Tito Faraci

[Koninkaulus]

Pakkohan tämän hetken parhaalle Disney-käsikirjoittajalle on saada oma ketju. Tämä mies on yksinkertaisesti 1990- ja 2000-lukujen nerokkain tarinanikkari, jonka näkemykselle ja taidoille ei löydy vertaa.

Faraci osaa kirjoittaa kauniimpia tarinoita kuin muut (Lohikäärmeen varjo, Teemataskari 11; Lain eri puolilla, AATK 234), hauskempia tarinoita kuin muut (Komisario Kaasin pitkä yö, AATK 212; Hiuskarvan varassa, Ankantekijät 8) ja tarinoita, jotka ovat molempia (Paluu alkulähteille, AATK 238). Faraci osaa kirjoittaa rautaisia dekkareita, kuten Rikospaikalla (Teemataskari 14), joka on tietysti myös aivan hillittömän hauska. Tito on parhaimmillaan hiiriuniversumissa, mutta hän osaa tehdä myös hyviä ankkatarinoita. Häneltä on myös Suomessa julkaisematta todella paljon erittäin mielenkiintoisen näköisiä tarinoita.

Faracilla on kyky luoda tarinoihin poikkeuksellisen hyvä tunnelma monella tavalla. Huumori sopii aina tarinaan loistavasti: farssimaisissa sekoiluissa vedetään överiksi ja kunnolla, mutta tarinoissa, joissa on enemmän "sisältöä", vitsit ovat hienovaraisempia ja hillitympiä. Esimerkkeinä jälkimmäisistä vaikkapa juuri Lain eri puolilla ja Lohikäärmeen varjo, jotka ovat upeita yhteistöitä Paolo Motturan kanssa. Faraci saa aikaan upeaa fiilistä myös erilaisilla "kerrontakikoilla", hillityllä liikkeellä, hiljaisuudella, hienoilla repliikeillä, kertomattajättämisillä, mielenkiintoisilla miljöillä ja henkilöillä. Meno on vauhdikasta silloin, kun tarina sitä vaatii, mutta tarvittaessa rauhallista, tyyntä ja niin upean kiireetöntä.

Faraci on tullut tunnetuksi ansioistaan hahmojen välisten suhteiden tutkiskelijana. Näkyvimmin hän on käsitellyt Mikin ja Mustan Pekan välistä suhdetta, ainakin kolmessa jo tässäkin mainitsemassani tarinassa. On aivan huikeaa, miten joku voi saada etsivän ja rikollisen viha-ystävyyssuhteesta irti niin monta uskomattoman hienoa ja kaunista tarinaa. Tarinan Paluu alkulähteille loppu on ehkäpä Disney-sarjakuvan historian hienoin kohtaus. Jos ei ole, se on todennäköisesti joku muu Titon käsikirjoittama fiilistely.

Näihin kaikkiin ansioihin kun lisätään se fakta, että Faraci kirjoittaa juoneltaan loistavasti toimivia, äärimmäisen sujuvia ja mielenkiintoisia tarinoita, ei tarvitse arvuutella tämän hetken taitavinta käsikirjoittajaa. Okei, Casty on lähellä, mutta omissa papereissani Faraci on parhaimmillaan vielä nerokkaampi. Ilokseni huomasin, että molemmat ovat Suomessakin jo sen verran arvostettuja, että olivat saaneet nimensä "Taskarin juhlakirjan" takakanteen maestro-tittelillä varustettuna. Parasta on, että molemmat ovat sarjakuvantekijöiksi vielä nuoria, joten saamme toivon mukaan nauttia heidän neroutensa hedelmistä vielä pitkään.

[Timo Ronkainen]

No höh, eikö Faracilla tämän pitempää ketjua ole? Ykkösluokan kirjoittajia.
Eikä pelkästään ankkaa tai hiiriä, vaan esmes äskettäin on Imagelta ilmestynyt englannin kielellä tämmöinen pläjäys.


Timo

[Janne]

Ja myös Texiä, älkää unohtako! Faraci on kirjoittanut myös pari romaania. Monitaitoinen heppuli.

[Samuel]

Tito Faraci on minunkin mielestäni mestarillinen käsikirjoittaja. Hän tuo hahmoihin inhimillisyyttä ja osaa käyttää huumoria hauskasti. Avausviestissä mainittu loppukohtaus tarinasta Paluu alkulähteille on todellakin upea (vaikkakaan ei minun ajatuksissani mene edelle Don Rosan Roope&Kultu -kohtauksista).

Etsivä Kaasikin on Faracin käsissä noussut statistin roolista hauskaksi päähahmoksi Ankkalinnan poliisilaitoksen arkea kuvaavissa tarinoissa. Useat tarinansa Faraci on tehnyt Giorgio Cavazzanon kanssa ja näitä tarinoita löytyy mm. kahdesta Cavazzanon nimeä kantavasta kovakantisesta.

[Jukka Laine]

Luin tuon Last Battlen, ihan kohtuullinen tarina joka sijoittuu vuoteen 52 eaa, eli Asterixin aikaan. Vergincetorix ja Caesar nähdään myös.

Piirtäjä Brereton on tuttu joistakin supersankarisarjakuvista, mutta ei hän ole todellakaan mikään alansa mestari, vaikka Eisner-ehdokkaana onkin ollut. Tässäkin on käytetty historiallisia kliseitä kuten siipikypäriä. Todelliseen ajankuvaan ei ole viitsitty paneutua.

Tämä on alunperin ilmestynyt Italiassa jo vuonna 2005 Disney-julkaisuna. Nuolet lävistävät päitä mutta veri ei juuri lennä.