Silloin kun jupakka alkoi, kirjoitin Kosmopolis-lehteen (3/2008) katsauksen taustoista. Tässä siis vertaisarvioitua asiatietoa:
Tintti Kongossa
Karikatyyrien muuttuvat merkitykset
Tintin luojan Hergén toukokuussa 2007 vietettyjen 100-vuotisjuhlien jälkeen sarjakuvan mestari nousi otsikoihin aivan muissa merkeissä. Ympäri maailman keskusteltiin onko Tintti Afrikassa -albumi enää kelvollinen kauppatavara. Rasismisyytökset aloitti lakimies David Enright ja sai niille tukea brittiläiseltä Rodullisen tasa-arvon neuvottelukunnalta (CRE). Sen jälkeen albumi jätettiin julkaisematta afrikaansiksi Etelä-Afrikassa ja viranomaiset ovat tutkineet teoksen loukkaavuutta Belgiassa ja Ruotsissa. Yhdysvalloissa albumi julkaistiin vain keräilijöille suunnatun boksin osana, ei yksittäisenä julkaisuna.
Tintti Afrikassa (tai kuten alkuteos tarkentaa, Kongossa) oli Tintin toinen seikkailu, joka alkujaan ilmestyi katolilaisen lehden Le Petit Vingtiéme -nuorisoliitteessä 1930–1931. Päätoimittaja isä Wallez vastasi vielä tuossa vaiheessa myös lehtensä sarjakuvien sisällöstä. Tehtävänannon mukaan Hergén tuli esitellä Kongoa belgialaisille potentiaalisena uutena asuinpaikkana. Suuren alusmaan luonnonvarat kun jäivät suurelta osalta hyödyntämättä vähäisen siirtolaisuuden vuoksi.
Hergé itse olisi lähettänyt Tintin mieluiten Pohjois-Amerikkaan. Salakavalasti hän rakentaakin Afrikka-seikkailun juonta niin, ettei isä Wallezille jäisi päätäntävaltaa seuraavan seikkailun määränpäästä. Afrikan seikkailun ”pahikset” ovat Al Caponen palkkalaisia, seuraavaksi oli siis käytävä pääpomon kimppuun.
Sarjakuvassa saa suuren osan Kongon luonnonvarojen esittely: Tintti ja Milou vuoronperään joutuvat kommelluksiin paikallisten eläinten: puhvelien, antilooppien, norsujen, kirahvien, mutta myös käärmeiden, sarvikuonojen, moskiittojen, krokotiilien ja leopardien kanssa. Maassa oli paljon saaliseläimiä ja petojen kanssa selvisi nokkeluudella. Laidunkelpoista savannia oli paljon, vapaita koskia ja kumipuita ei ollut vaikea löytää. Paikalliset asukkaat kuvataan ajalle tyypillisellä Florence Kate Uptonin 1890-luvulla luomalla golliwogg-karikatyyrillä . Suomessa hahmo tunnetaan pelikorttien Mustana Pekkana tai lakritsikääreen lakupekkana.
Sarjakuvassa esitettiin, miten lähetysasemat kouluttivat paikallisia nuoria. Muutoinkin paikalliset olivat innokkaita omaksumaan eurooppalaista teknologiaa, joskin sen paikallisille suunnattu tarjonta oli ollut perin kehnoa, suoranaista huijausta. Esimerkiksi Hokasixojen ”raskas tykistö” oli alustaan ruuvattu vanha musketti. Hergé toi esille myös siirtomaavaltaa vastustavan liikkeen. Tavallinen kansa jäi liikkeen harjoittaman väkivallan ja eurooppalaisen ylivallan puristuksiin. Pääasiassa maata kuvattiin rehelliselle valkoiselle oivalliseksi paikaksi investoida ja menestyä.
Hergé piirsi Afrikan seikkailun kokonaan uusiksi vuonna 1946. Tanskalaiset tutkijat ovat vertailleet näitä kahta eri versiota oletuksenaan, että muutostyössä albumista olisi poistettu isälliskolonialistiset piirteet. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ainoastaan Tintin opetustuokio lähetysasemalla muuttui ”isänmaanne Belgian” maantiedosta matematiikaksi. Itse tarina säilyi samanlaisena.
Vielä vuonna 1975 Hergé uusi yhden sivun albumista ruotsalaisen kustantajan pyynnöstä. Sarvikuonon räjäyttämistä dynamiitilla pidettiin lapsille sopimattomana. Uudistetussa sivussa Tintti tyytyykin ajamaan otuksen tiehensä. Tuossa yhteydessä Hergé varmaan pohti stereotyyppisten karikatyyrien asemaa, olihan hän pari vuotta aiemmin poistanut ne Tintti Amerikassa -albumista yhdysvaltalaisen kustantajan pyynnöstä. Korvaaminen olisi kuitenkin edellyttänyt uuden karikatyyrin luomista, sillä afrikkalaisia ei Kongoon sijoittavasta tarinasta olisi voinut pelkästään poistaa.
Miksi sitten Tintti Afrikassa -albumista on noussut kohu juuri nyt? Seikkailua ei julkaistu koskaan englanniksi Hergén eläessä. Mustavalkoinen, vuoden 1931 versio julkaistiin Isossa-Britanniassa vuonna 1991 ja vuoden 1975 värillinen versio vasta 2005. Sen sijaan tapahtumamaassa Kongossa ja itsenäistyneessä Zairessa, sittemmin Kongon demokraattisessa tasavallassa sarjakuva on ollut jatkuva myyntimenestys. Asiaa on ihmetelty muun muassa rasisminvastaisessa kirjallisuudessa.
Yhdistynyt kuningaskunta oli pitkään imperiumi, jossa aurinko ei koskaan laskenut. Toisen maailmansodan jälkeen maalla oli vaikeuksia tunnustaa vaikutusvaltansa vähentyminen. Tintti Afrikassa jätettiin aikanaan julkaisematta englanniksi, koska se olisi tuonut liikaa esille kolonialistisia mielleyhtymiä. Aika ei ollut vielä 2000-luvullakaan kypsä, vaikka tarina julkaistiin selventävällä esipuheella varustettuna, kuten Tintti Neuvostojen maassa -albumin suomalaisessa versiossa 1980-luvulla.
Tintti, kuten sarjakuvat yleensäkin, perustuvat stereotypioihin ja ikonimaisiin hahmoihin. Myös valkoiset hahmot ovat stereotypioita. Tintti Afrikassa -albumin kolonialismi näyttäytyy kaksisuuntaisena. Se muistuttaa yhtä lailla afrikkalaisten sorrosta kuin eurooppalaisten ylimielisyydestä. Olemmeko valmiita näkemään itsemme noina alistavina eurooppalaisina? Kysymys on yhtä aiheellinen suomalaisille, vaikka meillä ei omia siirtomaita ole ollutkaan.
Tintti Afrikassa -albumin rasismi tiivistyy käytettyyn golliwogg-karikatyyriin. Se on vuosien saatossa latautunut samoin tavoin kuin n-sana. Erityisesti brittiläinen eurokansanedustaja Claude Moraes on kritisoinut hahmon käyttöä ja Suomessakin muutamat makeisvalmistajat ovat ilmoittaneet luopuvansa karikatyyrin käytöstä.
Rasismisyytökset eivät koske muita Tintin seikkailuja. Albumipari Seitsemän kristallipalloa/Auringon temppeli (1948/1949) on tutkitusti antikolonialistinen ja Sinistä Lootusta (1936) pidetään suvaitsevaisuutta lisäävän kirjallisuuden klassikkona.
Lähteet
Degn, Inge, Lisbeth Verstraete, Anne Magnussen & Jens R. Magnussen (2004): “The Construction and Deconstruction of Nation and Identity in Modern Belgium”. Teoksessa: H. L. Hansen (toim.) Discipline And Interdisciplinarity In Foreign Language Studies. Museum Tusculanum Press, 131–150.
Frey, Hugo (2004): “Contagious Colonial diseases in Hergé’s the Adventures of Tintin”. Modern and Contemporary France (Iso-Britannia), 12(2), 177–188.
Hunt, Nancy Rose (2002): “Tintin and the Interruptions of Congolese Comics”. Teoksessa: P. S. Landau & D. D. Kaspin (toim.) Images and Empires – Visuality in Colonial and Postcolonial Africa. University of California Press, 90–123.
Pieterse, Jan Nederveen (1992). White on Black: Images of Africa and Blacks in Western Popular Culture. Yale University Press.
