Sanattomaksi vetää. En tiedä kuinka paljon vaadit toimintaa, mutta tässä sitä ainakin riittää. Minusta tässä puheet kuljettavat tarinaa eteenpäin, eivätkä ole mitään toverusten keskinäistä naljailua tai turhaa ruoka suussa puhumista. Kaikki suvantovaiheiltakin vaikuttavat ovat oikeasti tehokasta tunnelmankehittelyä ja valmistautumista taas uuteen räjähtävään yllätykseen.
Tykästyin tähän myös siksi, että tarina ei pysähdy montakymmentä sivua kestävään ja sata kertaa nähtyyn ammuskeluun
.
Ja vaikka piirtäjäsuosikkiani Letteriä sanotaankin parhaaksi kauhutunnelman luojaksi Texeissä, niin melkein sanoisin, että Piccinelli menee tässä ohitse.
Tämä tuskin voi enää edes lässähtää niin, ettei olisi kärkipäässä vuoden-paras-äänestyksessä ( vaikka loppu olisikin sitä ammuskelua ammuskelun takia... ).
