Aloin tässä miettiä originaalin kokoa ja oikeita mittasuhteita. Onko kannattavaa tehdä originaali aina A-kokoon?
En kannattavuudesta tiedä, mutta välttämättä mitään pakkoa ei ole. Itse olen tehnyt vähän kaikenkokoisiin ja siinä on sitten mittasuhteetkin heitelleet.
Albumissahan marginaalien pitää olla sisäreunassa isommat.
Hmm. Minkä takia? Tai tarkemmin sanoen: mitä tarkoitat tällä? Vaihtelua on kuitenkin aika paljon. Teräslilja-kokoomassa oli kolmen eri hepun piirtämiä sarjoja ja tietenkin kaikilla oli eri mittasuhteet sivuissa. Jopa Pekan tekemissä tarinoissa oli eroja. Tämä esimerkkinä siis vaihtelusta.
Ongelmia ei taida tulla jos ei käytä bleedejä, mutta jos käyttää mitat pitänee olla suunnileen oikein.
Joo, leikkausvarojen kanssa voi tulla ongelmia, jos mittasuhteet ei toimi. Sitä voi yrittää korjata sillä, että vain suurentaa sivua, mutta jos on kovin kapea originaali, voi ylä- tai alapäästä joutua leikkaamaan liikaa. Ongelmia tulee sitten myös julkaisukoon suhteen. Ensijulkaisu saattaa olla eri kokoinen ja kokoelma toisen kokoinen. Jommassa kummassa pitäisi sitten tehdä kompromissi: joko tekee ensijulkaisun mukaan tai kokoelman mukaan. Tai sitten ihan oman pään mukaan.