Selailin Tex-kirjastoja läpi, eikä niissä veri punaisena roisku. Veri on niissä mustaa. Texin tasasatasissakin punainen väri on aikalailla peitossa. Selasin numeron 600 ja huomasin vain yhden kuvan, jossa punaista roiskui.Eli kyllä se veren roiskuminen punaisena on nyt väri-Texinen myötä laajemmin tullut kuvioihin mukaan. Niin selvä ero on kyseesä, että tästä on varmasti Tex-toimituksessa keskusteltu ja tehty uusi linjaus. Ja laajemmin tämä liittyy keskusteluun Texin raaistumisesta, mitä kvaakissakin on varmaan jo yli kymmenen vuotta silloin tällöin puitu. Eli raaistuuhan se, mutta ensisijaisesti sen huomaa kuvituksessa. Huono suuntaus minun mielestäni.
Mietin asiaa ja tavallaan ymmärrän näkökulmasi.
Tavallaan näen sen tervehdyttävänäkin. Herättelevänä.
Verettömyys ei vähennä raaistavuutta tai tee kuvatuista kuolleista vähemmän kuolleita. Texin ongelmana itselleni ajoittain on verettömyyden tarjoama hyväksyttävyys: kun vain pahikset ammutaan tai puukotetaan, mutta "siististi" se turruttaa väkivaltaan sillä Mustanaamio-metodilla:
vain pahiksiin sattuu ja silloinkin status quo palautetaan ilman epäsiistejä roiskeita.
Totta, Tex Willer on eskapismia, sana jota itse en käytä lyömäaseena, latistamaan "pelkän viihteen".
Itse näen että eskapismilla kuten Texillä on arvokkaampia tehtäviä, juurikin moraalifaabeleina, ihmisyyden peilenä, tapoina nähdä toiseus ja ymmärtää muita aikoja ja ajanjaksoja siinä missä antaa jopa terapeuttisessa määrin keinoja päästä omasta tilastaan pois, joskus jopa antaen näkökulmia (valtavasti etäännytettyinä)oman elämän käsittelyyn.
Ymmärrän myös että Texin lukijat ovat enimmäkseen aikuisia ja että ihan lapsetkin, toisin kuin useimmat antavat ymmärtää, tajuavat toden ja kertomuksen eron.
Että kaikille on selvää että Tex Willer selviää samasta syystä kuin Batmankin: koskaon tarinan sankari ja kaikki on käsikirjoitettua.
Itselle kun raaistuminen on ollut juurikin käsikirjoituksen huolettomassa suhtautumisessa ihmiselämään, ihan ilman verenlennätystä tehdyissä tapoissa, silloin kuin on raaistanut Texiä.
Eli sama kuin ero Hays coden alaisissa leffalänkkäreissä ja myöhemmissä elokuvalänkkäreissä.
Toisessa intiaani ammutaan siististi kuolleeksi, toisessa on mukana tekoveripatruunakin.
Kumpikaan ei itsessään ole "oikeampi" tai parempi vaan se riippuu ihan muista asiyhteyksistä, onko kyseessä raaistava.
Ihan tuoreimpia Texejä en ole lukenut, myönnän, mutta en usko että Bonellin lafka on heilahtaen mennyt goresplatterosastoon jossa mehustellaan karnografisesti sillä mitä aseet ja väkivalta ihan oikeasti tekevät ihmisvartaloille.
Sitä kun ei saman firman kauhusarjakuvissakaan juurikaan esiinny, joskin niissä väkivallan seuraumukset on esitetty piirun realistisemmin kuin Texissä.
Bonelli on kuitenkin moneen italialaiseen kustantamoon verrattuna hyvin, hyvin hillitty.
Tex on yhä mielestäni skaalattu ennen muuta seikkailuun, ei teurashautaan.
Saatan toki saada muutaman Tex-fanin stetsonin vinoon ainoastaan kannallani ettei ongelma ole se punainen väri, oikeakin veri kun omaa runsaan sävykirjon oli kyse sitten laskimo-, valtimo- tai pintavuodosta. Asia jonka valitettavasti tiedän elävästä elämästä.
Joku jonka lukukokemus on laajempi nyky-(ja wanhoistakin)Texeistä korjatkoon mutta kun itsestä väite on että ruumismäärät ovat Texissä kasvaneet, eikä veren määrä.
Raaistuminen olisi siis enemmän
käsikirjoittajan/kirjoittajien kuin piirtäjän vastuulla
