Rankan parisuhdehelvetin kuvauksen, Seitsemäs kerros –albumin tekijä Åsa Grennvall ei ole “siviilissä” mitenkään synkkämielinen ihminen. Mustiin pukeutuminen kuuluu kuvaan, mutta myös helposti virittyvä nauru. Grennvall vastaa mielellään töihinsä liittyviin kysymyksiin, paitsi yhteen.
 |
Kolmekymppinen Grennvall valmistui Tukholman Konstfackskolanista taiteiden kandidaatiksi lopputyönään samainen 7. kerros-albumi. “Olen kirjoittanut aina. Sarjakuvat löysin samalla kun ryhdyin muutenkin tekemään kuvataidetta. Aloittaessani koulussa tutustuin muihin sarjakuvahenkisiin kavereihin, kuten Gunnar Liljemarkiin. Kaveripiiri inspiroi tekemään lisää sarjoja. Ne tuntuivat heti kotoisalta ilmaisumuodolta. Sarjakuvakerronnasta löytyivät kaikki soveltuvat keinot kertoa asioita juuri niin kuin minä halusin ne sanoa”, Åsa muistelee.
“Seitsemäs kerros on hyvin läheisesti omaelämäkerrallinen, vaikka eihän kukaan voi sarjakuvittaa elämäänsä täsmälleen juuri niin kuin asiat todellisuudessa tapahtuivat. Prosessi oli pitkä ja raskas, tein Mie-albumin (Optimal, 2000) välillä ja palasin taas Seitsemännen kerroksen pariin. Tekoprosessini ovat aina impulsiivisia ja vaiheikkaita. Joskus ideoin koko päivän ja pitkälle yöhönkin. Kun käsikirjoitus on valmis, käyn töihin kurinalaisesti. Piirrän joka päivä normaalia työaikaa vastaavan ajan.
 |
Kaikissa albumeissani on novellimaisia tarinoita, novelli on ehkä minulle omin ilmaisumuoto.” Grennvallin sarjakuvateokset ovat voimakkaan tunnepitoisia. Det känns som hundra år (Olo kuin 100-vuotiaalla), jonka Optimal julkaisi 1999, kuvaa Åsaa muistuttavan tytön lapsuutta pienessä ruotsalaiskaupungissa, kasvua ja riitoja vanhempien kanssa.
Mie on tarina kahdesta erilaisuuden yhdistämästä tytöstä, Grenvallin mukaan tyyliltään Fight Club –elokuvan ideaa vastaava. Kun kysytään, miksi hänen ja monet muunkin ruotsalaisen tekijän (Max Andersson, Charlie Christensen) sarjakuvat ovat niin synkeitä, Åsa vastaa uskovansa, että taustalla on August Strindbergin näytelmien ja Ingmar Bergmanin elokuvien vaikutus. Hän muistuttaa, että aika synkistä aiheista ammentavat myös monet suomalaiset piirtäjät. Grenvallille suomisarjat ovat tulleet tutuiksi Optimalin ruotsinnosten myötä. Kustantamo on julkaissut mm. Matti Hagelbergin ja Kati Kovacsin tarinoita.
Tulkinta on lukijan asia
“En siloittele juttujani enkä ajattele lukijoita sarjojen tekovaiheessa. Tulkinta on aina kiinni lukijan omasta päästä. Toisten mielestä tarinoista löytyy huumoriakin, surullisuuden aste on lukijan mielialasta riippuvainen juttu. En ole tullut koskaan ajatelleeksi, miten perhe- tai parisuhdeväkivaltaa itse kokeneet lukijat suhtautuvat tarinoihini.” “Konstfackskolanin opettajien palaute oli aluksi nuivaa. Kun esittelin ensimmäisiä sarjojani, minulle sanottiin: “Aha, kiva juttu, entä minkälaista taidetta sinä aiot täällä tehdä?” Tutkinnontarkastajani kuitenkin hyväksyi 7. kerros –albumin lopputyökseni, ja kehui että juuri näin lähtee uusi taide syntymään. Työtäni ei tungettu nurkkaan, vaan se sai mukavasti tilaa ja huomiota lopputöiden näyttelyssä”, Grenvall kertoo.
 |
Myös uusin albumi kertoo ihmissuhteista
Hänen uusin albuminsa Det är inte värst sådär i början (Ei ole silleen kamalaa niinkuin alussa oli) kertoo viisi ihmissuhdetarinaa. Osa on omakohtaisia, osa kavereilta kuultuja, kaikki vapaasti todellisuudesta sarjakuvanovellien muotoon sorvattuja. “Minä en ole masentunut ihminen, vaan iloinen. Vain tarinani ovat synkkiä, koska haluan niiden vaikuttavan ihmisiin.” Yksi kysymys nousee esille Åsan jokaisessa haastattelussa: Onko hän tavannut Seitsemännen kerroksen “miespääosan” esittäjää uudelleen tai saanut tältä palautetta albumista? “Siitä minä en kerro mitään”, Grennvall hymähtää. “Tuota kysytään aina, mutta kun en kommentoi, eivät toimittajatkaan jatka siitä aiheesta kyselemistä.
Nainen tekijänä
Erikoista muuten, ettei kukaan kysynyt tällä kertaa “miltä tuntuu olla naispuolinen sarjakuvantekijä?” Se on yleensä vakiokysymys. Kolmas tavallinen juttu on se, että kun kerron olevani sarjakuvantekijä, minulle hihkaistaan: “Ai juu, sinä olet se joka piirtää Nemiä!”, Åsa nauraa.
Valokuvat: Reima Mäkinen
Grennvallin albumista keskustellaan Kvaakissa