NEW YORK. A FUGITIVE UNDERCOVER COP.
NOTHING TO LOSE.
" Kaikki he olivat kuolleita. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Viimeinen laukaus oli päätepiste tälle julmalle tarinalle. Viimeinkin sain vapautettua sormeni tiukan otteen liipaisimesta. Kaikki oli ohi. Jokin kajahti yön pimeydessä, ääni melkein kuin laukauksen ääni, se nappasi minut otteeseensa ja kiidätti minut takaisin tarinan alkulähteille. Suoraan painajaisen ytimeen.
Painajainen alkoi kolme vuotta sitten Manhattanilla. Olin lopettamassa työpäivääni NYPD:llä. Valmiina lähtemään kotiin. Talo järven rannalla, kaunis vaimo ja tyttölapsi, se oli ihana amerikkalainen unelma.
Unelmilla on vaan paha tapa muuttua painajaisiksi kun kääntää selkänsä. Elämän iltahämärä laskee kuin aurinko, harjoitellun mahtailevasti.
Kotiin tullessani huomasin heti, että se oli läsnä. Merkki tulevasta. Otin Berettani esille ja lähdin kapuamaan kohti yläkertaa. Matkalla sinne huomasin huonekalujen olevan hajotettuina sekä paljon tappelun jälkiä ympäri huoneita. En pitänyt siitä, miten show alkoi, mutta elämä oli jo antanut teatteripaikan edestä ja keskeltä. Kuulin lastenhuoneesta laukauksia ja vaimoni Michelin itkua. Mieleeni hiipi karmiva ajatus siitä, että jos he olivat satuttaneet rakkaitani. Mennessäni lastenhuoneeseen tunsin, keitä tappajat olivat: he olivat narkkareita. Nämä narkkarit olivat uuden teknohuumeen kourissa, V kuin Valkyr. Syöksyin ovesta sisälle huoneeseen samalla ampuen huoneessa olijan turhia kyselemättä. Tämän jälkeen tajusin, mitä Michel oli itkenyt. Nämä pahuksen narkkarit olivat tappaneet lapseni. Viha alkoi virrata kasvavalla nopeudella suonissani, lähdin kehdon luota kävelemään lastenhuoneen poikki ohittaen juuri ampumani miehen verisen ruumiin sekä lasten kirjainpalikoita, jotka olivat kuin sattumalta muodostaneet lattialle sanan ’kuolema’.
Kävelin kohti Michelin ja minun makuuhuonetta. Luja kostonhalu pakotti päätäni. Heti oven avattuani adrenaliini lähti virtaamaan suonissani äärimmäisen nopealla vauhdilla, se poltti sisintäni. Syöksyin ovesta sisälle ja havaitsin tilanteen juuri, kun narkkari veti liipaisimesta ja ampui vaimoni. Tulin liian myöhään. Poliisina pystyin auttamaan monia perheitä, mutta valitettavasti en omaani.
Mikään ei enää voinut pidätellä minua kostamasta tälle raakalaismaiselle narkkarille. En laskenut luoteja, joita kulutin tähän typerään mieheen. Vasta lippaan loputtua tajusin, kuinka viha oli täyttänyt minut. Veri virtasi lattialla kuin itkevä joki, katkerasti kiumurrellen. Michel, rakas vaimoni, makasi sängyssä. Luodin reiästä pulppuava veri hänen rinnassaan oli rubiini.
En pystynyt enää pidättelemään tunteitani, vaan purskahdin epätoivoiseen itkuun puristaessani Michelin elotonta ruumista rintaani vasten.
Kaikki, mitä tapahtui tuon huoneen jälkeen, on yhtä toivotonta sekamelskaa, pyörremyrskyn kaltaista kaaosta, joka saa minut voimaan pahoin ja tuo suuhuni ruosteen maun. Laukaus – päätepiste kaikelle tälle. Vastaus kaikkiin kysymyksiini oli jo aikaa sitten juossut ohi, kaiun hivahdustakaan ei voi enää kuulla. Olisin voinut kertoa teille hyvänyön tarinan. Juuri sen saman, jonka joskus muinoin kerroin pienelle viattomalle lapsoselleni. Mutta tuo kertomus ei olisi ollenkaan sopinut tähän maailmaan, ei tähän painajaiseen."
----------------------------------------------------------------------------------
Tämä projekti on pyörinyt mielessäni jo kauan aikaa
ja nyt aioin alkaa tekemään sitä.
Mutta, sanokaapa nyt onko tämä hyvä aihe aloittaa sarjakuva?
Olen itse Max Payne -pelisarjan alltime fani ja
omasta mielestäni varsin kiintoisa aihe alkaa tekemään
sarjakuvaa.
No mitä mieltä olette?
J.K. Ei aiheenvarastamista!
