Täytyy etsiä joku Watchmenia lukematon mukaan kun tulee leffaan ja kysyä mitä sai elokuvasta irti.
Katsoin Watchmenin.
Ensimmäiset 15 minuuttia olivat kuvaviitteineen loistavaa kerrontaa, mutta sitten tarina alkoi. Tarina taas tuntui sanovan, että supersankaritkin ovat vain ihmisiä jotka itkee ja nai, mikä on kohtalaisen naurettava oksymoroni. Ehkä siinä oli tarkoitus sanoa, että maailma muuttuu, kaikki vanhenemme, eikä mikään ole niin kuin ennen. Mutta se tieto ei ollut varsinainen uutinen.
Puolitoista tuntia kulutettiin hahmojen esittelyyn, mikä oli aivan liikaa. Sen jälkeen vasta alkoi itse elokuva. Olisivat kuvanneet lyhyesti että tämä tyyppi on tämmöinen ja sillä sipuli. Ilmeisesti katsojalta odotettiin, että totta kai hän tuntee niin syvällistä kiinnostusta henkilöihin, että hän haluaa tietää heidän taustansa puolen tunnin tv-spesiaalin mitassa. Ja sitten näitä spesiaaleja marssitettiin yksi toisensa perästä. Mainoskatkojakin oli. Katselin välillä muutaman youtubevideon, join kahvia, ja tekaisin pari kuvankäsittelyä. Toisaalta tv-spesiaaleja tässä oli pakkokin vyöryttää, koska tarinan kertoo yhdellä lauseella: Uhvo-Hitleri juonittelee salaisessa natsitukikohdassa Etelänavalla. Omaperäistä.
Nixonia vilkuteltiin vähän väliä, mutta äijän maskeeraus oli karikatyyri. (Tuo nenä!) Omituista oli, kuinka hän jäi sivuosaan, käytännössä hyödyntämättä, vaikka hänet oli hankittu mukaan tarinaan. Tässä olisi voinut olla aineksia poliittiseen thrilleriin; Ihmemöykyt Kent Statessa - Kapteeni Amerikka vastaan Nixon, mutta ehkä se on tehty jo nimellä V niinkuin Verikosto. Kissinger näytti erittäin Kissingeriltä. Muitakin bongauksia saattoi tehdä Johnny Carsonista alkaen.
Rorschach vaikutti varsinaiselta philipmarlowelta romanttisen kerrontansa kanssa ("yö tuoksui huonolta omaltatunnolta" kuulostaa hyvältä, mutta ei sano mitään), paitsi että Marlowe ei ollut noin psykoottinen eikä energinen. Ylipäätään elokuva antoi kuvan, että oikeuden puolustajat ovat naamioidensa ja verkkareidensa alla abnormeja ja mielisairaita, ja miten voisi korruptoituneessa yhteiskunnassa asiat toisin ollakaan. Verta roiskittiin ahkerasti, ettei herkän amerikkalaiskatsojan mieltä olisi ahdistettu ruotsalaisella sosiaalihuollolla tai vastaavilla kommunistisilla hinttimäisyyksillä ennen kuin ihan lopussa.
Sellainen viihde-elokuva se.
Leonard Cohenin päätöskappaleen uudelle kontekstille hörähdin.
