Cosplayta ryhdytään valvomaan lailla!

[Aura]

Mutta nyt tulee pieni utelias kysymys, tajuaako se fani kirjoittaja/piirtäjä tekevänsä mielipahaa ihmisille, jotka eivät halua edes kuulla asiasta ja sitten kuulevat niitä tahtomattaan?

Eihän niitä tarvitse lukea tai välittää niistä. Jos maailmasta kiellettäisiin kaikki sillä perusteella että joku ärsyyntyy tai loukkaantuu, ei täällä mm. kuunneltaisi enää poppia tai luettaisi fantasiaa.

[keijoahlqvist]

Jos maailmasta kiellettäisiin kaikki sillä perusteella että joku ärsyyntyy tai loukkaantuu, ei täällä mm. kuunneltaisi enää poppia tai luettaisi fantasiaa.

Niin se on.

Jos huomaa paheksuvansa jotain, voi olla varma olevansa väärässä. Jos loukkaantuu jostain, on ymmärtänyt roolinsa olemassaolossa kovin väärin. Suuttuminen on hetkellinen mielenhäiriö, viha pysyvämpiluonteinen.

Silti paheksun, loukkaannun ja suutahdan usein. Mutta kyllä tässä vielä ehtii oppia.

[Reima Mäkinen]

Vahinkoakaan TTVK:lle ei ole aiheutunut, joten vahingonkorvauksiakaan ei voi tulla maksettaviksi.

Ei vahinkoa. OK. Tämä on hyvä tietää. Sitten minäkin voisin rauhassa julkaista vaikka tiedotteita Turun Animeseuran nimissä.

Aura kirjoitti:

Tai ehkäpä varsinainen fanitukseen kuuluva piirtämiskulttuuri on loistanut pitkälti poissaolollaan, kun nyt mangan myötä joka toinen mangan lukija piirtelee itsekin jonkin verran.

Tuossa on sinulla ehkä perspektiivivirhe. Esimerkiksi conittaminen ei ollut kovin helppoa 70-luvulla kun niitä ei pahemmin ollut. Samaa voi sanoa kuvien postaamisesta nettiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö fanittamista olisi esiintynyt. Suomessa fanipiirroskulttuuri taisi käynnistyä isommin 60-luvulla kun Batman alkoi julkaista lukijoiden teoksia. Sarjisukkojen piirtäminen oli kyllä lamassa 90 -luvun mittaan siinä olet oikeassa.
Conikulttuurin syntyminen (eri maissa vähän eri aikaan) ja netti ovat kuitenkin mahdollistaneet sen että villitykset leviävät ja vellovat ympäri maailmaa ihan eri tavalla.
Kaiken kukkuraksi HCfanittaminen (tai otaku elämä) ovat samaan aikaan muuttuneet ikään kuin normaalimmaksi tai tavallisemmaksi. Überfanittajat ovat urbaaneja kylähulluja sanan positiivisessa merkityksessä. Heistä tehdään esim. juttuja lehtiin ja telkkariin.

[Lurker]

<snip> Ajatus niiden takana kuitenkin lienee pääasiassa hyvä.

Joo, niin varmaan...

Kuvittele, miltä rouva kirjailijasta tuntuu (otin nyt esimerkiksi Anne Ricen koska pidän hänen kirjoistaan), kun hän näkee fanifiksaatioita, siis fanifiktiota, jossa hänen hahmonsa kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti raiskataan, sekä tyylillisesti että tekstillisesti.

Eivätkä fanit todellakaan omista hahmoja vaan hahmojen luoja! Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Jos kirjailija haluaa, että hänen hahmoistaan eivät muut kirjoita (muiden luettavaksi, pöytälaatikkoon saa raapustaa vaikka mitä fantasioita), fanien (jos oikeita faneja ovat) pitäisi kunnioittaa Luojan tahtoa. Ei minulla muuta.

[Mon of Olay]

fanien (jos oikeita faneja ovat) pitäisi kunnioittaa Luojan tahtoa.

Niinpä. Ja jos Harrison Ford -fani näkee idolinsa olevan romanttisella illallisella ravintolassa, niin sen pitäisi kunnioittaa herran yksityiselämää, eikä rynnätä pyytämään nimikirjoitusta. Jotenkin se homma ei vain usein tuppaa toimimaan näin.

 

[PTJ Uusitalo]

Tuossa on sinulla ehkä perspektiivivirhe. Esimerkiksi conittaminen ei ollut kovin helppoa 70-luvulla kun niitä ei pahemmin ollut. Samaa voi sanoa kuvien postaamisesta nettiin.

Ei Japanissakaan tuohon aikaan juuri coneja ollut, eikä nettiä. Siitä huolimatta fanikulttuuri syntyi tuolloin, kasvoi 90-luvulla ja syttyi kukoistukseensa vuosituhannen vaihteessa. Sillä välin sarjakuvanharrastuskulttuuri on pysynyt Euroopassa samankaltaisena ja -kokoisena, Yhdysvalloissa jopa ukkoutunutkin. Tähän voisi nyt vetää mukaan argumentteja USA:n sarjakuvakentän stagnantoitumisesta, mutta eiköhän se ole jo tuttua löpinää kaikille.

[dErasmus]

Mä en tajua; miksi sitten suomalaisia hahmoja saisi cossata? Eikö niihinkin päde samat tekijänoikeuslait kuin johonkin animehahmoon?
Ja sitten ei laisinkaan älähdetä mitenkään noille fan fic-omakustanteille. Ne nyt on mun mielestä ainakin suurempi loukkaus ko mitään cossaus...

[Laura Sivonen]

Ja vasta nyt keskusteluun liittyviä kehoittaisin lukemaan koko ketjun läpi.

[dErasmus]

Ja vasta nyt keskusteluun liittyviä kehoittaisin lukemaan koko ketjun läpi.

Anteeksi vain, etten ole niin nörtti, että hengaan täällä 24/7. .___.

[Curtvile]

Anteeksi vain, etten ole niin nörtti, että hengaan täällä 24/7. .___.

Saat anteeksi.
kunhan muistat että kvaakissa on myös nörttiket..netiketti.

Cosplayn harrastaja en ole, enkä ole heistä ärsyyntynyt sen enempää kuin väkijoukoista yleensäkään.
Fanfiction kohdalla täytyy myöntää että ymmärrän ehkä enemmän tekijöitä ja heidän perikuntiaan.
Kyllä tarkoitus voi olla hyvä, mutta taso ei eroa muusta fiktioista: sitä hyvää on max 10% kaikesta.

Uusi ilmiö ei ole: Sherlock Holmesillakin on tytär ja tietenkin Holmes ja Irene Adler ovat Nero Wolfen vanhemmat(ne vokaalit).
Fakta on ettei kummastakaan ilmiöstä pääse eroon edes lainsäädännöllä.

[Reima Mäkinen]

Ei Japanissakaan tuohon aikaan juuri coneja ollut, eikä nettiä. Siitä huolimatta fanikulttuuri syntyi tuolloin, kasvoi 90-luvulla ja syttyi kukoistukseensa vuosituhannen vaihteessa. Sillä välin sarjakuvanharrastuskulttuuri on pysynyt Euroopassa samankaltaisena ja -kokoisena, Yhdysvalloissa jopa ukkoutunutkin.

Perspektiivivirheestä puhuessani viittasin nimen omaan fanipiirroksiin mutta yritin sanoa myös yleisemmin sitä, että jos ottaa tarkasteluväliksi vähän pidemmän ajan kuin 5 vuotta niin johan näkyy muutoksia. Myös Euroopassa. Suomessakin muutos nykyhetkeen on ollut semmoinen että ei olisi 30 tai 20 vuotta sitten uskonut. Cossaaminen hiipuu myös ennen pitkää kun väki ukkoutuu ja akkautuu.  Ainoa mikä pysyy on ihmis(t)en tapa ihannoida muita (peilata itseään idoleihin) ja ilmentää sitä jollakin tavalla myös ulospäin.

[Curtvile]

Cossaaminen hiipuu myös ennen pitkää kun väki ukkoutuu ja akkautuu.  Ainoa mikä pysyy on ihmis(t)en tapa ihannoida muita (peilata itseään idoleihin) ja ilmentää sitä jollakin tavalla myös ulospäin.

Ukkoutuu ja akkautuu? Kuten supersankariharrastajat?
Toivon että löytyy näitä jämähtäneitä vastarannan kiiskiä.
Minua ilahduttaisi vanhainkoti jossa on kissankorvaisia lonkkaproteesein varustettuja cossajia niiden heartagramtatuoitujen kaiffarien vieressä...

[PTJ Uusitalo]

Cossaaminen hiipuu myös ennen pitkää kun väki ukkoutuu ja akkautuu.

Tätä katsantokantaa vastustan ehdottomasti. Käytän argumenttina cosplayartikkelini hieman tätä tarkoitusta varten muokattua lopetusta:

Monet vanhemmat länsimaisten sarjakuvien harrastajat ovat pitkään tuhisseet viime vuosina koetulle japanilaisen kulttuurin vyörylle, ja säännöllisesti on toisteltu myös uskomusta siitä, että “buumi” on pelkkä muotivillitys, joka tulee ajan myötä katoamaan. Suomenkielisen mangan vallatessa lehtipisteet vuosinä 2003 ja 2004 vaikutti monien mielestä siltä kuin tuhannet mangaa lukevat nuoret olisivat ilmestyneet tyhjästä, ja on helppo kuvitella ilmiön voivan kadota yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Nuorisohan on muotivillityksille altista ja ailahtelevaista.
   “En tiedä onko tämä ns. ilmiselvä asia vai puhunko läpiä päähäni; Vaikka manga olisi kuinka pysyvä ilmiö eikä hetken huumaa, niin vaikea uskoa että tämän päivän yhteisöllisyys ja manga/anime-kulttuurin tarjoama identiteetti säilyisi. -- Ja kymmenen vuoden päästä mangan fanittajien - siis niiden joilla on vastustamaton hahmo pukeutua Narutoksi tai Ranmaksi tai mikä sitten onkaan vuoden hittihahmo ja zergrushata kesän conit - määrä on varmasti pienempi kuin ensi kesänä”, kirjoittaa Salo sarjakuvakriitikko Otto Sinisalon Katuoja-blogikirjoituksen Viisi valhetta mangasta: manga on buumi kommenteissa.
   Tästä huolimatta allekirjoittaneen on aivan yhtä vaikea kuvitella, että japanilaisen popkulttuurin harrastamisen kaltainen useita eri ikäluokkia ja sosiaalisia ryhmiä yhteen sitova elämäntapa voisi kadota tai edes hiipua minnekään. Vaikka nykyinen manganuoriso jonain päivänä kyllästyisikin riehumiseen, jättäisi cosplaypukunsa kaappeihin ja sulautuisi skenen nykyisten dinosaurusten joukkoon on uusia sukupolvia siitä huolimatta jatkuvasti kasvamassa mangan parissa sen tilalle. Yhdysvalloissa vastaava buumi on jatkunut jo 17 vuotta – aina Dragon Ball Z:n saapumisesta Cartoon Networkille alkaen – eikä se ole osoittanut mitään merkkejä laantumisesta, vaikka animesta ja mangasta onkin jo aikoja sitten tullut siellä tietyssä mielessä valtavirtaa. Sen sijaan harrastajien määrä on kasvanut kymmeniin tuhansiin, ja heidät pystyy korkeintaan entistä selvemmin erottelemaan erilaisiin ikä- ja muihin ryhmiin.
   Jos asiaa haluaa selventää entisestään, voi katseensa kääntää aina Japaniin asti. Otakut ja heidän harjoittamansa fanikulttuuri eivät ole kadonneet siellä minnekään kolmessa vuosikymmenessä, ja on mahdotonta kuvitella että ne sitä tekisivätkään niin kauan kuin tuotantoyhtiöiden ja kustantamojen tuotantokoneistot jaksavat jauhaa uusia manga- ja animesarjoja tuoteperheineen niin valtavirran kuin harrastajienkin rahanmenoksi. Miksipä asia muuttuisi miksikään lännessäkään, koska meitä nörttejä tulee joka tapauksessa aina riittämään täälläkin.

Eli uusia harrastajia syntyy, ja jos heidän vanhempansakin ovat harrastajia heidät myös kasvatetaan sellaisiksi. Vastaavaa ilmiötä en ole havainnut länsimaisten sarjakuvien harrastajien parissa.

[Curtvile]

Eli uusia harrastajia syntyy, ja jos heidän vanhempansakin ovat harrastajia heidät myös kasvatetaan sellaisiksi. Vastaavaa ilmiötä en ole havainnut länsimaisten sarjakuvien harrastajien parissa.

Ihan pätevä argumentti, mutta:
Onneksi kukaan ei koskaan ole kapinoinut vanhempiaan vastaan.

Ja sitä paitsi osa meistä länsimaisten sarjakuvien lukijoista lukee kaikkea ja opettaa piirteen lapsilleen.

Osa mangaharrastajista ukkoutuu ja akkautuu siinä missä länsimaistenkin. On niitä nelikymppisiäkin jotka yhä pukeutuvat bay city rollers & punk tyyliin.
He ovat vähemmistö.

[Aura]

Entä jos cosplay-kulttuuri ja muut mangan ja animen lieveilmiöt eivät jääkään nuorison ohimeneväksi villitykseksi, vaan yhdeksi harrastukseksi muiden joukossa? Fanifiktio tuskin tulee häviämään mihinkään, kuten ei fanitus noin yleensäkään, kuten Reima tuolla totesikin. Voi kuvitella että hommasta tulisi ns hyväksyttyä valtavirtaa, jonka pariin eksyy aina toisinaan uusia harrastajia.

No, itse uskon etteivät kaikki nyt cosplayta harrastavat jaksa intoilla siitä enää kymmenen vuoden kuluttua, mutta yritinpä ajatella noinkin päin...

Kuvittele, miltä rouva kirjailijasta tuntuu (otin nyt esimerkiksi Anne Ricen koska pidän hänen kirjoistaan), kun hän näkee fanifiksaatioita, siis fanifiktiota, jossa hänen hahmonsa kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti raiskataan, sekä tyylillisesti että tekstillisesti.

Juu, tuskin suurin osa kirjailijoista/piirtäjistä erityisesti ilahtuu törmätessään näihin violencerapetorturejne-fanficceihin. Doujinsheissakin on joukossa niin sairasta tavaraa, että... Mahtuuhan fanifiktioon (ja fanartiin) silti paljon harmitontakin, eikä olisi mieltä kieltää fanitusta näiden ääriesimerkkien takia... Voi perus yaoi-paritus-tarinankin tehdä joko tyylikkäästi tai äärimmäisen huonosti ja loukkaavasti. Ja valitsen yaoin tässä esimerkiksi siksi ettei tunnu olevan mahdollista löytää sarjaa josta ei olisi tehty yaoita. (Paitsi ehkä sarjat joissa ei ole miespuolisia henkilöitä.)

Silti, kuten tuolla jo totesin, fanien pitäisi miettiä mikä ei enää ole hyvää makua ja ottaa huomioon alkuperäisen tekijän toiveet jos hän sellaisia on esittänyt.