Todennäköisesti ensimmäisen elokuvan höyryillä koetin silmäillä läpi löytyisikö Deadpool-sarjoista mitään luettavaa.
Ensimmäinen jatkuva, vuonna 1997, käynnistetty sarja ei kiinnostanut sitten alkuunkaan ja jotain silloin tuoreita julkaisuja silmäiltyäni totesin ettei Deadpool ollut minun juttuni.
Kuitenkin nyt, kun olen päässyt yli pahimmasta Daniel Way -inhosta, tartuin Secret Invasionin ohella pyöräytettyyn uudelleenkäynnistykseen (2008).
Tarkoitus oli lukaista Dark Reign -kauden numerot eli se ihan alku, mutta kuin huomaamatta siinä sitten hujahti viitisenkymmentä numeroa. Way kirjoittaa tällaista mustaa kieli poskella -huumoria paremmin kuin umpivakavaa settiään.
En vielä aivan loppuun saakka ole tätä kiskaissut, mutta yllättävän sujuvasti sarjaa kyllä lukee. Tässä kävi vähän samalla tavoin kuin Birds of Prey -sarjan tapauksessa, eli periaatteessa minun ei tästä pitäisi tykätä, mutta tykkäsin silti.
Toki pahimmat lätinät tulee monesti sivuutettua, tyhjänpäistä tekstiä kun on varsin paljon. Tämä nyt on varsin tyypillistä digitaalisen sarjakuvan tapauksessa muutoinkin.
Väritys on näytöllä vähän liian yliaggressiivista erilaisine aikanaan muodikkaine valaistusefekteineen. Kuvittajat ovat kuitenkin voineet varsin rennosti toteuttaa itseään. Esimerkkinä matsi Hulkia vastaan näyttää juuri tästä löysät ranteet -tyylistä johtuen hyvältä. Toisaalta kuvittajat ovat muutenkin napsuneet varsin hyvin kohdalleen.
Kaikkinensa tästä syntyy sellainen mojova vähän erilainen -fiilis, mikä hyvin kantaa sarjaa, kun tulee digiähkyä. Katsotaan näillä lämpimillä nyt sitten näitä myöhemmin syntyneitä sarjojakin. Vähän on kyllä sellainen pelko, että kun Wayn tarinat tyssäävät, niin ei se sitten enää toimikaan. Ei näissä tietysti digikaudella muuta menetä kuin aikaa, joten mitäpä siitä.
