Suomalainen sarjakuva täytti 100 v. viime vuonna!

[Timo Ronkainen]

Eikö Professori Itikaisen tutkimusretki v. 1911 ollutkaan ensimmäinen suomalainen sarjakuva? Väkevämies ilmestyi Tuulispäässä lopuuvuodesta 1909. Lue juttu ja keskustele.

Timo

[211163]

Eikö Professori Itikaisen tutkimusretki v. 1911 ollutkaan ensimmäinen suomalainen sarjakuva? Väkevämies ilmestyi Tuulispäässä lopuuvuodesta 1909.

Ei voi muuta kuin todeta: hieno löytö.

[VesaK]

Eikä Väkevämieskään varmasti ole ainoa saati ensimmäinen suomalainen sarjakuvan luokituksen ansaitseva esitys. Siihen maailmanaikaan täällä elettiin Venäjän vallan alla ja pilapiirros-esiripun takana kuten Venäjällä eletään vielä nykyäänkin. Mutta sarjakuvamainen ilmaisu oli monien pilalehtien piirtäjien käytössä jo ennen 1910-lukua, varsinkin ajankohtaisasioita käsiteltäessä.

Nyt kun tuo virallinen 100-vuotispäivä lähenee, olisi korkea aika tarkastaa ja etsiä esiin muutkin Suomen historian unohdetut sarjakuvasivut. Niin on lyhyt muisti ihmisen.

[EetuT]

Kiitos, mielenkiintoisesta artikkelista.

”Mikäli tarkastelun kohteena olevasta teoksesta löytyy jatkumo ruudusta toiseen, tapahtumaketju, kertomus - on kyse ilman muuta sarjakuvasta.”

Itseäni on askarruttanut seuraavat asiat. Onko mielipiteitä aiheesta?

Mitä jos yllä olevat tunnusmerkit täyttyy, mutta jokaisella sivulla on vain yksi ruutu, onko kyseessä kuvakirja?

(esim. jotkut Herra Koipeliinin aikaisemmat painokset muistuttavat enemmän kuvakirjaa, kuin sarjakuvaa)

Jos teoksessa ei ole ruutuja, mutta jokaisella sivulla on monta kuvaa jossa on jatkumo, eikö tämäkin pitäisi laskea sarjakuvaksi?

[VesaK]

Näistä kirjoista on varmasti apua:

Kaukoranta, Heikki
Suomalaiset sarjakuvajulkaisut 1904-66. Tecknade serier i Finland 1904-66. Comic books in Finland 1904-66.
Helsinki : Helsingin yliopisto kirjasto, 1968.
80 s.
(Helsingin yliopiston kirjaston julkaisuja ; 34)
Kommentteja: Sisältää tiedot itsenäisistä, kokonaan sarjakuvakerrontaa sisältävistä julkaisuista: lehdistä, kirjoista, albumeista ja lasten kuvakirjoista. Joitakin tästä bibliografiasta puuttumaan jääneitä, myöhemmin löytyneitä sarjakuvakirjoja sisältyy Heikki Kaukorannan ja Simo Sjöblomin bibliografiaan "Suomeksi julkaistut itsenäiset sarjakuvakirjat ja -albumit 1904-1976".

Kaukoranta, Juhani - Kaukoranta, Heikki - Sjöblom, Simo
Suomeksi julkaistut itsenäiset sarjakuvakirjat ja -albumit 1904-1976.
Helsinki : Suomen Sarjakuvaseura, 1997.
ISBN: 951-95797-4-5
Kommentteja: Sarjakuvakirjojen ja albumien osalta päivitetty ja täydennetty versio Heikki Kaukorannan bibliografiasta "Suomalaiset sarjakuvajulkaisut 1904-66". Mukana ei kuitenkaan ole sarjakuvalehtiä.

[keijoahlqvist]

Mitä jos yllä olevat tunnusmerkit täyttyy, mutta jokaisella sivulla on vain yksi ruutu, onko kyseessä kuvakirja?
...
Jos teoksessa ei ole ruutuja, mutta jokaisella sivulla on monta kuvaa jossa on jatkumo, eikö tämäkin pitäisi laskea sarjakuvaksi?

Kuvakirja? Toki, mutta kuvakirja joka on sarjakuvaa.

Sarjakuvassa ei tarvitse olla ruutuja.

[Timo Ronkainen]

Mitä jos yllä olevat tunnusmerkit täyttyy, mutta jokaisella sivulla on vain yksi ruutu, onko kyseessä kuvakirja?

Tämmöinen on juuri Itikaisen tutkimusretki. Tärkeintä on että jatkumo on "tiiviimpi" kuin varsinaisissa kuvakirjoissa, joissa teksti ohjaa ja kertoo enemmän kuin kuva.

(esim. jotkut Herra Koipeliinin aikaisemmat painokset muistuttavat enemmän kuvakirjaa, kuin sarjakuvaa)

Niiden rakenne oli rikottu ja tekstiä lisätty. Sarjakuvasta tehty kuvakirjamaisempi. Hyvä vertailukohta tähän voisi olla vanhat 1930-50 -lukujen amerikkalaiset Big Little Booksit, joissa oli sarjakuva muokattu pikku kirjaseksi. Ruutu napattu sarjasta aukeaman oikealle puolelle ja suorasanaista kerrontaa dialogeineen vasemmalla. Ei enää sarjakuvaa.

Jos teoksessa ei ole ruutuja, mutta jokaisella sivulla on monta kuvaa jossa on jatkumo, eikö tämäkin pitäisi laskea sarjakuvaksi?

Ilman muuta. Kuten Keijo sanoikin, ruudut eivät välttämättömiä (tai siis ruutujen reunat, jos tarkkoja olemme). Esim. Ville Rannan kirjat, Will Eisner....

Timo

[Reijo]

Hieno löytö, totta tosiaan. Kun olisi aikaa, tai sitä osaisi käyttää paremmin, niin...

Tällaiset lehdet listalle olen läpikäytäviksi kirjannut: Pilkkakirves, Veitikka, Kurre, Fyren, Matti Meikäläinen, Velikulta... Kirjaan tähän, jos joku toinen innostuisi.

Lehtisen nettiin laittama Tuulispään juttu  antaa myös vinkkiä mistä suunnasta pitäisi kaivella.

[Jyrki Vainio]

No hitto, sarjakuvaahan tuo on, ilmiselvästi. Ja vieläpä konsanaan sujuvammin kerrottua (ja siistimmin piirrettyä!) kuin vaikkapa Itikainen ja monet muut varhaiset kotimaiset.
Mutta jotta nyt ei tämän kirjanpitovirheen takia jäätäisi kokonaan ilman suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlia, minä ehdotan, että diskvalifioimme Itikaista edeltäneet kotimaiset sarjakuvat sillä perusteella, että niiden piirtäjien sukunimi ei ollut Vainio.

[Timo Ronkainen]

diskvalifioimme Itikaista edeltäneet kotimaiset sarjakuvat sillä perusteella, että niiden piirtäjien sukunimi ei ollut Vainio.

 
Olikos sukua mitenkään?

Timo

[Reima Mäkinen]

Tutkimisen arvoista olisi tosiaan paljonkin. Esimerkiksi 1865 syntyneen Gallen-Kallelan 18-vuotiaana piirtämät (julkaisemattomat) sarjakuvamaiset kyhäelmät, joita lienee tallella? Tuohon aikaanhan täällä ei välttämättä saanut (teknisistä syistä) kovin helposti julki kuvia, saati sarjakuvia. Galleniltahan julkaistiin vuonna 1891 Nuori Suomi -lehdessä kolmen ruudun kuvasarja miehestä joka ryyppää junassa, oksentaa ja jonka konnari heittää pihalle. Se tulee ainakin mulla Turmiolan Tommin ja Koipeliinin ohella mieleen 1800-luvulla Suomessa julkaistuista sarjoista.

Noita reilusti vanhempia ovat esimerkiksi epätäydellisenä säilynyt Isonkyrön vanhan kirkon (1304) seinämaalaus, jota voisi hyvin verrata Trajanuksen pylvääseen tai Bayeux tapestryyn, sekä sata vuotta nuoremmat Piispa Henrikin kuparisarkofagin kuvat. Tämä arkku tosin ei ole suomalaista tekoa, eikä noista kirkkomaalauksistakaan tiedä.

Taas palataan sarjakuvan määrittelyyn. Itse pidän tärkeänä nimen omaan juxtapositiota eli suomeksi sitä että esitetään (tilassa) rinnakkain vähintään kaksi ruutua. Siksi ruutu per sivu -sarjakuvat ovat siinä rajalla, koska ehto täyttyy niin niukasti kun katsoo julkaisun koko aukeamaa. Mainitussa Tuulispäässäkin on paljon esimerkkejä (aivan 1900 -luvun alusta) pilakuvista joissa rinnastetaan kaksi kuvaa. Kyse voi olla ennen ja jälkeen tilanteesta tai hassujen "yhteensattumien" osoittamisesta, ikään kuin luettelomaisesta kuvasarjasta. Näitäkin on vaikea pitää sarjakuvana. Asiaa auttaisi paljon jos mukana olisi puhekuplia.

Mutta totta tosiaan tuo Väkevämies täyttää kyllä reippaasti kaikki ehdot. Kiitoksia vain Lagerstedille tästä. Sinänsä hauskaa että toinen Venäjän naapuri Korea juhlii juuri tänä vuonna sarjakuvansa satavuotisuutta. Täytyykin vähän vertailla että mitä yhteistä heidän varhaisilla töillään on täkäläisiin.

[petteri tikkanen]

Väkevämies meni kyllä samantien suomalaisen sarjakuvanhistorian terävimpään kärkeen. Näin homma pitää tehdä. Ei turhia selittelyjä. Väkevämies toimii.

[Jari Lehtinen]

Turhaa sanoakaan, mutta aivan loistavaa niin Aspelinilta kuin Ilpolta kuin Timolta.

[Jyrki Vainio]

Olikos sukua mitenkään?

Tietääkseni ei, vaikka ilmeisesti yhdistäviä tekijöitä oli sarjakuvan lisäksi myös partioharrastus: Ilmari Vainio oli ilmeisesti keskeisiä hahmoja myös tämän asian tuomisessa Suomeen.

[PurPur]

Ällsityttävän toimivaa kamaa. Ei todellakaan anna antikvaarista vaikutelmaa. Vai olemmeko menneet niin postmodernin kiemuralle, että mahdollisimman vanha on tuiki tuoreen tuntuista?