^^ Jossakin mainittiin, että Berlusconi on suuri Tex-fani. Kyllä tavatessa kävisi niin, että Tex heittäisi Silvion ikkunasta alle kymmenen sekunnin...
Itse tarinasta ( 13/2015 ). Eipä se minusta niin poliittinen ollut, että ainakaan olisi häirinnyt - sitä alun puhetta lukuun ottamatta. Tarina kulki hyvin, mutta tosiaan Bobin muut rötöstelyt jäivät liian vähälle huomiolle. Aavekaupunki piileskelevine asukkaineen ja synkät tunnelit olisivat tarjonneet tilaisuuksia vaikka minkälaisiin sivujuoniin, mutta käyttämättä jäivät. Öljykentälläkään ei sitten nähty niin suuria leikkejä kuin odotin.
Lukiessa Leomacsin jälki tuntui tällä kertaa aika huolimattomalta, mutta edelliseen osaan vertaillessa eroa ei huomannut

Siirtymä pokkarista toiseen oli toteutettu kömpelösti ja aseen hajoaminen siististi irrallisiin osiin teki siitä suorastaan koomista. Myös oikeudenkäynnissä mentiin parodian puolelle, eikä se minusta toiminut.
Summa summarum, kelvollinen tarina, mutta ensimmäisen osan lupauksia ei sitten taaskaan lunastettu täysin.