Pentti Hauhialan kokoelma Kansalliskirjastolle

[Timo Ronkainen]

Pentti lahjoitti Kansalliskirjastolle leijonanosan kokoelmistaan. Kvaakin uutinen. Näyttely Kansalliskirjaston Rotundassa 21.10 alkaen.
http://www.kansalliskirjasto.fi/index.html

Timo

[K.I.P]

Eikös noin ole yleensä tapana vasta keräilijän sairastumisen tai poismenon jälkeen ?
Vai haluttiinko varmistaa kokoelman asianmukainen kohtelu, jonka se ilman muuta ansaitseekin.
Tunteeko joku päätöksen taustoja ?

[JONE]

Jos keräilijä haluaa lahjoittaa, niin mikäs siinä. Itse muistan vieläkin dokumentin "Fänit" jossa Hauhialan kokoelmaa esiteltiin. Tämä joskus 80-luvun loppupuolella.

[puffe]

Itse muistan vieläkin dokumentin "Fänit" jossa Hauhialan kokoelmaa esiteltiin. Tämä joskus 80-luvun loppupuolella.

Samoin, silloin olin jo ihan myyty miehen kokoelmasta. Hienoa, että maailmasta löytyy Hauhialan kaltaisia tyyppejä, jotka suhtautuvat tolla asenteella harrastukseensa.

[Jukka Laine]

Pena on joutunut muuttamaan palvelutaloon sairauden vuoksi, eikä massiivinen kokoelma mahdu kortteeriin. Tieto on Ankkalinnan Pamauksesta.

[[kivi]]

Mä vierailin Hauhialan luona kaksikin kertaa erilaisten lehtijuttujen merkeissä, ja pakko sanoa että kun mieheltä loppui Otaniemen vahtimestarinpaikka, saattoi loppua myös syöminen, sillä kun uunissakin on Sepe Susi -naamareita ei asunnossa juuri muuta kuin teevettä keitetä. Lisäksi Hauhiala oli asiallisen huolissaan mahdollisen ruuankäryn tarttumisesta kokoelmiin.

Hienoa, että kokoelma saadaan hyvään talteen.

[Timo Ronkainen]

Ei se Pentin sairaus syömisestä ollu kiinni vaan ihan perimästä, sanotaan sen verran nyt tässä. Mutten viitti tarkemmin selostaa.

Timo

[Orjan May]

Minäkin olen vieraillut Pentin luona joskus 1990-luvun puolivälissä. En enään tarkkaan muista mikä vuosi se oli. Todellakin hänen asuntonsa oli aivan täynnä Disney kamaa. Ja Kivi oli täysin oikeassa. Hänen uunissaankin oli Disney kamaa, ettei tosiaan ollut uunia käyttänyt varmasti koskaan. Ja seinät ja kirjahyllyt pursuilivat jos jonkin moista Disney aarretta. Lipastoissa oli Disneyn Super 8 mm filmejä, joita oli kovasti saatavilla 1970-1980-luvuilla. Mutta videoiden yleistyessä ne lopetettiin. Minullakin oli nuorempana Super 8 mm filmi-projektori, joka tuotti päänvaivaa. Se kuumeni liikaa ja poltti filmit piloille. Tuohon aikaan minulla oli Disneyn Super rainoja runsaasti. Ne eivät olleet kokonaisia elokuvia, vaan 8-10 minuutin pituisia jaksoja Disneyn animaatio filmeistä.  Ne olivat niitä nuoruuden hyviä aikoja jolloin tuntui, että elämä jatkuu ikuisesti.
En sano tätä pahallani missän nimessä, mutta minusta tuntui käydessäni hänen luonaan siltä, että koko hänen elämänsä tarkoitus oli kerätä Disney kamaa. Koko elämän keskipiste oli Disney!  Se meni jollain tasolla hieman äärimmäisyyksiin minusta. Mutta joka tapauksessa ainutlaatuinen kokoelma.

Surullistahan tässä meidän kaikkien kohdalla on sen toteaminen, että jokaista meitä odottaa sama tulevaisuus. Emme me saa mukaamme sitä upeaa sarjakuva-kokoelmaa, joka meillä jossain olohuoneen tai työhuoneen nurkassa on.  Kyllä ne jäävät toisten riesaksi. Olen onnellinen siksi, että pystyn tarvittaessa luopumaan kaikesta siitä, mitä olen tähän saakka kerännyt. Niitä ei onneksi ole paljoa. Jokaisen olisi hyvä olla valmis luopumaan elämässään joistakin asioista.

[Janne]

koko hänen elämänsä tarkoitus oli kerätä Disney kamaa.

Elämän tarkoitus on murheen karkoitus 

[Darth Mika]

Surullistahan tässä meidän kaikkien kohdalla on sen toteaminen, että jokaista meitä odottaa sama tulevaisuus. Emme me saa mukaamme sitä upeaa sarjakuva-kokoelmaa, joka meillä jossain olohuoneen tai työhuoneen nurkassa on.  Kyllä ne jäävät toisten riesaksi.

Keräilyn ihanuus onkin siinä, että saa kerätä haluamaansa keräilykohdetta ja yrittää päästä täydellisyyteen, vaikka jokainen sisimmässään tietää, ettei se ole mahdollista.
Aina on jotain millä täydentää kokoelmaansa, paitsi jos kerää ruotsalaisia sotasankareita...niitä ei kovin paljon taida olla...tai onko niitä yhtään.
Täytyy vain saada omat sukulaiset innostumaan omasta keräilyharrastuksesta ja näin voi hyvällä mielin lahjoittaa oman kokoelmansa heille.
Mutta kyllä tuo Hauhialan lahjoituskin on aivan varteenotettava teko. Näin kaikki me hänen kokoelmaansa kuolaavat saadaan nauttia hänen keräilemistä Disney-tavaroista. Ainakin tosta saa hyvän mielen.
Mutta ei kai Hauhiala ole kaikkea lahjoittanut. Kai hän säästi ne kaikista harvinaisemmat ja rakkaimmat esineet itselleen. Ei kai ne palvelukodin huoneet nyt niin pieniä ole, vai onko se semmoinen monen hengen huone, jossa hän nykyään asustaa.
Jos näin on, niin sitten ei kyllä ole kivaa. Kyllä jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma huone tai koppero, myös vanhainkodissa. Meikä ei kyllä halua vanhainkotiin koskaan, en ainakaan näihin nykyisiin. Toivottavasti elän terveenä ja potkaisen lopussa tyhjää aivan yhtäkkiä.
No nyt kyllä mentiin ohi itse asiasta.
Pitää kyllä mennä katsomaan tuo näyttely Rotundaan. Olisipa itselläkin tarmoa ja rahaa kerätä mahtava kokoelma omaa keräilykohdettani. Mulla on niitä keräilykohteita niin paljon, että ei niistä mitään ihmeellistä kokoelmaa tulekaan...mutta olen tyytyväinen itse siihen ja sehän on tärkeintä.

[Vesa Höijer]

Mitähän Markku Kivekkään kokoelmalle tapahtui?

[Illodiini]

Mitähän Markku Kivekkään kokoelmalle tapahtui?

Hyvä kysymys! Pentti Hauhialan kokoelma oli/on ehkä, asian kauniisti ilmaisten, pääosin vähemmän harvinaista, mutta Kivekkäällä oli todellisia aarteita ja alkuperäisiä taideteoksia holvi pullollaan. Se olisi hienoa nähdä jossain esillä ja palvottuna.

[Ankka313]

Hyvä kysymys! Pentti Hauhialan kokoelma oli/on ehkä, asian kauniisti ilmaisten, pääosin vähemmän harvinaista, mutta Kivekkäällä oli todellisia aarteita ja alkuperäisiä taideteoksia holvi pullollaan. Se olisi hienoa nähdä jossain esillä ja palvottuna.

Kivekkään kokoelmahan oli huuto.netissä (tai ainakin osa kokoelmasta), mutta ei tullut tarpeeksi hyviä tarjouksia, niin sitä ei siellä sitten myyty. En tiedä mihinkä sitten joutui.

[Jyrki Vainio]

Hmmm... Päädynpä tässä vähän filosofoimaan keräilyharrastuksesta yleensä: Kun joskus kyselin asiasta, niin ilmeisestikin perinteisellä taidepuolella, esim. huutokaupoissa (ja sen seurauksena hiukan yllättäen myös vaikka vakuutusasioissa) 'kokoelma' määritellään sellaiseksi kohteeksi, jossa kokonaisuus yhdessä on arvokkaampi kuin osiensa summa. Tämä pätee vaikkapa antiikkiastiastoihin, joissa on harvinaista löytää kokonainen yhdessä ja ehjänä säilynyt kokonaisuus - yleensä aina joku on mennyt rikki, tai jossain perinnönjaossa setti on jaettu osiin ja levinnyt siitä sitten ties minne maailmalle.
Populaarikulttuurin keräilyharrastuksissa asiat tuntuvat toimivan ihan eri tavalla. Minun kokemukseni mukaan tällä puolella lähes poikkeuksetta kokonaisuuden arvo on aina VÄHEMMÄN kuin sen osat. Siis puhtaan kylmän rahallisesti. Aina kun olen nähnyt jotain isompia kokonaisuuksia myynnissä, on voinut laskea, että myyjä olisi todennäköisesti saanut enemmän rahaa myymällä setin osissa. Kun setti pidetään yhdessä, mukaan tuntuu aina väkisinkin tulevan jonkinlaista 'paljousalennusta'. Jotkut joukossa olevat kohteet kun ovat harvinaisempia ja tavoitellumpia kuin toiset, mutta on vähemmän ostajia, jotka olisivat valmiit nuo kohteet saadakseen maksamaan myös paljosta muusta siinä ohella, joka heitä ei kenties niin paljon kiinnosta - ja, mikä todennäköisempää, heillä on jo itsellään valmiiksi.
Vai pystyttekö nimeämään esim. yhtään sarjakuvakokonaisuutta, vaikkapa jonkun lehden tai kirjasarjan kaikkia numeroita, joka yhtenä settinä myytynä olisi arvokkaampi, kuin jos jokainen sen osa myytäisiin erikseen?

Tietenkään kukaan Suomessa ei ostaisi Kivekkään tai Hauhialan kokoelmaa pakettina. Kellä siihen olisi varaa? Ja niillä muutamilla muilla keräilijöillä, joilla on jo itsellään laajat Disney-kokoelmat, on noiden kanssa varmaan huomattavia päällekkäisyyksiä.
Muutaman kiinnostavan kohteen vuoksi olisi sitouduttava hankkimaan myös satoja, ellei tuhansia tuplakappaleita.

Minulle tulee aina vähän surullinen olo, kun näen tällaisia tapauksia, että kokoelmasta luovutaan, mutta toivotaan että se säilyisi eheänä. Ellei vastaanottavana tahona ole juuri joku museo (niin kuin tässä tapauksessa), tämän toiveen toteutuminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Haikeaksi mielen tekee tätä ajatellessa se, että taustalla tuntuu olevan silloin jonkinlainen toive, että itsestä jää kokoelman myötä jonkinlainen muisto jälkipolville. (Kari Suomalaista mukaillen ihminen silloin "rakentaa itselleen mausoleumia"). Että kokoelman kartuttaminen todellakin silloin, niin kuin näissäkin kirjoituksissa on mainittu, nostetaan oman elämän keskeisimmäksi sisällöksi ja saavutukseksi.
Saattaa olla, että en tämmöistä ajattelua ikäni takia oikein vielä ymmärrä - ja toivon itse asiassa hartaasti, etten samanmoisiin mietteisiin itse aikanaan ajaudu... (Vaikka mistä sitä tietää, ehkä sitä viisikymppisenä kovinkin rupeaa haikailemaan muistomerkkiä itselleen).

Hauhialan puolesta olen kyllä onnellinen siitä, että kokoelman säilyttämishanke onnistui ja sille löytyi vastaanottava museotaho. Niiltä osin hän sai hoidettua asiansa hyvin. Kivekkäällä ei kaiketikaan tällaisia järjestelyitä omalle kokoelmalleen ollut, mikä on ehkä hiukan yllättävää siihen nähden, millaisessa arvossa hän sitä piti ja kuinka paljon muuten elämässään teki vastaavan aineiston statuksen nostamiseksi tässä maassa.

[marko70]

Kivekkään kokoelmahan oli huuto.netissä (tai ainakin osa kokoelmasta), mutta ei tullut tarpeeksi hyviä tarjouksia, niin sitä ei siellä sitten myyty. En tiedä mihinkä sitten joutui.

Onko noi vielä haulla nähtävissä huutiksessa?
Olis kiva nähdä kukamyi ja mitä.