Muillakin Hirviötetralogian, alias Sarajevo-tetralogian, albumeilla näyttäisi olevan omat ketjunsa, joten tehdäänpä tällekin sellainen.
BTJ:stä:
Hirviötetralogian neljännessä osassa seurataan Niken yrityksiä täyttää lupauksensa ja yhdistää Sarajevon orpokolmikko. Tarinassa on kolme kertojaääntä: Nike, Leyla ja Amir, kolme eri puolille päätynyttä Sarajevon orpoa. Heidän kohtaloitaan on seurattu jo sarjan kolmessa edellisessä osassa, joissa yksilöllinen ja kollektiivinen muisti sekoittuvat Enki Bilalin synnyinmaan Jugoslavian hajoamisen synnyttämiin muistikuviin. Euroopan tunnustetuimpiin ja omaleimaisimpiin kuuluva sarjakuvataiteilija yhdistää albumeissaan harvinaisen elävän ja vivahteikkaan, usein myös hätkähdyttävän kuvitustyylin tarinoihin, joissa nykyhetken poliittisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä tarkastellaan usein tulevaisuuden perspektiivistä.
Tulipa siis luettua kyseinen albumi. Nättiä, mutta sekavaa kamaa, vaikeasti toisistaan erotettavia hahmoja ja tapahtumia, jotka ilmeisesti vaikuttavat johonkin suurempaan kokonaisuuteen tai sitten eivät. Ei tosin tuottanut pettymystä kuten Tapaamme Pariisissa-albumi (johtuen kai lähinnä odotusten laskemisesta). Oikeastaan tarinasta ei edes jäänyt kovin paljon mitään merkittäviä kohtia mieleen, meno oli rauhallisempaa kuin aikaisemmin. Tuntui silti hyvältä, että kokonaisuus sai jonkinlaisen päätöksen. Bilalin vimma ja sanottavan tarve vain tuntuvat laantuneen.
Joka tapauksessa, täytynee aloittaa myöhemmin sarjan lukeminen alusta. Kyseessä saattaisi melkein olla ikään kuin sarjakuvien Blade Runner, jonka näkee uusilla lukukerroilla uudesta näkökulmasta ja josta löytää uusia merkityksiä.
Toistaiseksi mieltä jäi silti kaivertamaan yksi kysymys: miksei tämän ja edellisen albumin tapahtumia voitu tiivistää yhteen albumiin, katkoen samalla turhat rönsyilyt pois?