Uusin Tex Willer *aihe spoilaa aina kulloinkin uusinta Willeriä*

[Janne]

Olen ennenkin havaannut, että ne, jotka osaavat itsekin piirtää muutakin kuin tikku-ukkoja, suhtautuvat toistenkin taiteeseen paljon muita kriittisemmin. Jos minun 10+ oli yläkanttiin, niin väittäisin, että Tertsin 8- on yhtä paljon alakanttiin (joten Hannu kultaisen keskitien kulkijana osui arviossaan napakymppiin).

[Gothicus]

Vähän sisällyksetön ja lähtöasetelmiltaan moneen kertaan kaluttu seikkailu oli tämä uusin 6/16. Hajuton, mauton ja yllätyksetön. Tällaisiakin tasaisempia vaiheita kuvitteellisen sankarikaksikon elämään varmasti saattaisi mahtua, mutta kuinka tarkoituksenmukaista sellaisia on kuvata sarjakuvissa. Toisaalta ei kaiken aina tarvitse olla elämää suurempaa spektaakkelia.

Kuvituksen suhteen olen Tertsin viitoittamilla linjoilla, mutta ilman mitään kilpalaulantaa saattaisin jopa antaa arvosanaksi tuota 8- alhaisemman kouluarvosanan. Paikoin hirveitä ihmisanatomioita (mm. sivu 66 viimeinen ruutu) ja ruudusta toiseen kokoaan muuttavia hevosia. Lukijaa kohden osoittavien aseiden perspektiivit ja "kolmiulotteisuus" olivat pielessä lähes jokaisessa tämän kaltaisessa kuvassa, samoin kuin aseiden asennot suhteessa niitä piteleviin käsiin. Pieni kauneusvirhe olivat myös revolverien perien karhennus, joka oli mallinnettu suoraan nykyaikaisista muoviperäisistä automaattiaseista tai lelupyssyistä. Texin aikoina revolverien perät olivat etupäässä puuta, tai luuta, mahdollisine metallisomisteineen.

Kuvitus ei silti ollut pahinta mahdollisinta, eikä suinkaan huonoa, vaan päinvastoin; pikkunättiä keskinkertaista liukuhihnatyötä.

Ihan ok numero, mutta ei mikään juhlan aihe.  

[tertsi]

Kuvituksen suhteen olen Tertsin viitoittamilla linjoilla, mutta ilman mitään kilpalaulantaa saattaisin jopa antaa arvosanaksi tuota 8- alhaisemman kouluarvosanan. Paikoin hirveitä ihmisanatomioita (

Silmäilyni oli pintapuolista ja pikaista. Ei kaikki kökköydet ilmeisesti ehtineet rekisteröityä verkkokalvolleni. Yleisilme oli siisti.

[Gothicus]

Yleisilme oli siisti.

Kyllä, juurikin.

[Jamoz]

Vähän sisällyksetön ja lähtöasetelmiltaan moneen kertaan kaluttu seikkailu oli tämä uusin 6/16. Hajuton, mauton ja yllätyksetön. Tällaisiakin tasaisempia vaiheita kuvitteellisen sankarikaksikon elämään varmasti saattaisi mahtua, mutta kuinka tarkoituksenmukaista sellaisia on kuvata sarjakuvissa. Toisaalta ei kaiken aina tarvitse olla elämää suurempaa spektaakkelia.

Kuvituksen suhteen olen Tertsin viitoittamilla linjoilla, mutta ilman mitään kilpalaulantaa saattaisin jopa antaa arvosanaksi tuota 8- alhaisemman kouluarvosanan. Paikoin hirveitä ihmisanatomioita (mm. sivu 66 viimeinen ruutu) ja ruudusta toiseen kokoaan muuttavia hevosia. Lukijaa kohden osoittavien aseiden perspektiivit ja "kolmiulotteisuus" olivat pielessä lähes jokaisessa tämän kaltaisessa kuvassa, samoin kuin aseiden asennot suhteessa niitä piteleviin käsiin. Pieni kauneusvirhe olivat myös revolverien perien karhennus, joka oli mallinnettu suoraan nykyaikaisista muoviperäisistä automaattiaseista tai lelupyssyistä. Texin aikoina revolverien perät olivat etupäässä puuta, tai luuta, mahdollisine metallisomisteineen.

Kuvitus ei silti ollut pahinta mahdollisinta, eikä suinkaan huonoa, vaan päinvastoin; pikkunättiä keskinkertaista liukuhihnatyötä.

Ihan ok numero, mutta ei mikään juhlan aihe.  

Nuo revolverin perät nyt  ei itseäni juurikaan haittaa. texihän ei ole millään tavalla vaatetuksen, asevöiden jne suhteen realistinen vaan kaikki on kuin suoraan 40-60 luvun länkkäreistä.

[Gothicus]

Nuo revolverin perät nyt  ei itseäni juurikaan haittaa. texihän ei ole millään tavalla vaatetuksen, asevöiden jne suhteen realistinen vaan kaikki on kuin suoraan 40-60 luvun länkkäreistä.

Pitänee ainakin osittain paikkansa, mutta Willerin ns. mestaripiirtäjät eivät sorru tällaisiin räikeisiin tapauksiin, joten eteen sattuessaan niihin kiinnittää huomiota.

[Jamoz]

Pitänee ainakin osittain paikkansa, mutta Willerin ns. mestaripiirtäjät eivät sorru tällaisiin räikeisiin tapauksiin, joten eteen sattuessaan niihin kiinnittää huomiota.

Tuo on totta ja itse olen aika tarkka aseiden suhteen noin yleensä, ne kuitenkin suht helppo piirtää aikakauden mukaisesti. Se että piirtää texille esim peacemakerin vuodessa 1865 tapahtuvaan tarinaan on jo silkkaa laiskuutta ja välinpitämättömyyttä (esimerkki)

[Janne]

Faracilla on nyt mukanaan apukirjoittaja tässä uusimmassa tarinassa. Seikkailu vaikutti melkoisen jäntevältä, vaikka siinä ei varsinaisesti mitään uutta ollutkaan. Luin oikein mielelläni. Dotti on kelpo piirtäjä, mutta aina häneltä löytyy jotain, mikä jää harmittamaan. Nyt se oli huippuunsa bodattu intiaani. Se vähän tökkäsi, koska Dottilla kuitenkin tuntuu olevan pyrkimys jonkinlaiseen realismiin. Toinen asia, mitä kuvituksessa ihmettelin, oli näyttävät luodin mäjähdykset - luoti kalloon niin että silmät muljahtavat nurin. Ei tällaiseen Texissä ole totuttu. En tiedä, onko syytäkään totutella.

[AlkoTanko]

En edes huomannut tuota silmäjuttua ennen kuin mainitsit. Mutta itse tarina vaikuttaa ihan luettavalta jos nyt ei kauhean omaperäiseltä. Dottin kuvitus on muuten ihan hyvää mutta näyttää ihan samalta kuin kymmenen muuta uutta piirtäjää mitä lehdelle on tullut nyt tällä vuosituhannella. Vanhassa kaartissa sentään oli selkeästi omanlaisensa piirtäjät (Galep, Ticci, tiedättehän), nyt tuntuu että kokoajan on sama kuvittaja tekemässä joka tarinaa.

[Secos-Bill]

Jotenkin vaikutti aika tusinatarinalta, mikään ei yllättänyt. Ehkä sitten toisessa osassa tulee yllätys ( vaikkapa sellainen, että Faraci ei laita juttuun takautumaa )

nyt tuntuu että kokoajan on sama kuvittaja tekemässä joka tarinaa.

Täytyy olla samaa mieltä. Onkohan Bonellilla jokin akatemia Disney-tyyliin ? Piirtäjät ovat teknisesti taitavia, mutta aika hengettömiä. Ja ne, jotka eroavat massasta ovat sitten Dison ja Ortizin kaltaisia kammotuksia...

Toinen asia, mitä kuvituksessa ihmettelin, oli näyttävät luodin mäjähdykset

Tämä ei kiinnittänyt ainakaan minun huomiotani, mutta uudelleen selatessa roiskeita kyllä oli aika tavalla. Mutta eivät ne sillä tavalla häirinneet, pahempaa teki aikoinaan Fusco. Hän kun jätti joskus osan roiskeista mustaamatta. Tuli sellainen inhottava tunne, että tuossa lentää veren lisäksi aivoja ja sisälmyksiä.

[Janne]

Mutta eivät ne sillä tavalla häirinneet, pahempaa teki aikoinaan Fusco. Hän kun jätti joskus osan roiskeista mustaamatta. Tuli sellainen inhottava tunne, että tuossa lentää veren lisäksi aivoja ja sisälmyksiä.

Minullekin tuli juuri Fusco mieleen etenkin noista päähän sattuneista osumista. Paitsi että Dotti oli mielestäni vienyt hommaa vielä astetta härskimpään suuntaan.

[Curtvile]

.... Se vähän tökkäsi, koska Dottilla kuitenkin tuntuu olevan pyrkimys jonkinlaiseen realismiin. Toinen asia, mitä kuvituksessa ihmettelin, oli näyttävät luodin mäjähdykset - luoti kalloon niin että silmät muljahtavat nurin. Ei tällaiseen Texissä ole totuttu. En tiedä, onko syytäkään totutella.

Ja juuri se syy miksen yleensä Texistä niin piittaa :sen väkivalta on siistiä ja hyväksyttävää, ei ikinä kauhistuttavaa ja väärin.

Ymmärrän toki että on Texin tyyli, mutta kun itse pitää enemmän niistä joissa väkivalta esitetään vastenmielisenä tai kyseenalaisena asiana.
Omien satunnaisotannoitten kautta kun Texien juonenkuljetus kun menee järjesin "siistin" ruumistehtailun puolella.

Itsestä tuo Tex-linja on pahempaa mässäilyä kuin seuraumusten näyttäminen.
Saman lafkan (Bonellin) Dylan Dogeissa väkivalta kun ahdistaa lukijaa. Veikkaan että osittain tämä vaikuttaa myös tämän Texin linjaan.
Ristiriitaisesti summaten, talon sisältä saadaan piirtäjiä jotka kuvittavat sekä ja että: toisessa väkivalta on aitoa(=realismiin pyrkivää) toisessa ei.
Aina ei mene ohjeistus perille miten paljon näytetään.

En välty ajatukselta että osaltaan kyse on Texin yhdistelmästä esterofiliaa ja hyvin epä-italialaista fantasiaa: Tex selvittää aina tapauksen loppuun saakka eikä langanpätkiä saati seuraumuksia jää auki toisin kuin italialaisessa yhteiskunnassa. Sekä suorittavan portaan kuin johtavan tason konnat niputetaan kasaan ja sillä klaari.

 Sen lisäksi Tex kumppaneineen osoittaa joka kertaa furboa,italialainen oveluuden ja ei-aina-kirjan-mukaan viekkauden yhdistelmää  -oleva kansallinen käsite joka vertautuu suomalaisten "sisu" käsitteeseen helpolla yksiselitteisellä selvityksellään.

Italialaiselle kulttuurille esteettisyys kun on moraalisuutta tärkeämpi arvo, se miltä vaikuttaa.
Molempiin suuntiin oli kyse seksistä tai kuolemasta: joko ei näytetään mitään tai sitten hyperrealistisesti.

Kiitän kirjoittajia vinkistä, tämä perus Tex kun alkoi kiinnostaa tuoreimman suuralbumin lisäksi joka sekin pääosin graafisilla ansioillaan osuu enemmän omaan makuun.

[Gothicus]

Hevosten piirtäminen on Dottilla mukavasti hallussa. Hienoja realistisen oloisia asentoja ja liikkeentuntua. Dottin hepoilta löytyy jopa erilaisia ratsastustilanteisiin yms. sopivia "ilmeitä". Ei siis mitään luupäisiä muuleja, vaan eläväisen näköisiä ratsuja.

[Janne]

Oli aika raju tarina tämä Dottin piirtämä seikkailu. Ei ollut hengähdystaukoja. Intiaanien vihamielisyyttä ei millään tavalla perusteltu, mikä toimii vaihteluna. Monestihan näissä jutuissa uhkaa kääntyä psykoanalyysin puolelle. Mutta ehkä muutaman sivun olisi voinut uhrata intiaanien motiiveille.

[AlkoTanko]

Varsin suoraviivainen tarina, joskin tuntui että tässä pohjustettiin jotain käänteitä/sivujuonia jotka sitten unohtuivat ammuskelun aikana (petturi-intiaani, epäilyttävä opas). Pisteet siitä että lopussa oli ihan kunnollinen kaksintaistelu veitsin ja nuijin sen sijaan että Tex olisi tylsästi vain ampunut pahiksen.