Texin kerta- ja silloin tällöin lukemisen ystäville on yksi ja sama, kuolevatko pahikset nopeasti esittelyn jälkeen tai ylipäätään aina tarinan lopussa. Hyvää viihdettä, pieni sarjakuvaregressio ja siinä kaikki.
Sen sijaan hienostuneemmat Tex-kannattajat, jotka kenties tilaavat, ostavat ja keräilevät "Tex-materiaalia", mutta ennen kaikkea lukevat kaiken ja moneen kertaan, puutuvat siihen, että mielenkiintoisimmiltakin tuntuvat pahikset listitään hyvänkin esittelyn jälkeen.
Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen, mutta hyväksyn sen, että Texiä tehdään pääosin ylemmän kategorian lukijoille. Uusin tarina oli nimenomaan hyvää länkkäriviihdettä. Silti minua kismittää se, että esim. Dekkerin veljeksissä oli ainesta. Nyt heidät esiteltiin ja tapettiin samassa Texissä, siis puolikkaassa tarinassa. Veljekset vaikuttivat tavallista kierommilta kavereilta, joiden toimintaa olisi voinut kertoa enemmänkin. Heidät olisi pitänyt ehdottomasti tuoda tarinaan jo aikaisemmin ja pitää hengissä tarinan loppun asti tai jopa siirtää vankilaan seuraavaa tarinaa varten. Nyt loppuratkaisuun jätettiin Sheriffi-Parker, joka oli huomattavasti vaisumpi vastus. Kuka muistaa vuoden päästä ko. hahmon?
Jos mietitään konnagalleriaa vuosien varrelta, niin uusissa tarinoissa on se ongelma, että pahikset esitellään ja tapetaan niin kliinisesti, että muistikuvia ei jää. Jack Thunder ja Red Duck muistetaan, mutta siinäpä se.
Vanhoissa tarinoissa pahikset esiteltiin niin hyvin, että vaikka heidät tapettiin tarinan lopussa, heistä saattoi jäädä muistikuva. Esmes Vindex, Rakos, Mitla ja El Muerto, puhumattakaan useamman tarinan pahiksista, kuten Musta Tiikeri, Proteus jne.
