Et tainnut Rami ymmärtää, mitä aiemmin kirjoitin. Voitko selittää, mitä psykedelialla tarkoitat? Sitä kartoittamaanhan aiempi viestini oli tarkoitettu. Kerroin siinä oman näkemykseni. Olisi kiinnostavaa kuulla vastaava sinulta.
Niin, no, jos toteamuksesi, että sinusta "sanaa [psykedelia] käytetään usein aika löyhin perustein" ei tarkoittanut, että sitä käytetään aika löyhin perustein Kutin yhteydessä, niin sitten minulla ei ole mitään nokan koputtamista.
Mutta en voi olla huomauttamatta, että on aika vaikea keksiä paljon löyhempää määritelmää psykedelialle kuin "että koettava asia on monitulkintaisempi". Nyt jos vain saataisiin naulattua kiinni, että monitulkintaisempi kuin mikä, niin ei tarvitsisi luonnehtia päivän Rip Kirbyä psykedeliseksi liian löyhin perustein.
Itselleni kuitenkin tuli äkillinen tarve tarkistaa sanakirjasta, että mitä minä sillä psykedeelisellä oikein tarkoitankaan, ja
tämä sai minut nyökyttelemään: Mielentila, jossa ilmenee voimistuneita aistihavaintoja, joskus havaintojen vääristymistä ja hallusinointia sekä äärimmäistä euforiaa tai epätoivoa. Ei edelleenkään mikään maailman tiukin määritelmä, mutta onnistuu rajaamaan ulos ainakin Rashômonin. Ja rohkeat värivalinnat nyt kaikista helpoiten sujahtavat tuohon aistihavaintojen voimistumiseen ja vääristymiseen, ja kiemurtelevat tekstirivit siinä vanavedessä. Euforian ja epätoivon tunnistaminen on jo vähän subjektiivisempaa.
Minusta Kutin sisällössä on yhtä paljon naivismia ja avantgardea kuin psykedeliaa, eikä mikään näistä tyylilajeista hallitse julkaisua.
Näistä psykedeelisyyden määritelmien löyhyydestä seuraa, että en pysty mitenkään ymmärtämään psykedeliaa naivismista ja avantgardesta erillisenä tyylilajina (hei, yritetään seuraavaksi määritellä naivismi ja avantgarde). Lisäksi psykedeelisyys on aika tarttuvaa: Myrkyn sivuilla Onnelan perhe olisi vain rutikuivaa satiiria, mutta Kutissa se on se kaikista pahin trippi.
Lainaan tässä suoraan Pitkänmiehenkin sivuilta löytyvän Comics Reporterin haastattelusta poimitun Dan Nadelin kommentin:
Ja tuon siteeraaminen saa minut ajattelemaan, että ymmärsin täysin oikein sen, mitä aiemmin kirjoitit. Suojakilvet täydellä teholla, kapteeni!
Jos joku ilmaisee karsastavansa psykedeliaa, ei se ole mikään syytös, että sarjakuvaa ei saisi tehdä noin. Eikä sarjakuvan lukijalta voi odottaa avomielisyyttä ja samalla kieltää, että sarjakuvassa olisi jotain, minkä suhteen tulisi olla avomielinen. Jos tarkoitus on olla välittämättä rajanvedoista, mennä marginaaleille, niin silloin mennään marginaaleille, ja tulee sen sortin palautetta, että "tää on liian omituista mulle". Jos ei tulisi, niin sehän olisi merkki siitä, että on oltu liian varovaisia!
Mutta jos lukija ei ymmärrä sarjakuvaa, hänen on vaikea myöskään arvioida, johtuuko se hänen vai sarjakuvantekijän epäonnistumisesta. Hänen on annettava palautteensa välittämättä tuosta erottelusta.
Tekijälista taitaa olla tähän mennessä lukukelvollisin. Tekijänä minulle on aika sama, mainitaanko nimeäni vaiko ei. Ymmärrän kyllä, että se saattaa kiinnostaa vaikkapa insinööriä. Hänen tai minun lukukokemukseen se ei kuitenkaan vaikuta. Vai onko jokin juttu parempi, jos tiedät sen tekijän?
Ja insinöörejä syytetään siitä, että he eivät osaa ottaa suunnittelussa huomioon peruskäyttäjän näkökulmaa. Tekijöiden listaamisen ei ole tarkoitus parantaa lukukokemusta. Sen on tarkoitus kertoa, keitä tekijät ovat. Se on hyvin karua, sivumerkityksetöntä informaation välittämistä, mutta jos tarkoitus on hämärtää merkityksiä ja haitata informaation välittymistä, niin siitä vain.
