Ihmisten asennot ovat itselläni usein hyvin jäykkiä. Tähänkin ongelmaan löytyi kuitenkin erinomainen ratkaisu. Tuollainen puunukke http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f5/Gliederpuppe.png
Olen ainakin itseni kohdalla huomannut, että vähänkin erikoisempia asentoja on erittäin vaikea piirtää ilman mallia. Sama pätee autoissa, onnistunutta autoa on lähes mahdoton piirtää ilman mallia.
Manikin-nuket on vähän pelottaviakin, omani pistin aikoinaan paloiksi kun se aina yöllä alkoi kävellä edestakaisin.
Onhan niistä hyötyä juuri silloin kun kysyjän ongelmat ovat tuota luokkaa kuin näytesarjakuvassaan, että hahmoille ei tunnu löytyvän ollenkaan muotoa. Tietysti heti kun on oppinut piirtämään vaikka suhteellisen alkeellisiakin tikku-ukkoja niin että niiden kaikki mittasuhteet ovat oikein, manikin menettää merkityksensä, ja sitä voi käyttää lähinnä (kohdevalon kanssa) muistuttamassa millä suunnalla varjot missäkin kohti hahmoa ovat.
Ja sitten kun osaa oikeasti piirtää, manikin on liian jäykkä ja kaavamanen. Mutta siihen menee oikeasti aikaa, kannattaa vain harjoitella ja harjoitella, ja kysellä miten on kehittynyt vain esimerkiksi joka sadannen piirretyn sivun välein, mutta ettei mee mahdottomaksi niin luetaan nyt rennommat kokoarkin piirrokset ja luonnoskirjasivutkin siihen sataan sivuun mukaan.
Kivi