Sarjakuvantekijä: Kerro murheesi

[Nina Jurvanen]

Toinen murheeni on, että töissä vietetyn päivän jälkeen ei jaksa tehdä mitään piirtämiseen viittaavaa.

Työ ja opiskelu ovat arsesta. Jos/kun teen gradua, tylsistyn ja luen Kvaakkia joka viides minuutti - jos/kun taas piirrän tai luen jotain kivaa, mikä ei millään tavoin liity koulunkäyntiin, en koskaan valmistu.

Kunhan pääsen työmarkkinoille, haluan duunin, joka on mahdollisimman rento - palkasta viis. Muussa tapauksessa ikuisuusprojektini jää ikuisesti pöytälaatikkoon ja korvien väliseen avaruuteen. Sitä pelkään eniten

[Ile Ruokola]

Kunhan pääsen työmarkkinoille, haluan duunin, joka on mahdollisimman rento - palkasta viis.

Tuo voisi toimia. Siis jos löytäisi sen rennon duunin.
Ja edellyttäen, että palkasta viis tarkoittaa, jotta sillä kuitenkin tulee toimeen. Nykyään, kun otetaan mielellään työpanos vastaan, muttei haluta siitä maksella. Ja toimeentulemattomuus uuvuttaa tehokkaasti myös kaikenlaista luovuutta.

Muussa tapauksessa ikuisuusprojektini jää ikuisesti pöytälaatikkoon ja korvien väliseen avaruuteen. Sitä pelkään eniten

Optimistinen pessimisti kääntää tuonkin voitoksi. Pari vuosikymmentä päässä hyrrännyt ikuisuusprojekti on nykyään tehokas unilääke. Kuin iltasatu lapsoselle, kun sitä nukkumaan mennessään mielessään muljauttelee.
Sitä paitsi aikaahan tässä vielä on ...  

[Nina Jurvanen]

Tuo voisi toimia. Siis jos löytäisi sen rennon duunin.
Ja edellyttäen, että palkasta viis tarkoittaa, jotta sillä kuitenkin tulee toimeen.

Elättelen (ehkä turhia) toiveita pääsystä johkin tiedekirjastoon kirjastonhoitajaksi. Harmi ettei normikirjastoon tai kangaskauppaan ole menemistä "väärillä papereilla". Sen sitten näkee, minne oikeasti otetaan duuniin.

Jos minulla olisi ollut ajokortti, olisin päässyt yhteen ympäristötekniikan firmaan työnjohtajan kesäsijaiseksi viime kesänä. Olivat jo innoissaan odottamassa minua töihin, kunhan vain ajaisin sen pirun kortin. En vaan uskaltanut, kun heti tuoreena kuskina olisi pitänyt ajaa pk-seudulta 2 krt viikossa Joensuuhun ja Kotkaan. Työ olisi siten ollut stressaavaa, mutta olisi mahdollisesti avannut ovia muihin paikkoihin - onni ei näytä koskaan potkaisevan meikäläistä... 

Optimistinen pessimisti kääntää tuonkin voitoksi. Pari vuosikymmentä päässä hyrrännyt ikuisuusprojekti on nykyään tehokas unilääke. -- Sitä paitsi aikaahan tässä vielä on ...  

Tuo on kyllä totta - jos joskus 2016 paikkeilla tarjoaisi tekelettään kustantajille, olisi tasan 20 vuotta täynnä. 6-8 vuodessa luulisi projektin tässä vaiheessa syntyvän jo valmista jälkeä

[[kivi]]

Kunhan pääsen työmarkkinoille, haluan duunin, joka on mahdollisimman rento - palkasta viis. Muussa tapauksessa ikuisuusprojektini jää ikuisesti pöytälaatikkoon ja korvien väliseen avaruuteen. Sitä pelkään eniten

Valitettavasti pakko sanoa, että rennoimmankin työn ohessa piirtäminen on melko toivoton suunnitelma, joka johtaa vain siihen että tärvää aikansa vahtimestarinkopissa tai pysäköintihallin valvomossa tms, huonolla palkalla, eikä kuitenkaan saa piirrettyä. Paljon parempi suunnitelma olisi tehdä puoli vuotta töitä tosissaan, ottaa kunnon palkka, ja pitää toinen puoli vuotta sapattia jossain halvan elintason maassa piirtäen.

Suomessa kun on sellainen perinne, että työn palkka maksetaan menetetystä vapaa-ajasta eikä työn tuloksista, eli vaikka on mahdollista työskennellä laiskasti ja tuottamattomasti, se vie silti kaiken ajan eikä ohessa oikein pysty omia töitä tekemään. Ei varsinkaan sellaisissa matalapalkkaisissa hommissa, joita voisi kuvata sanalla "rento".

Jos aikoo saada aikaan muuta kuin amatööritason harrastajajälkeä, on ainoa tapa ryhtyä ammattilaiseksi ja varata kunnolla aikaa. Silloin pitää keksiä tapa saada toimeentulo siitä mitä tekee - mutta toisaalta, mistä tahansa voi tehdä ammatin kunhan sitä tekee tosissaan; jopa sarjakuvapiirtämisestä
;-D

Kapeahan se leipä sitten on, ja joskus menee puolikin vuotta niin ettei tiedä mistä saa ruokaa seuraavaksi päiväksi, mutta se kuuluu ammattiin. Joskus taas menee hyvin, ja aina voi mennä töihin kun oikein nälättää - sosiaalitukiin, työttömyysturvaan ja KELAn palveluihin sarjakuvantekijällä ei valitettavasti yleensä ole asiaa yrittäjän statuksen takia.

Kivi

[Mikael Mäkinen]

Valitettavasti pakko sanoa, että rennoimmankin työn ohessa piirtäminen on melko toivoton suunnitelma, joka johtaa vain siihen että tärvää aikansa vahtimestarinkopissa tai pysäköintihallin valvomossa tms, huonolla palkalla, eikä kuitenkaan saa piirrettyä. Paljon parempi suunnitelma olisi tehdä puoli vuotta töitä tosissaan, ottaa kunnon palkka, ja pitää toinen puoli vuotta sapattia jossain halvan elintason maassa piirtäen.

Haluan välttämättä olla eri mieltä! Tänään piirsin töissä yhden sivun kokonaan, ja aloitin seuraavaa. Ja hienosti meni.

Tämä ei tosin toimi joka päivä, kun meillä varioi työkuva melko paljon, mutta tänään olin nimenomaan valvomassa tuotteenlaatua.

Ja jos tulee sitä enemmän töitä vaativaa, niin saan silti melko hyvin käsikirjoitettua samalla.

[Timo Ronkainen]

Haluan välttämättä olla eri mieltä! Tänään piirsin töissä yhden sivun kokonaan, ja aloitin seuraavaa. Ja hienosti meni.

Työnantajalla ei ole mitään tuota vastaan? Salaa tehty?
"valvomassa tuotteenlaatua"? Saammeko hyvää sarjakuvaa, mutta huonoa jotain muuta?  vitsivitsi.

Timo

[Curtvile]

Työnantajalla ei ole mitään tuota vastaan? Salaa tehty?
"valvomassa tuotteenlaatua"? Saammeko hyvää sarjakuvaa, mutta huonoa jotain muuta?  vitsivitsi.

Timo

arvon kustantaja myös hoitaa toimituksellisia velvoitteita toisinaan kesken työpäivää, omaansa ja joskus meidän muidenkin.

Uskoisin että ainakin saamme hyvää sarjakuvaa.

Ehkä tuota töissä piirtelyä voisi joskus harrastaa itsekin, tosin veikkaan että katoilla ja räystäillä kiipeily ja sarjakuvasivun piirtäminen yhtä aikaa on ehkä turhan haastava rasti.
ehkä.
Käsikirjoitustyötähän tulee silti tehtyä, koko ajan.

oma murhe on tunnit. 24 päivässä riittää, mutta niihin mokomiin on tungettu liian vähän minuutteja. 60 on alimittaista, 100 /tunti voisi nippanappa piisata.

[Mikael Mäkinen]

Työnantajalla ei ole mitään tuota vastaan? Salaa tehty?
"valvomassa tuotteenlaatua"? Saammeko hyvää sarjakuvaa, mutta huonoa jotain muuta?  vitsivitsi.

Timo

Työnantajalla ei ole mitään sitä vastaan niin kauan kuin varmistan, että elementit jotka edessäni menevät ovat hyväkuntoisia. Eli visuaalinen tarkistus, ellei niissä sitten näy jotain erikoista.

Ja noin viidentoista minutin välein pakkaan niitä aina paketillisen, jolloin voin ne vielä tarkistaa.

[Nina Jurvanen]

-- vain siihen että tärvää aikansa vahtimestarinkopissa tai pysäköintihallin valvomossa tms, huonolla palkalla, eikä kuitenkaan saa piirrettyä.

Ei välttämättä - jos työn olemus ei ole silkkaa lorvimista tyhjän panttina (mielekkäiltä rahan ansaitsemiskeinoilta tuntuvat esmes kirjastonhoitajan tai kangaskaupan myyjän toimet), saattaisi työn ja piirtämisen yhdistäminen onnistuakin. Olen onnistunut sentään suht hyvin yhdistämään myös opiskelun ja piirtämisen harjoittelun.

Paljon parempi suunnitelma olisi tehdä puoli vuotta töitä tosissaan, ottaa kunnon palkka, ja pitää toinen puoli vuotta sapattia jossain halvan elintason maassa piirtäen.

Tuo tuntuu kyllä paremmalta idealta - samalla saisi vaihtelevampaa elämänkokemustakin, mistä on itse ykkösprojektin eli Virtual Dreamin kannalta aina hyötyä. Sitäpaitsi jossain päin Kaakkois-Aasiaa olisi todnäk kivaa asua (poislukien Pohjois-Korean ja Myanmarin vapaat ja onnelliset kansat).

Jos aikoo saada aikaan muuta kuin amatööritason harrastajajälkeä, on ainoa tapa ryhtyä ammattilaiseksi -- mistä tahansa voi tehdä ammatin kunhan sitä tekee tosissaan; jopa sarjakuvapiirtämisestä
;-D

Itse asiassa ykköstavoitteenani on nimenomaan päästä ammattisarjispiirtäjäksi huolimatta demareiden yrittäjiä kyykyttävästä politiikasta Jollakin tavalla on kuitenkin tultava toimeen ennen kuin on mahdollista elättää itsensä piirtämällä. Aika näyttää, onnistunko tavoitteessani - ainakin yritän tosissani.

Kapeahan se leipä sitten on, ja joskus menee puolikin vuotta niin ettei tiedä mistä saa ruokaa seuraavaksi päiväksi, mutta se kuuluu ammattiin.

Jep, köyhänä olo ei pelota, jos vaan saan tehdä elämässä niitä asioita, joista nautin eniten. Eihän elämässä mitään järkeä ole, jos kuluttaa sen itsensä kannalta täysin toissijaisiin asioihin.

Kiitoksia hyvistä neuvoista ja erityisesti kannustuksesta ryhtyä ammattitaiteilijaksi - ammattilaisen näkemyksiä arvostan eniten

[janne luokkanen]

Ei välttämättä - jos työn olemus ei ole silkkaa lorvimista tyhjän panttina (mielekkäiltä rahan ansaitsemiskeinoilta tuntuvat esmes kirjastonhoitajan tai kangaskaupan myyjän toimet),

Et ole tainnut tehdä asiakaspalvelutyötä koskaan? Ei se tartte kuin sen yhden heikkopäisen, joka pilaa loppupäiväsi. Ja niitähän riittää joka kauppaan.

[Nina Jurvanen]

Et ole tainnut tehdä asiakaspalvelutyötä koskaan? Ei se tartte kuin sen yhden heikkopäisen, joka pilaa loppupäiväsi. Ja niitähän riittää joka kauppaan.

Olen toki ollut asiakaspalvelutyössä; myyjänä hippivaateputiikki Indian Bazaarissa Hesan asematunnelissa. Ne ilkeät, myyjän alimpaan helvettiin manaavat asiakkaat olivat minusta parhaita huumorin lähteitä. Niiden palveleminen kohteliaasti ja asiallisesti oli vaikeaa, sillä koko ajan hymyilytti myös siksi, että oli pokka pettää.

Sen sijaan hirvein duuni, missä olen koskaan ollut, oli myyntisihteeriapinana ja ukkosenjohdattimena työskentely yhden persoonallisuushäiriöisen seniilin äijän pikkufirmassa. Joka päivä hillitöntä raivoamista ja idiootiksi haukkumista, detaljina mainittakoon alinomainen tisseihin tuijottaminen naaman sijasta. En kestänyt siinä nyrkkipajassa kuin seitsemän viikkoa. Ikinä en enää mene duuniin yhden henkilön yrityksiin.

[Aura]

Tajusin viimein, mikä mun töissä ja työskentelyssä isosti mättää: en tee tarpeeksi taustatyötä ja käytä tarpeeksi mallikuvia. Tähän on syynä ainainen pelko siitä että jollain lailla "huijaan" tai kopioin suoraan jotakin, ja siksi yritän piirtää kaiken omasta päästäni. Jos joku muu ottaa valokuvan talosta ja käyttää sitä sarjakuvassa, en ajattele että tämä henkilö kopioisi - valokuva on vain työväline siinä missä kynä tai viivoitin.

Mutta omissa töissä ei meinaa koskaan uskaltaa käyttää mitään apuna. Varsinkaan katsoa asentoja mallista. Ei meinaa uskaltaa edes kokeilla uusia tyylejä tai tapoja, sillä heti on olo että kopioi jonkun muun tekemiä juttuja. Millähän tästäkin typerästä ongelmasta pääsisi eroon?

[Mara]

Mutta omissa töissä ei meinaa koskaan uskaltaa käyttää mitään apuna. Varsinkaan katsoa asentoja mallista. Ei meinaa uskaltaa edes kokeilla uusia tyylejä tai tapoja, sillä heti on olo että kopioi jonkun muun tekemiä juttuja. Millähän tästäkin typerästä ongelmasta pääsisi eroon?

Mullakin on ollut ihan samanlainen vaihe joskus. Se taisi johtua siitä, kun ihmiset ovat kaikkialla hehkuttaneet "siitä omasta jutusta". Siitä tuli sitten pakonomainen tarve keksiä kaikki itse. Taustat, autot, yms. keksin kaikki itse katsomatta lainkaan mallikuvia. Kuka tahansa niitä katsova huomaa, että ne ovat samaa itseään toistavaa paskaa.

Malleja kannattaa käyttää apuna. Ensinnäkin työ sujuu nopeammin kun ei tarvitse keksiä kaikkea itse. Ja esimerkiksi 60-luvun amerikanrauta on paljon helpompi loihtia paperille mallia käyttäen kuin ilman sitä. Uskon siihen, että taiteilijan oma tyyli paistaa aina läpi. Ainakin mulla oma jälki näkyy aina, kun olen tavattoman huono kopioimaan mitään tarkasti.

[Aura]

Malleja kannattaa käyttää apuna. Ensinnäkin työ sujuu nopeammin kun ei tarvitse keksiä kaikkea itse.

Juu, pelkästä ikkunastakin tulee mielenkiintoisempi, jos esikuvana on oikea ikkuna eikä pelkkä mielikuva ikkunasta. Mutta toisaalta hölmöä jos jotkut asiat on piirretty hyvin ja loput sitten eivät. Ja vielä hölmömpää, jos yksi valokuvaa apuna käyttäen piirretty asento on hyvä ja muuten hahmojen anatomia kusee. Meikäläisen taidoilla kun näin käy aika lailla väistämättä.

Sitä ei haluaisi että omissa töissä näkyisi niin selvästi milloin referenssikuvia on käytetty ja milloin ei, ettei kukaan pääsisi syyttelemään huijaamisesta. Muutenkin on kamala vainoharha että aina kopioi jotain, jos ei muuten niin alitajuisesti. Kai se on sitä kun taannoin joka toinen kommentti oli ihmettelyä että "Et sä piirrä ollenkaan omalla tyylillä?" Tai sitten sanottiin ettei saa matkia vaan pitää keksiä omaa.

[Mara]

Sitä ei haluaisi että omissa töissä näkyisi niin selvästi milloin referenssikuvia on käytetty ja milloin ei, ettei kukaan pääsisi syyttelemään huijaamisesta.

En ymmärrä tuota ihmisten huijaus-syyttelyä. Luulevatko ne, että piirtäjä keksii oman tyyliinsä helposti? Tai että kaikki erilaiset pöydät, tuolit yms. ilmaantuvat taianomaisesti piirtäjän päähän? Ei, ne piirtäjän erinomaiset omat designitkin pohjautuvat johonkin oikeaan asiaan. Piirtäjä vain valitsee mitä korostaa. Ja jokainen piirtäjä korostaa eri asioita. Kritiikki voi vaikuttaa, mutta sen ei pitäisi antaa hallita oman tyylin kehittymistä.

Mallikuvien ei pitäisi olla kaamea ohjenuora, joita on pakko noudattaa. Ennemmin kannattaa ottaa kuvan perusteet ja muokata niitä sitten itselle paremmin sopiviksi. Eikä anatomiankaan tarvitse olla niin pilkun tarkkaa, kunhan jälki näyttää hyvältä.