The Voice oli pakko antaa Lekalle, vaikka piirustusteknisestihän nainen ei sinne kärkikastiin kuulu, mutta tarinankerronta on kuitenkin priimaa. Ja aiheet säväyttävät ja ovat tuoreita.
Siihen olen hemmetin tyytyväinen, ettei Juba ole vielä saanut ääniä. En ole mieheltä lukenut muuta kuin sitä ainaista ja iänikuista, elämänsä elänyttä ja kulunutta Wiiwiä ja Vagneria, mutta en senkään perusteella suosiota käsitä. Satiiri, parodia, komedia ja ironia ovat vaikeita lajeja, joissa Juba ei ole kertaakaan onnistunut yhdellä ainoallakaan stripillään minulle osoittamaan olevansa hypetyksen arvoinen. Joskus hän hipoo puolihyvää oivallusta, mutta useimmiten taustalla soi vain se sama wanha levy sen sijaan, että sarjakuva tarjoaisi oikeasti jotain hauskaa ja pikkunokkelaa dialogia. Yleensä Juba tyytyy lypsämään itsestäänselvyyksistä ja ennalta-arvattavista, kuluneista sikakliseeistä ne juttunsa. Voiko joku pekoni-, läski-, sovinistisika-, nainen-hellan-ja-nyrkin-välissä -vitsi olla muka enää hauska kymmenen vuoden toiston jälkeen?