Ja "Mies joka antoi partansa kasvaa":lle kannattaa sitten varata kunnolla aikaa ja intensiteettiä, kuten toki kaikelle taidesarjakuvalle. Eilen sen luin. Schrauwenin tuokiokuvat ja visiot onnistuivat vakuuttamaan myös tällaisen aavistuksenomaisen taidesarjakuvallenokkaansanyrpistäjän. Se invalidi-episodi oli liikuttavuudessaan suosikkini.
Mutta ennen kaikkea: vaikkei albumin tapahtumille ja "juonelle" niin lämpiäisikään, on oltava aikamoinen tietokoneliukuväritys-uskovainen, jos Schrauwenin värimaailma ei vakuuta. Ne lukuisat jöröjukka- ja amerikalainenkuvakirja -osaston paletit miellyttävät silmää ja tuntuvat yksinomaan freeseiltä, oli sitten mitenkä "retroa" tai ei.
Tämän albumin myötä jotenkin konkretisoitui itselleni se, miten pirunbal eteenpäin käännössarjakuvakulttuuri on maassamme mennyt viime vuosina!
