Luin tuon ensimmäisen osan, ja minusta sarjakuva oli lähinnä häiritsevä. Luiseva nörtti päättää ryhtyä supersankariksi, ostaa hiihtopuvun ja lähtee kaupungille riehumaan.
Hakataan mustaksi, saa puukon mahaan ja jää auton alle.
Niin, juuri tälläistä olen aina halunnut lukea!
Yleisemmin ottaen, Millarin tekstit ovat melko viihdyttäviä mutta hyvin alleviivaavia. Sisällissota piti kirjoittaa neutraalisti, niin että lukija saattoi vapaasti päättää kumpi osapuoli oli oikeassa. Tästä huolimatta en nähnyt Kapteeni Amerikan kloonaavan työkavereitaan, lähettämässä altruistisia ihmisiä vankilaan toiseen ulottuvuuteen ja/tai vakoilevan liittolaisiaan (Hämähäkkimiehen uusi puku oli vain vehje jolla Rautamies sai selville miten hänen voimansa toimivat ja millä ne voitaisiin replikoida). Tietenkin Sisällissota oli hyvin pitkälle tiimityö, mutta Millarin olisi pitänyt olla se joka oli koko jutun kärjessä. Idea kahdesta oikeasta olevasta puolesta ei kuitenkaan koskaan toteutunut, kun Millar oli kiireinen Guantamo-vertausten ja "terroristit voittivat"-rinnastusten kanssa.
Kaiken kaikkiaan, koko homma oli melko ala-arvoista hyvällä kuvituksella.
Ultimates oli tietenkin samaa luokkaa, mutta siinä sanoma olikin että "okei, nämä ihmiset ovat paskiaisia, mutta vaihtoehto on vielä pahempi". Tästäkin huolimatta toivoin enemmän kuin puolittain että volume kakkosen hyökkääjät olisivat voittaneet. Sama juttu koskee tietenkin Authorityä. Meidän on vain uskottava että nämä ovat sankareita, koska vaihtoehdot ovat pahempia. Silti nämä kaksi tarinaa ovat viihdyttäviä koska ne ovat hyvin suoraviivaisia ja tarinoista jää kuva että Millar on.. hmm.. sanokaamme vasemmistolainen.
Mutta sitten jäämme näihin Millarin rimanalituksiin, kuten Enemy of the State, jota on juhlittu "Wolverinen arkkityypiksi". Se alleviivasi kaiken mikä oli väärin hahmossa.. yleisemmin voitaisiin sanoa että Millarin tarinankerrontatapa on hyvin matalaotsainen "vitunjees!"-kohtaus toisensa jälkeen. Se ei mitenkään ota huomioon hahmojen historiaa, laajempaa ympäristöä tai miten hahmon pitäisi käyttäytyä tämän jälkeen.
Niin, ja tiedätte varmasti mikä äänestettiin vuoden pahikseksi 2007? Aivan oikein; Rautamies.
Gaiman, Ellis ja Moore ovat yrittäneet tuoda tarinoissaan edes jotain syvällisempää esiin. Kirjoittajina he ovat hyvin samanlaisia, mutta jos sanoo että nämä ihmiset ovat Bonoa ja Stingiä, niin lähin vertaus Millarille ei kyllä ole Iron Maiden vaan Robin Williams.
