Minusta tuntuu nyt aivan Simon Cowellilta, mutta Brian Azzarellon tarinat tässä spesiaalissa olivat aivan kammottavia. Tällaista tarinankerrontaa voisi nähdä jonkin mallorcalaisen tarjoilijan fanfic-kokoelmissa.
Ensinnäkin on turha odottaa minun pitävän sarjakuvasta, jossa Teräsmies käy kirkossa. Mutta se on ehkä epäoleellista, koska Azzarello ei edes tiedä, että olen olemassa. No joka tapauksessa, tarinan 10 ensimmäistä sivua ovat tällaista:
"Olen pahoillani."
"Mistä?"
"Siitä, mitä tein."
"Siitä, mitä teit, vai siitä, mitä jätit tekemättä?"
"Ehkä molemmista."
"Mutta yhdestä enemmän kuin toisesta?"
"Niin."
"Siis kummasta?"
"Siitä, mistä sinä et."
"Miten voit olla niin varma?"
"Olenko sitten muka väärässä?"
"En @#%& tiedä, kun et !*%# voi kertoa, mistä #&!#% me oikein puhumme!"
Ja miksi Teräsmies oikeastaan meni puhumaan katoliselle papille? Okei, hän tunsi syyllisyyttä siitä, ettei pystynyt estämään sitä, mitä tapahtui (ja kuinka monta sivua senkin ympärillä kierreltiin ja kaarreltiin, ennen kuin annettiin edes ylimalkaisinta kuvaa siitä, mitä oli tapahtunut?), ja halusi puhua siitä jollekulle. Ja hän halusi voida kertoa, että hänen vaimonsa on kadonnut. Käsittääkseni tämä on se, minkä hän halusi pitää ehdottomasti salassa. On parempi, etteivät ihmiset ollenkaan tiedä, onko Teräsmies naimisissa vai ei. Joten hän päätti kertoa katoliselle papille, koska katolinen pappi ei voi paljastaa kenellekään synnintunnustuksessa saamaansa tietoa, koska muuten Jumala suuttuu. Jos nyt sivuutetaan se tosiasia, että tämä on yhtä loogista kuin se, että Teräsmies veisi lapsensa katolisen papin kaitsettavaksi, koska katolinen pappi ei voi tehdä pahaa lapselle, koska muuten Jumala suuttuu -- mitä Teräsmiehen vanhemmille muka on tapahtunut?
Luin tarinan vain kerran, eli ehkä se jäi minulta huomaamatta, joten kertokaapa se. Miksi Teräsmiehen pitää etsiä joku luotettava ulkopuolinen, vaikka hänen vanhempansa tietävät kaiken hänestä, ja hän on aina voinut uskoutua heille? Yleisestikin ottaen tarina tuntuu luottavan liikaa salaperäiseen tunnelmaan. Minua vaivaa se, että arvoituksellisuus syntyy osaksi siitä, että Teräsmies on vuoden ajan tehnyt jotain, mutta me emme tiedä, mitä. Sen sijaan, että lukija selvittäisi mysteeriä yhdessä Teräsmiehen kanssa, Teräsmies onkin lukijan vastustaja, jonka tehtävä on ylläpitää mysteeriä.
Ja mitä vähemmän sanon Särkyneestä kaupungista, sen parempi. Mitä Batman oikein luuli saavuttavansa hakkaamalla sidottua Crocia? Tuskin hän niin tyhmä on, että kuvitteli pystyvänsä kiduttamaan tunnustuksen Crocilta. Ei, Batman vain halusi piestä häntä. Anteeksi, tarjoilija? Supersankarissani ei ole tarpeeksi sankaria.
Teräsmies/Batman oli sentään hyvä. Luin sen jo aiemmin jenkkikokoelmana, joten selasin sen vain läpi nyt, mutta muistaakseni se oli oikein hauska. Ei ehkä pärjäisi loogisuustestissä senkään vertaa kuin Azzarellon Teris, mutta katsokaapas, olen valmis antamaan aika paljon anteeksi supersankarisarjakuvalle, joka oikeasti sisältää supersankarointia.
