Samalla lailla Mezieresin viimeisimmät Valerianit, sanoisinko Inverlochin aaveista lähtien, ovat jotenkin hengettömiä graafiselta asultaan. Ja olettaisin, että tason lasku voisi johtua siitä, että hän tussaa valopöydän läpi tai on pienentänyt originaalikokoa.
En ole uusinta Valeriania lukenut, mutta kävin Mezieresin ateljeessa kesällä 2002, juuri kun hän oli alkanut sitä piirtämään. Hänellä oli silloin käsillä sivut 1-4, aivan alkuvaiheessa. Sieltä täältä oli lyijykynäilty pikkuisen joitain paikkoja ja ehkä hiukan yllättäen jonnekin oli jo sipaistu pikkuisen tussiakin. Niin että sen perusteella hän ainakin nyt näyttäisi käyttävän mahdollisimman vanhanaikaista tekniikkaa. Samaten myös originaalikoko oli yhä yli A3:n, vastasi mielestäni ihan niitä jotain vanhempia sivuja, mitä olen jossain näyttelyssä nähnyt.
Itse olen käyttänyt valopöytää vuoden, puolitoista. Tällä hetkellä kokemukseni ovat hyvin kahtiajakoiset: kun tussaukseen saa keskityttyä puhtaalla paperilla, toisaalta yksittäiset viivat ovat puhtaampia, hallitumpia ja kauniimpia kuin koskaan aikaisemmin - mutta toisaalta sitten taas kuvien kokonaisuus onkin ruvennut kärsimään, yhtäkkiä sieltä alkaa huomata omaan silmään ihan kamalasti pieniä virheitä anatomiassa, jne. Asioita, joiden piti lyijykynäluonnoksessa olla kohdallaan. Joku siinä tuntuu yhtäkkiä olevan pielessä. Niin että kyllä kovin tutulta tuntuu sinun ajatuksesi, että jonkinlainen tatsi työstä katoaa, kun tussauksen siirtää toiselle arkille. Vai onko kysymys vain siitä, että sitä ei osaa (vielä) kunnolla käyttää ja jotain on opittava tekemään uudella tavalla...?
Onhan niitä hyviäkin valopöytäpiirtäjiä: ainakin Kari Korhosen ja Hank Ketchamin osaan nimetä varmasti semmoisten härvelien käyttäjiksi. Ja ilmeisesti Frank Cho myös.
Kirjoittaja