Mieluiten oikeasti sidottuja.
Aivan, sidottu (lankanidottu) pehmeäkantinen olisikin vähän tuhdimmalle sarjakuvakirjalle optimi muoto.
Näin ei minusta voi sanoa tilanteessa, jossa ne näyttäisivät myyvän paremmin kuin pehmeäkantiset.
Mihin "näyttöön" tarkalleen ottaen viittaat?
Keskustellaanko muusta kirjallisuudesta näin? Romaaneista? Tietokirjoista?
Keskustellaan ainakin silloin kun puhutaan pokkarien suosiosta. Kirjoissahan homma on vain mennyt niin että ensin tulee se kovakantinen ja pehmeäkantinen vasta myöhemmin, jos tulee.
Eivätköhän sidokset ja nidokset mahdu kummatkin tähän maailmaan...
Siis pehmeät ja kovat? Näyttää että sarjakuvan kohdalla eivät mahdu, kuten
Egmont-ketjussa muutamat kaupan todellisuutta tuntevat kertoivat.
Tuli heti vaikutelma, että siellä sarjakuvia todellakin arvostetaan.
...panostuksen ulkoasuun yhtenä pienenä keinona nostaa sarjakuvan arvostusta.
Minä taas pidän tätä ajatusmallia vinksahtaneena. Että kovat kannet jotenkin parantaisivat sisältöä tai tekisivät kirjan arvokkaammaksi. Mistä ihmeestä tämä usein toistettu ajatus oikein juontaa juurensa? Siitä että romskut ovat kovissa kansissa ja kirjallisuus on taidetta (toisin kuin sarjakuva)?! Kuljen aina kovat kaulassa kun se tekee minusta paremman ja arvokkaamman ihmisen?
Ulkoasuun on toki syytä panostaa ja itsekin arvostan kauniita kirjoja (niin sarjakuva kuin tekstimuotoisiakin). Meillä vaan tuppaa käymään niin että se panostus jää hieman puolitiehen, tai jopa niin että kun panostetaan niihin kansiin niin mihinkään muuhun ei sitten tunnu enää riittävän paukkuja (Pikseliankat ja -pieliset sekä uusimpana Egmontin Piko & Fantasiot, joissa on tummissa kuvissa vähemmän kaunista valkoista haamuviivaa, elikäs painotyö/originaali on viturallaan).
Edit: paljon oli viilattavaa tuossa ulosannissa...