Miller kertoo Sin City -kokemuksensa
New Yorkista (radiopätkän kohdassa 17:40).
David Lynch sanoi esoteerisellä Suomen reissullaan, että taiteilijan ei tarvitse itse kärsiä esittääkseen kärsimystä. Ei tarvitse murhata voidakseen kuvata murhaa. Hei ihmiset, nimike FIKTIO tarkoittaa sitä että asioita keksitään päästä, eikä kuvata tapahtunutta todellisuutta! (Niinhän Anthony Hopkins sanoi kun häneltä kysyttiin, miten osasi tehdä Hannibal Lecterin tiettyjä juttuja niin hienon pelottavasti: "I made it up").
Ehkä se katu-uskottavuus sitten juuri tulee siitä, kuinka osaa käsitellä tuota todellisuuden ja kuvitelman eroa. Jos on oikeasti kokenut kovia ja kirjoittaa siitä, se on ok. Jos ei ole kokenut kovia, mutta kirjoittaa silti asiasta - mutta on tästä tosiasta rehellinen, se on myös ok. Ongelmia tulee ilmeisesti silloin kun tekijä itse alkaa hukata todellisuuden ja kuvitelmien rajanvedon ja yrittää siirtää fiktionsa epätodellista kovuutta jotenkin itseensä... (Eikö Ian Fleming ole se tästä yleensä esitetty esimerkki: yritti elää niin kuin kuvitelmansa ja kuoli. Ja kaunokirjallisemmin F. Scott Fitzgerald joka ihannoiden kirjoitti rikkaasta yläluokasta ja yritti elää niin kuin kuuluisi porukkaan, mutta ei kuulunut, koska ei ollut oikeasti rahaa, ja joutui vaikeuksiin).
Juuri dekkarikirjailijoilla tuntuu aina olleen jotenkin tarve korostaa omaa kovuuttaan, alkaen siitä miten vanhat pulp-kirjailijat poseeraavat valokuvissaan lierihattu päässä, jne. Joista suosikkini lienee tämä ihan kotimainen, kvaakissa jo nähtykin Outsider:
Eikö Lee Falkista myös sanottu, että kun hän alkoi kirjoittaa Taika-Jimiä parikymppisenä, asiaa yritettiin peitellä, kun moiseen seikkailujuttuun olisi tarvittu imagoltaan kokenut maailmanmies, eikä mikään koulupoika Kansas Citystä? Sillä seurauksella, että Falkin syntymävuodesta liikkuu vieläkin ainakin kolme veikkausta.
1905 vai 1915?
