Ei helmitaululla pääsisi pidemmälle ainakin tuolla omalla.
En usko keksineeni tuota ensimmäisenä, mutta oma näkemykseni on että raakuuksien esittäminen on juuri kuten itse sanoit, arvottamista.
keskuudessamme elää monia tahoja jotka eivät kestä minkään kauheuden tai vääryyden kuvaamista, samoin kuin niitä joille nämä ovat seksuaalinen fetissi. Itse en jaa kummankaan maailmankuvaa.
Minusta ihminen joka ei totea esiintyneitä epäkohtia, väkivaltaa ja epätasa-arvoa, rasismia, seksismiä jne ja puhu asioista niiden varsinaisilla nimillä, tee niistä juuri niin epämiellyttäviä kuin ne ovat edesauttaa vastaavan toiminnan jatkumista todellisessa, reaalisessa maailmassa.
Ihmisen on nähdäkseni oltava valmis kuolemaan jonkun puolesta tai Pattonia vapaasti mukaellen pistämään toinen kuolemaan uskomansa asian puolesta.
Neutraali taho, ajopuu maailman vesillä, on se joka antaa hyväksyntänsä molemmille näille.
Ken Parkerin ja Tex Willerin parhaat kertomukset käsittelevät juurikin tuota ristiriitaa ja sitä miten erilaisten näkemysten kohtaaminen voi edetä. mihin kaikkeen ihminen pystyy, niin parhaimmillaan kuin pahimmillaankin.
niiden etuna on käsitellä oikeaa historiaa jota sitäkin moni koettaa kirjoittaa kauniimmaksi kuin on tai rumemmaksi kuin on, motiiveistaan riippuen
vähän sama kuin meidän kahden jänttäminen, tuskin kumpikaan tämän hullua hurskaammaksi tulee mutta jolle kulle muulle voi tulla ahaa-elämys, hyvässä tai pahassa, sen perusteella.