Näinpä juuri. Hurjin esimerkki taisi olla, kun olisiko ollut Turun kauppahallissa eräs juustokauppias halusi valikoimiinsa suomalaisten pienjuustoloiden tuotteita. Lähetti niille kirjeitä ja kertoi haluavansa heidän tuotteitaan myyntiin. Yhdestä tai kahdesta vastattiin.
Ei tuossa mitään hurjaa ole. Pientuottajilla mättää logistiikka. Ei kannata kuskata laatikollista juustoja toiselle puolelle Suomea pakettiautolla. Kuljetuskustannukset nostaa jo tuotantokustannuksiltaan hieman arvokkaamman juuston hinnan pilviin, eikä sitä silloin kukaan osta. Jos taas tehdään niin iso erä juustoa että logistiikka pelaa, pitää isontaa tuotantotiloja, palkata henkilöstöä ja hankkia pakkaamo, eikä se sitten enää mikään pienjuustola ole. Tämä on kaikkien pienyrittäjien ongelma.
Sama se on sarjakuvissakin. Möis kai sitä mikkihiiren hinnalla omia sarjakuviaankin jos sais sen yhtä moneen lehteen kuin mitä Mikki on.
Tällaista levitystä ei täällä taida olla muulle kuin strippisarjakuvalle.
Ei ole ei. Kuka möisi kahden sivun jatkoseikkailusarjakuvia, ja kuka ostaisi. Hiltusen Kalkkaro luo toivoa siihen että seikkailusarjakuvalle voisi olla kysyntää, mutta kun ei ole tilaa julkaista. Tai halua.
Hei, olisiko muita kiinnostuneita jos menisimme kasa kuvittajia kimppaan ja hankkisimme yhteisen henkilön meitä markkinoimaan/hoitamaan paperipuolen? Ruotsissa on pari tällaista kuvittaja-agentuuria.
Jotta sarjakuva menisi kaupaksi, sen täytyy olla yleissarjakuva. Yleissarjakuvan pitää sopia kaikille, eikä se saa ärsyttää mutta sen pitää olla hurjan hauska (=paradoksi). Jotta sarjakuva menisi kaupaksi, sen pitää olla räätälöity tuote. Tällöin taas myyjää ei tarvita, koska tekijä tietää ostajan ja voi kaupata sen hänelle suoraan.
On myyviä ja hauskoja yleissarjakuviakin, mutta sitten eteen tulee hinta. Lehtikilpailu on kiristänyt kaikkien budjetit äärirajoilleen. Isot lehtiyhtiöt lisää nimikkeiden määrää, mutta koska mainostulot eivät kasva samassa suhteessa jokaiselle jää vähemmän jaettavaa. Se tarkoittaa että lehti pitää täyttää yhä pienemmällä budjetilla.
Just vähän aiemmin sanoin että tekijöiden pitäisi pyrkiä rikastamaan itsensä pyramidin yläpäähän. Hazart mainitsikin että muusikoilla on sama tilanne: keikkajärjestäjä maksaa liksan, josta maksetaan ensin roudareille ja ääni- ja valomiehelle. Muusikko saa sen mitä jää.
Ei riitä että tekijät palkkaa myyjän, vaan pitää alkaa myös kustantajaksi. Kun koko ketju on hallinassa voittoa tuottava osa voi rahoittaa vähemmän tuottavia. Näin se pärjää paremmin suhdannevaihteluja vastaan. Tämä taas vaatii pääomaa, eikä se sen jälkeenkään ole yksiselitteistä.
