Uusin Willeri kopsahti laatikkoon etuajassa jo eilen.
Proteuksen jatko oli kyllä kaikin puolin parempi kuin edellinen numero. Noilla kasvojen- ja äänenvaihdolla ei ollut uskottavuutta Vaarallinen tehtävä - elokuvasarjassa, ja vielä vähemmän 1880-luvulle sijoittuvassa lännensarjassa. Kun muistaa, että Tex on fantasia-sarja, niin tämän puutteen voi antaa lähes anteeksi.
Mitä jäi sitten saldoksi kuluneesta Tex-vuodesta. Normi-Texien heikointa antia olivat värinumerot (poislukien Boselli-Dottin Rio Quemado) ja Faracin Kaupunki vuorten kätköissä (jonka ala-arvoisuutta ei voi ikinä liioitella). Paras oli 1/2019, eli Lupe-tarinan lopetus. Tämän vuoden normi-Texien käsikirjoittamisesta vastasi lähinnä Ruju, joka sai aikaan pari kelvollista tarinaa ( Wolfman ja Apassin sydän). Rujumaisesti mitään mieleenpainuvaa ei tietenkään saatu aikaan. Toisaalta muistan kyllä takavuosilta vuosikertoja, jolloin Boselli teki melkein kaikki tarinat, mikä johti hänenkin kohdallaan tuolloin jyrkkään tason laskuun.
Viime aikoina Boselli on käsikirjoittanut muuta kuin Texin normisarjaa: esim. Tex Willerin nuoruudesta kertovia pokkareita, Deadwood Dickia ja mm. hyvin kiinnostavalta vaikuttavaa Mohawk Riveriä. Nuoruustarinathan julkaistaneen meillä ennenpitkää normisarjassa, mutta toivoisin Egmontin kokeilevan myös noiden kahden muun julkaisemista; sen verran hienolta jälki näyttää.
Ensi vuosihan alkaa hienosti normi-Willerin kohdalla Boselli-Ticcin pokkarilla. Vuoden antiin kuuluu myös Bosellin käsikirjoittama tarina, jossa sankarimme seikkailevat New Yorkissa.
Tex-vuoden 2018 pelastus oli maxi Nueces Valley ja suuralbumi Finneganin rangerit. Jälkimmäistä pidän ehdottomasti yhtenä 2000-luvun parhaista Texeistä.
