkinen, toisella ei siis itse asiassa *minkään* asian paksuinen. Ja silti tämänkin henkilön keekoiluilla onnistutaan täyttämään aika monta sivua... Mikä tässä sitten on sitä teinin arkirealismia? Sekö että koulussa on tunnit, kokeita ja opettajia (aika useinhan nämä tuntuvat mangakouluista kokonaan puuttuvan..)?

Ja siis Les Bijouxistahan minä tykkäsin, kun sen aikoinaan tokiopopon versiona ostin. Eikös sekin ole shoujoa. Aika eri tasolla tarinankerronnaltaan kuitenkin, piirrosjäljestä puhumattakaan.

[rama]

Ja siis Les Bijouxistahan minä tykkäsin, kun sen aikoinaan tokiopopon versiona ostin. Eikös sekin ole shoujoa. Aika eri tasolla tarinankerronnaltaan kuitenkin, piirrosjäljestä puhumattakaan.

Heh, minä koin asian täysin päinvastoin; Les Bijoux'n piirrosjälki oli paikoin silmiä hivelevää (ja toisin paikoin _todella_ staattista), mutta itse kertomuksen kornius sekä vakavuus jolla se kerrottiin mykisti kyllä täysin

No, ihmiset (tässä tapauksessa sarjan korealaisnen tekijäpari) jotka ottavat itsensä todella vakavasti eivät ole koskaan olleet vahva puoleni...

[ökpö]

Heh, minä koin asian täysin päinvastoin; Les Bijoux'n piirrosjälki oli paikoin silmiä hivelevää (ja toisin paikoin _todella_ staattista), mutta itse kertomuksen kornius sekä vakavuus jolla se kerrottiin mykisti kyllä täysin

Tottapa potta tuo staattisuus, paikoin kuvitus muistutti liikaa pinuppeja. (Eipä niin etten itsekin moista harrastaisi.) Tässäkin olivat hahmot ja taustat jälleen kerran eri henkilöiden käsialaa, luulen sen vaikuttaneen asiaan.

Mahtipontisuus on hieno asia. Olen aina peräänkuuluttanut fiktiossa pientä suureellisuutta, se vain pitäisi osata tehdä kuten Garcia Marquez sen tekee, siis niin että se vaikuttaa elimelliseltä osalta kuvitteellisen todellisuuden arkea. Sellaisesta suureellisuudesta lukija voi antautua nauttimaan, koska se ei ole kornia. Suomalaisesta fiktiosta tällainen herkku kokemukseni mukaan suurelta osin puuttuu... Parhaatkin kertojat tahtovat olla sellaisia kuin Sofi Oksanen, eli kerronnan suureellisuus on kielellistä ja todellisuudessa puhutaan pitkälti siitä että haetaan maitoa kaupasta. (Sofi Oksanen on muuten lempikirjailijoitani eli ei sekään aina paha asia ole)

[rama]

Tottapa potta tuo staattisuus, paikoin kuvitus muistutti liikaa pinuppeja. (Eipä niin etten itsekin moista harrastaisi.) Tässäkin olivat hahmot ja taustat jälleen kerran eri henkilöiden käsialaa, luulen sen vaikuttaneen asiaan.

Mahtipontisuus on hieno asia. Olen aina peräänkuuluttanut fiktiossa pientä suureellisuutta, se vain pitäisi osata tehdä kuten Garcia Marquez sen tekee, siis niin että se vaikuttaa elimelliseltä osalta kuvitteellisen todellisuuden arkea. Sellaisesta suureellisuudesta lukija voi antautua nauttimaan, koska se ei ole kornia. Suomalaisesta fiktiosta tällainen herkku kokemukseni mukaan suurelta osin puuttuu... Parhaatkin kertojat tahtovat olla sellaisia kuin Sofi Oksanen, eli kerronnan suureellisuus on kielellistä ja todellisuudessa puhutaan pitkälti siitä että haetaan maitoa kaupasta. (Sofi Oksanen on muuten lempikirjailijoitani eli ei sekään aina paha asia ole)

Itse asiassa rakastan pateettisuutta hipovaa melodraamaa ja suuria tunteita (mistä syystä synkät japanilaiset ja suomalaiset elokuvat todella kolahtavat minuun. Olin varmaan katsomon ainut joka sai Kitanon 'Dolls'in näytöksen aikana valtavan nenäverevuodon kun itkeä pillitin niin hartaasti), mutta jotenkin se tässä meni minulta ohi 
Ehkä se johtui siitä ettei musta ollut tarpeeksi mustaa, vaan pikemminkin puoliharmaata. Suuret tunteet eivät ikäänkuin koskaan paisuneet tarpeeksi suuriksi vaan jäivät puolitiehen. No, kunhan tässä horisen.


Onneksi bishit olivat niin hyvin piirrettyjä että luin kiltisti kaikki osat!

[ökpö]

Ehkä se johtui siitä ettei musta ollut tarpeeksi mustaa, vaan pikemminkin puoliharmaata. Suuret tunteet eivät ikäänkuin koskaan paisuneet tarpeeksi suuriksi vaan jäivät puolitiehen. No, kunhan tässä horisen.

No ei, oikeassa olet, minustakin Les Bijouxin tarina olisi vaatinut enemmän kliimakseja pitkien kehittelyjen päätteeksi. Sinänsä kuitenkin ihan pidin tarinasta, se oli aika omaperäinen, ja aidosti juonellinen eikä mikään epätarina.

[rama]

Minulla juolahti vastaustasi lukiessani mieleen toinenkin asia joka ärsytti vielä enemmän Les Bijoux'ssa:

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi piilotetun sisällön)

aina kun päähenkilö muuttui naiseksi hänestä tuli sellainen kitisevä nahjus. En tarkoita etteikö hänen Diamondia kohtaan tuntemansa vastustamaton fyysinen vetovoima olisi ollut ihqu juttu (sitä se nimenomaan oli), mutta siis hieman selkärankaa olisi hänelle toivonut, jotenkin kirjailija nakkasi kehiin pahimmat naisellisuuskliseet. K2'ssa taas ihastutti se kuinka jengipomo ei halunnut söpöä pikku kukkasta vaan pahimmanlaatuisen amazonin. Yeah, lisää sellaisia miehiä!

Sori että meni tämä K2-ketju enemmän Les Bijoux'n ruotimiseksi. My bad!

[ökpö]

Minulla juolahti vastaustasi lukiessani mieleen toinenkin asia joka ärsytti vielä enemmän Les Bijoux'ssa:  ...leiks

Tottapa tuokin, itseäni kuitenkin ärsyttää tällä hetkellä enemmän mankkatyttöjen yletön pirtsakkuus ja turpiinvetämisen taito yhdistettynä 5-vuotiaan tasoiseen häsläykseen ja kimitykseen. Jotenkin vaikuttaisi että mangassa/manhwassa tytöt kyllä ovat kovempia kuin pojat ikinä, mutta sen vastapainona hahmojen tarpeet ja halut ovatkin sitten juuri niin stereotyyppisen teinityttömäistä hömpötystä kuin ikinä saattaa. (Pakko tosin mainita, että usein pojat ovat sitten aivan samanlaisia... ) Lapiksen transformaatio sisälsi myös persoonallisuuden muutoksen ja pidin mies- ja naishahmon välilsestä kontrastista. Kieltämättä Lapista naishahmossa luonnehti pitkälle pelkästään hänen Diamondia kohtaan tuntemansa vetovoima, mutta kokonaisuudessaan hahmo oli kuitenkin todemman tuntuisesti naisellinen kuin vastaavassa materiaalissa keskimäärin. (Sarjan lukemisesta on kyllä jo aikaa, joten argumenttini tässä pohjautuvat lähinnä mielikuviin...) Les Bijouxin maailma oli kuitenkin aika traditionaalinen, muistaakseni siinä oli yksi taisteleva naishahmo ja tämäkin oli jonkinlainen puolijumala.

[rama]

Tottapa tuokin, itseäni kuitenkin ärsyttää tällä hetkellä enemmän mankkatyttöjen yletön pirtsakkuus ja turpiinvetämisen taito yhdistettynä 5-vuotiaan tasoiseen häsläykseen ja kimitykseen.

Asiaa puhut, mutta yritän olla ajattelematta henkistä ikääni

[ökpö]

Asiaa puhut, mutta yritän olla ajattelematta henkistä ikääni

LOL, niin siis mankassa esiintyvien tyttöjen tietysti

[rama]

LOL, niin siis mankassa esiintyvien tyttöjen tietysti

Ai niinkö

[ökpö]

Ai niinkö

Nooo, saat toki ajatella että puhuin myös elävän elämän mankkatytöistä, jos niin on parempi 

[roju]

Tytöt, hankkikaa huone!

[ökpö]

Tytöt, hankkikaa huone!

Rojulla viestejä: 1 223. Minulla viestejä: 424 (Joojoo, lopetan, älkää lyökö...)

Jotain topicillista: K2:ssa, kuten Shakespearessakin, miehet rakastuvat miehiin vain kun nämä ovatkin oikeasti naisia

[rama]

K2:ssa, kuten Shakespearessakin, miehet rakastuvat miehiin vain kun nämä ovatkin oikeasti naisia

Mutta se ei tee ykkösalbumin merenrantakohtauksesta yhtään huonompaa