Mulla on varmaan 20 vuotta ollut pieni sisäinen syyllisyys siitä, että en ole lukenut Tinttejä. Paitsi kuukirjat aiheensa vuoksi. Monesti olen yrittänyt niitä lukea, mutta en ole vain innostunut.
Viimein päättäväisesti tuohon tehtävään tartuin talvella, koska jotenkin se minusta vain kuuluu yleissivistykseen. Alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä.
Äsken juuri sain urakan päätökseen, pl. Aakkostaide. Keskeneräisiksi jääneet teokset ei ole koskaan oikein sytyttäneet.
Täytyy myöntää, että hieman koukutuin. Varmaan jossain Salaperäisen tähden - Yksisarvisen salaisuuden paikkeilla.
Siitä huolimatta, että onnistuin jäämään sarjan vangiksi, ymmärrän nyt huomattavasti paremmin myös sen, miksi en ole siitä aivan kamalasti aiemmin innostunut. Syy on Tintin itsensä.
Tintti on koko teossarjan tylsin hahmo ja kuitenkin protagonisti. Tintti on täydellinen kuin Teräsmies, mutta hänellä ei ole edes supervoimia, jotka tekisivät hänestä kiinnostavan. Paitsi jos supervoimaksi lasketaan ilmiömäinen tuuri, jolla Tintti selviää tukalimmastakin tilanteesta ja voittaa lähitaistelussa vahvimmatkin vastustajat. Tintti on toiminnan keskipiste jatkuvasti, ja niin pitkästyttävä kuin olla voi. Tintin tekemät virhearvioinnit ja mokat on aika vähässä koko teossarjan aikana. Tintti on kuin mahtavin ja täydellisimmällä moraalilla varustettu supersankari, mutta kuitenkin kuin tavallinen nuori mies.
Minusta tämä on liian paksua. Edes yksi kunnon pahe, niin Tintti olisi heti mielenkiintoisempi. Kaikki muut hahmot sarjassa ovat kiinnostavampia. Haddock, Tuhatkauno, Castafiore ja Dupont & Dupond, tarpeettomasta slapstickista huolimatta, Lampion, Jetikin. Jopa Nestor on kiinnostavampi henkilönä kuin Tintti.
Tintin tylsyys on suuri sääli. Sillä muuten sarja on muutamia albumeita lukuun ottamatta loistava. Tarinat on erittäin hyviä, kuten piirroksetkin. Päähenkilö vain mättää ja pahasti. Jeti ja ufot sekä muutamat alkupään seikkailut olivat minusta latteita.
Vahvimmat tarinat oli minusta ne kahteen albumiin jaetut, mutta kaikkein eniten pidin Tintti Neuvostojen maassa -albumista. Syynä teoksen karkeampi piirros ja absurdimpi ote (josko sitä ei varmastikaan oltu absurdiksi tarkoitettu). Ikuisena Tilsa-fanina tämä sykähdytti.
Olen iloinen, että olen nyt Tinttini kertaalleen lukenut, mutta ei minulla liene tule tarvetta näihin palata. Vaikka eihän sitä tiedä, jos jonkun tarinan vielä uudelleen luenkin.
