Tavoita sarjakuvaharrastajat kotimaassa! Tutustu Kvaak.fi:n mediatietoihin.


Artikkelit ja henkilökuvat: 1951 / 100 - Buffalo Bill (11.12.2017 klo 11:08:29)
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointi sähköposti saamatta?
14.12.2017, klo 12:08:54

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Haku:     Tarkempi haku
461007 viestiä 10218 aihetta kirjoittanut 7213 jäsentä. Uusin jäsen: timotonttu59
Lue lisää pikkuilmoituksesta.
   Etusivu |   Ohjeet | Haku | Jäsenet | Galleria | Ylläpito ja toimitus | Kirjaudu | Rekisteröidy  
+  Kvaak.fi - keskustelu
|-+  Sarjakuvanlukijoiden keskustelut
| |-+  Sarjakuvien ostaminen ja keräily
| | |-+  VIHAAN SARJAKUVAKERÄILIJÖITÄ!
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta. « edellinen seuraava »
Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 ... 10 | Siirry alas Tulostusversio
Kirjoittaja Aihe: VIHAAN SARJAKUVAKERÄILIJÖITÄ!  (Luettu 35029 kertaa)
herra Nissen
Vieras
« : 07.06.2005, klo 19:19:16 »

Niin, tiedän tiedän, tämä taitaa olla jo toinen aloittamani keskustelu jonka otsikossa on sana "viha". En halua leimautua miksikään negatiivisten tunteiden apostoliksi, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa.

Haluan näin keskustelupalstan välityksellä kysyä sen kysymyksen, joka minulle esitettiin lukuisia kertoja kun keräilin sarjakuvia: "Onko sulla mitään elämää kun keräilet sarjakuvia?" Omalta osaltani voin vastata että silloin kun itse olin aktiivinen keräilijä ja muovipussitin ostokseni: Ei, ei ollut elämää. Ajatukset pyörivät sarjakuvien ja yhden Sannan ympärillä jolle ylistykseksi tein ensimmäisen sarjakuvalehteni.

Mutta näin aikuisella iällä kun on tullut elämään kaikenlaista muuta sisältöä ja puuhaa, menneisyys keräilijänä tuntuu vieraalta. Tietenkin 15 vuotta antikvaaristen alojen ammattilaisena jättää jäljen ihmiseen ja aina ohittaessani antikvariaatin tai kirpputorin en malta olla poikkeamatta sisälle. Minulla on lyömätön vainu haistaa painotuotekasoista arvokkaat teokset ja ostan pilkkahintaan keräilyttuotteet ja pistän myyntiin nettiin. Tällä tavalla maksan vuokrani.

Muiden keräilijöiden kanssa asiointi on ollut helppoa. Jos joku haluaa lukea jonkun kirjan ja myyn sitä huonokuntoisena kirjaston poistokappaleena, hän ostaa sen ja on tyytyväinen. Tärkeintä on omistaa kirjan sisältämät sanat jotta niitä voi tavailla milloin haluaa. Lastenkirjoissa olen törmännyt keräilijöihin joille kunnolla ei ole vähäisintäkään merkitystä. Erään (ei edes harvinaisen) Tammen Kultaisen kirjaston kirjan kuvauksessa kerroin että "teos on ihan paskana. sivut ovat irti, kannesta puuttuu osa." jne. Saatuaan kirjan, uusi omistaja kommentoi että kirja oli paremmassa kunnossa kuin osasi odottaa. Ah, olisipa kaikki huutajat hänen kaltaisiaan.

Pieni täsmennyt. En minä netissä mitään puolikuntoista roskaa myy. Suuri osa tavarasta on niitä aiemmin mainittuja lapsuuden mielenhäiriössä muoviin säilöttyjä keräilykappaleita.

Mutta nämä sarjakuvakeräilijät. Aina on ongelmia. AINA! Huutokauppasin erästä Jalavan harvinaista albumia joka oli päätynyt omistukseeni omituisia teitä, se ei ollut käynyt myynnissä vaan seilannut varastosta toiseen. Tutkailin albumia pintapuolisesti enkä löytänyt yhtään virhettä. Laitoin tuotteen myyntiin käyttäen adjektiivia PRIIMA. Ensimmäinen virhe. Albumi meni kaupaksi paljon kovempaan hintaan kuin mitä osasin odottaa. Samantien kaupan sulkauduttua tuli yhteydenotto tyypiltä joka vaikutti olevan suoraan Chris Waren Rusty Brown sarjasta. Jo toisessa virkkeessä hän epäili ettei albumi olisi hänen laatuvaatimuksiena mukainen. Tulin paranoidiksi näistä sanoista ja aloin käydä albumia läpi suurennuslasi kourassa. Pian löytyikin erikoisvalon alla kaksi virhettä: Kannessa oli lähes huomaamaton hiusmurtuma ja hintalapusta oli jäänyt tahmeutta muutaman millimetrin alueelle. Sanoin puolisolleni että tästä albumikaupasta tulee vielä ongelmia.

Mieheltä tuli pian lisää yhteydenottoja. Tunnustin samantien että albumissa oli yllämainitut vauriot. Kirjoitin että jos albumi ei täytä hänen kriteerejään, voin palauttaa puolet ostosummasta, enhän halua myydä jotain muuta kuin mitä on luvattu. Näin sovittiin.

Sitten tuli vielä tarkat ohjeet kuinka albumi on pakattava. Vedin kuplamuovit ympäri ja sitten pahvikoteloon ja postiin. MUTTA: laitoin menemään kakkospostissa joten albumi ei ollutkaan seuraavana päivänä perillä. Sitä seurasi päivittäinen ahdistava kysely "missä viipyy minun albumi? Missä albumi? Missä albumi?"

Lopulta tuli viesti että albumi on tullut perille eikä se (odotetusti) täytä hänen kriteerejään. Hän kertoi lähettäneensä albumin paluupostissa ja vaati rahojaan takaisin. Hän ei kuulemma halua puolia rahoista takaisin koska hän ei tekisi moisella kuntopuolella yhtään mitään. Toistan jälleen: Tämä albumi on virheettömin kappale tästä kyseisestä albumista mitä olen nähnyt 15 vuoden aktiiviuran aikana.

Täytyy täsmentää että kaiken hyvän kaupankäynnin ytimessä on palautusoikeus jos tuote ei vastaa odotuksia. Mutta kuinka vastata odotuksia jos kaupan toisessa päässä on selvästi mielenteveysrajoitteinen, toisinsanoen anaalinen persoona, YLIpedantti keräilijä. Täyttääkö mikään hänenkaltaisensa kriteerejä?
 
Mikä on se mielenhäiriö joka näitä kavereita vaivaa? Oletko yksi näistä kavereista? Kerro minulle, haluan ymmärtää teitä. Mikä ajaa tällaiseen käytökseen? Siis sellaiseen amerikkalaishenkiseen sarjakuvia-ilmatiiviiseen-muovipussiin-roikkumaan-ilmankosteustasapainotettuun-varastotilaan, istumaan niiden keskellä hipelöimään itseä.

Haluan ymmärtää!
« Viimeksi muokattu: 07.06.2005, klo 19:22:48 kirjoittanut herra Nissen » tallennettu
Lurker
Vieras
« Vastaus #1 : 07.06.2005, klo 19:33:50 »

<snip>YLIpedantti keräilijä. Täyttääkö mikään hänenkaltaisensa kriteerejä?
<snip>Haluan ymmärtää!

Kiitos hienosta kirjoituksesta.

Olin monta vuotta kesäisin kirja-, lehti- ja levydivarin kesämyyjänä. Hieno homma nuorelle miehelle ja monista asiakkaista jäi tosi mukavia muistoja. Opin itsekin niinä kesinä paljon niin sarjakuvista, kirjallisuudesta kuin musiikista.

Mutta aina oli niitä kavereita, jotka palauttivat jonkin harvinaisen levyn, lähes mahdottoman hankkia, koska (tuplavinyylin) viimeisessä kappaleessa oli yksi naksahdus tai alussa oli lähes korvinkuulematonta hentoa rätinää. Eivät he olleet musiikinharrastajia - he olivat keräilijöitä. Ei siihen ihmistyyppiin mikään järkipuhe tehoa. Heille oman kokoelman täydellisyys on jonkinlainen pyhä asia, se on alttari, jota he usein erakkoina palvovat oman retriitinsä sakraalissa valossa.
tallennettu
MarkZero
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 697



« Vastaus #2 : 07.06.2005, klo 20:57:05 »

Tätä keräilijöiden outoa rotua olen itsekin ihmetellyt? Tämä Nissenin tapaus on hyvä varoittava esimerkki. Kai tästä aiheesta on jo muutama yliopisto tutkielma tehty? Itse en ole keräilijäluonne, ainoat keräilyintohimot jotka tunnustan, ovat Calvin % Hobbes (kaikki löytyy) ja Hayao Miyazakin kaikki maan päälle jättämä. Eli haluan lukea Nausicaan silloin tällöin, tai katsoa masennukseen Totoron tai Kiki's delivery servicen. En keräile muuta kuin itselleni tärkeää henkistä omaisuutta.

sivuhuomio. Hieno kertomus Hans, mutta vältätkö tulevaisuudessa KAPITAALEJA. Antaa provosoivan vaikutelman. Wink

Ai niin, Sienkiewizciä tuli myös keräiltyä!

Marko
tallennettu

Rami Selin
Avustava toimittaja
*
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 559


Uskon kaiken


« Vastaus #3 : 07.06.2005, klo 21:18:27 »

Outoa porukkaahan ne ovat. Myönnän kyllä, että olen itsekin tarkka omien sarjakuvieni käsittelystä, mutta jos jossain nyt jokin murtuma sattuu jo olemaan, niin entä sitten.

Eilen esimerkiksi sain alkuperäisen japaninkielisen Sayonara Nipponin (Otomo Katsuhiron teos), ja vaikka sen sivut ovatkin hieman kellastuneet (on mahdollista, että se on ollut jo alunperin tämänkaltainen, mutta ymmärtänette pointin) ja suojapaperi on lievästi repeillyt, on se silti hieno lisä omaan "epätäydelliseen" kokoelmaani.

Tärkeintä todellakin on, että sarjakuva on luettavissa = sivut kokonaisia eikä mitään irtolehtisiä. Sen enempää en ainakaan minä vaadi.

Minäkö tämän kirjoitin?
tallennettu
MarkZero
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 697



« Vastaus #4 : 07.06.2005, klo 21:28:39 »

Herra Nissen on provosoiva, ei voi sille mitään. Puhuu itsestä kolmannessa persoonassa. Kirjoitti aiemmin jopa ilman isoja alkukirjaimia mutta sai palautetta. Ehkä yrittää nyt kompensoida. Yrittää noudattaa Kvaakin nettiketissä määritettyjä kirjoitusohjeita.

Joo, sama vika. Jenkeissä on varmaan terapiaryhmiä "Fight Club"-leffan tyyliin keräilytavasta (ja kapitaaleista) eroon pyrkiville, mut tuskin Suomessa? Ehkä Kvaakkiin voisi perustaa keräilyterapiathreadin?

PS. mulla on tosihyväkuntoinen Mika Waltarin, Turms Kuolematon, eka painos. En myy! Wink

Marko
« Viimeksi muokattu: 07.06.2005, klo 22:06:35 kirjoittanut MarkZero » tallennettu

JV
Toimittaja
**
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 018



« Vastaus #5 : 08.06.2005, klo 00:37:19 »

Asiaa täytyy lähteä hahmottamaan ihmisen pyrkimyksestä unohtaa oma kuolevaisuutensa ja kulttuurinsa katoavaisuus, viimeistään sadan miljoonan vuoden päästä muovipakatut sarjakuvalehdet ovat palaneet tunnistamattomiksi supernovien ja galaktisten säteiden vaikutuksesta.

Käytännössä nykyiset painotuotteet kestävät aikaa varmaan useammankin ihmisiän ilman uv-sädepakkauksiakin, jos ei niitä pidä ikkunalla ( joskus divarien ikkunoissa on kyllä kaamea katsoa kun hyvätkin kirjat on nuutuneet ja käpristyneet hehkuvan auringon voimasta...)

Minä en ikinä mikään yliniuho ole omaisuuteni, eli sarjisteni, suhteen ollut, mutta tarkka kyllä. Aikanaan oli vaikea valinta antaa Cagesit lainaan kaverille ( ne ovat olleet se kokoelmani silmäterä ( henkisessä arvossa), ja aikanaan näinkin ne lojumassa kaverin kämpän lattialla epämääräisesti, vieläpä lukematta) ja edelleen pitää kaksi kertaa miettiä uskaltaako antaa 2 ,5 -vuotiaalle tyttärelle mitäkin omia kirjoja luettavaksi... Mutta loppujen lopuksi kaikki on aika hujanhajan, eikä pienet naarmut tai taitokset haittaa, kunhan ei liimasidokset petä. Monesti on ilo ostaa viottuneita tuotteita, jos ne saa halvalla. Keräilyn määräkin on tosi minimissä nykyisin, joskus oikein huolettaa, että onko tullut hankittua matskua, jota ei oikeasti koskaan tule koskeneeksi. Oikein huojentuu kun tulee kuunneltua jotain levyä pitkän ajan jälkeen, ettei se ihan turhaan siellä hyllyssä sitten olekaan...

Keräily bisneksenä on tietysti oma asiansa, ja sinänsä omituinen keinottelun muoto, mutta olettaisi että Nissenin kuvaamassa episdissa on kyseessä henkilö, jolla on joitain selvittämättömiä asioita lapsuutensa ja nykyhetkensä kanssa- kulutus on nykyisin helposti korviketta elämiselle , ja keräilyyn liitttyy jokin aika valheellinen hallitsemisen ulottuvuus, omistamisen sublimoiminen - että se tekee itsestä jotenkin tärkeämmän jos omistaa jotakin harvinaista ja hienoa, ja että sitä kautta olisi niskan päällä eksistenssistä, ja, että omistaessaan tavaran omistaisi kaiken siihen liittyvän.

Mutta samuraimiekka seinällä ei tee kenestäkään yhtään kovempaa jätkää, eikä se sinällään tee ihmisestä aihepiirin asiantuntijaa.

Kai se on omanlaisensa addiktio, ja sitä kautta orjuuttava. Eskapismia epävarmasta maailmasta.
tallennettu

Janne
Tex-fanaatikko sekä muun lännen viihteen suurkuluttaja!
Valvoja
***
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 6 297


Hornan kekäleet!


« Vastaus #6 : 08.06.2005, klo 08:45:29 »

Höh! Eikö tässä nyt annettu hiukan YLINEGATIIVINEN kuva keräilijöistä? Veikkaisin, että vain 0,001 prosentti keräilijöistä ovat niitä, jotka onanoivat sarjakuva-alttarinsa ääressä riemusta hiukuen. Veikkaanpa, että mahdollisesti jopa yli puolet keräilijöistä ovat täysin selväjärkisiä  Wink. Sitä paitsi, eipä herra Nissenkään ollut pahimmissa aallonpohjassaan täysin toivoton tapaus, kun muisti Sannaansakin joskus ajatella Grin. Ehkä meillä kaikilla keräijöillä on vielä ainakin vähän toivoa.
tallennettu

"Tex-tieteen yli-morisco"
Riekko
SURFIN' BIRD
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 1 130


Right, remove the supports!


« Vastaus #7 : 08.06.2005, klo 09:32:40 »

Jos friikkikeräilijät ahdistavat, niin aina voi lohduttautua sillä että siinä vaiheessa kun keräilijästä aika jättää, haluaa perikunta kaikesta hänen tauhkastaan eroon. Niinpä vuosikymmeniä huolella suojellut ja palvotut vakuumipakatut lehdykäiset päätyvät hikisen, sätkää polttelevan Jorman Fodin lavalle ja sieltä joko kaatopaikalle tai "kiertoon" Wink
tallennettu

Millainen maa on tämä, jossa niitä harvoja, joilla on vielä toivoa jäljellä kutsutaan epätoivoisiksi? - Stefano Benni, Elianto
tertsi
Vieras
« Vastaus #8 : 08.06.2005, klo 10:10:43 »

Off Topic:
Eilen duunikaveri sanoi, että mä olisin muka sarjakuvakeräilijä. Mielestäni en kuitenkaan ole, mä vain ostan sarjakuvia.
tallennettu
q-mies
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 549


Muso Shinden Ryu


« Vastaus #9 : 08.06.2005, klo 11:21:14 »

Kuvaamanne henkilöt eivät ole keräilijöitä, he ovat friikkejä.
tallennettu

t.Q
pertti jarla
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 2 989



« Vastaus #10 : 08.06.2005, klo 11:37:51 »

En mäkään tajua sitä mielenlaatua ollenkaan, että virheetön pakkaus on tärkeämpää kuin sisältö. Siis, jättääkö ihmiset todellakin löytämänsä tosi kiinnostavan sarjakuvan tai levyn ostamatta jos siinä on joku fukin' pieni naarmu? Nissenin tapauksessakaan ei tyyppi vaatinut alennusta vaan halusi palauttaa koko paskan. Jos sarjakuvat itsessään ei sen enempää kiinnosta, niin eikö samantien voisi alkaa kerätä vaikka olutpullon etikettejä, kai niissäkin on kaikenlaisia mahdollisia vikoja ja kuntoluokituksia?
tallennettu

Myötätunto ja huumori pois vakavasta asiasta!
-Huolestunut äiti
Rauta
Cheap plastic imitation of Orson Welles
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 523


Voi millaista höpinää!


« Vastaus #11 : 08.06.2005, klo 12:30:13 »

Myyjä myy ilmoituksensa mukaan virheetöntä minttiä tinttiä 50 eurolla, mutta lähettää ostajalle normaalihyväkuntoisen 10 € arvoisen lehden. Myyjälle sisältö on tärkeämpi kuin kuoret, eikä myyjä ole nähnyt vastaavaa 27 viikkoon parempikuntoisena. Myyjä ei myöskään voi mitenkään käsittää friikkejä, jotka haluavat omistaa OIKEASTI virheettömiä minttejä tinttejä.

Onko ostaja ilman elämää oleva varastossaan itseään hipelöivä anaalinen friikki, kun haluaa palauttaa lehden?? Ja myyjä, joka on simpauttanut 40 €, on elämän sankari ja uhri, jolle pitää vuodattaa myötätuntoa, koska tämä häiriintynyt "keräilijä" on lähestynyt valituskirjeellä?

Ei, minä en ole keräilijäfriikki, koska minun lehteni eivät roiku ilmankosteustasapainotetussa varastossani juuri silloin, kun istun niiden keskellä hipelöimässä itseäni. Ne leijuvat tuolloin ilmapatjalla, roikuttaminen heikentäisi paperin ryhtiä.

Terveisin: Nimim. Vastaprovokaattori
tallennettu

lasse
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 672



« Vastaus #12 : 08.06.2005, klo 12:38:00 »

Kyllä mäkin tossa viime kesänä ihmettelin,kun äitini myi mummoni vanhoja kirjoja jollekin keräilijälle.Olin siinä että huh,huh! Se mies osti muistaakseni neljällä sadalla eurolla vanhoja kirjoja ja lehtiä.Kysyin tältä keräilijältä,että "luetko näitä kirjoja?" Hän vastasi "En."
Kyllä kerilijät on kummaa porukkaa.Kyllä voisin sanoa itseänikin pieneksi keräilijäksi,sillä huoneeni on täynnä kirjoja ja sarjakuva-lehtiä.Mutta en kyllä ikinä menisi ostamaan noin paljon kirjoja,joita en lue.
Hullua........
tallennettu
laymon
Vieras
« Vastaus #13 : 08.06.2005, klo 13:28:24 »

Keräilenpä sarjakuvia minäkin (niitä italialaisia), mutta mulle kelpaavat kyllä huonokuntoisemmatkin, koska niitä saa yleensä eBaysta halvemmalla. Ainoa kriteerini on, ettei etukannessa/sisäsivuilla saa olla mitään entisen lukijan töherryksiä, ja siitäkin on tullut joskus tingittyä oikein harvinaisen tapauksen tullessa vastaan. Mällitahroissa nyt on vielä jotain groteskia katu-uskottavuutta, mutta jotkut kuulakärkikynäsotkut harmittavat aina; mieluummin katsoisin vaikka repeämää kuin jonkun jurtin "lisäyksiä" sarjakuvaan.

Monesti on tullut myös muoveissa olevaa hyväkuntoista tavaraa ostettua, mutta otan kyllä aina ne muovit heti pois, koska sarjakuvakokoelma muovikuorissa on vähän kuin kävisi sadetakki päällä suihkussa. Tahdon kokoelmani näivettyvän itseni mukana, kele!

Toisaalta olen myös sitä mieltä, että sarjakuvamyyjän ei välttämättä kannattaisi julistaa sarjakuvafoorumilla vihaavansa keräilijöitä; muovipussimiehillä tuntuu kuitenkin olevan se kaikkein kovin ostovoima, jonka edessä meikäläinenkin on joutunut kymmeniä kertoja nöyrtymään.
tallennettu
Samperi
Jäsen
****
Poissa

Sukupuoli: mies
Viestejä: 173



« Vastaus #14 : 08.06.2005, klo 13:37:18 »

Muovipussimiehet voisivat sijoittaa rahansa ostovoimassaan viisaammin kuin yhden tulitikun päässä olevaan katastrofiin.

Ymmärrän keräämisen samassa mielessä kuin esim. laymon ja itselläni on hyvin samankaltainen suhde keräilemiini sarjakuviin.
Muovittajat nyt vain ovat sitten asia erikseen. Jos sijoittaa rahansa sarjakuviin nimenomaan ennemmin  niiden ulkoisten ominaisuuksien kuin sisällön vuoksi, niin harmiahan sillää vain itselleen kerjää. Jos tavoitteena on sijoittaminen, niin siihen löytyy tuhat ja yksi viisaampaa tapaa. Jos tavoitteena on virheetön kokoelma vailla naarmuakaan, niin onnea yritykselle, äläkä käytä epämääräisiä huutokauppoja vaan tarkista tavara paikan päällä.

Itse myydessä käytän muuten samoja termejä kuin alussa mainittiin: "kannet riekaleina, sivuja nakerrettu ja sarjakin on muuten paskasti piirretty. En suosittele." Eipähän voi ostaja palauttaa virheellisen mainonnan vuoksi ainankaan.
tallennettu

Se mikä ei tapa,
sattuu niin samperisti.
Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 ... 10 | Siirry ylös Tulostusversio 
« edellinen seuraava »
Siirry: