Tiedän kyllä, että Rumiko Takahashikin suuntasi Ranma ½:n tytöille siitä huolimatta, että se julkaistiin Shonen Sundayssa. Kuitenkin pojille suunnattuun fanserviceen törmää helpommin shounen-sarjoissa ja toisaalta hienoihin vaatteisiin ja nätteihin poikiin shoujossa ("No shit, Shelrock!").
Mangakan vapaus riippuu sekä siitä, millaiseen lehteen piirtää/kirjoittaa ja toisaalta kustannustoimittajasta. 70-luvun alussa Keiji Nakazawan toimittaja pyysi tätä tekemään omaelämäkerrallisesta Ore wa mita(I saw it)-lyhäristä pidemmän sarjan Shonen Jumpiin. Hiroshiman poika jatkui puolitoista vuotta eikä toimittaja puuttunut sisältöön mutta hänen vaihduttua myös Nakazawa joutui vaihtamaan lehteä.
Sellainen käsitys minulle on jäänyt, että (Yllätys, yllätys!) aikuisten manga on mainstreamissa ilmaisultaan vapainta niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka esim. Emma ei mitään varsinaista taide-sarjista olekaan niin itse en keksi siitä sellaisia elementtejä, joilla yritettäisiin kosiskella lukijoita ja vaikka Akira onkin aiheeseen kuuluvasti erittäin väkivaltainen niin fanserviceksi laskettua alastomuutta tai tiukasti pukeutuvia tyttöjä siinä ei mielestäni ole.
Blade of the Immortal ja Vagabond tulee myös mieleen. Molemmissa on kyllä raakaa väkivaltaa mutta alastomuutta ja paljasta pintaa kohtuullisen vähän ja silloin se liittyy monesti suoraan seksiin. Mitä ehdin selailla kerran kaupassa melkein saman genren mutta eri kohderyhmän Samurai Deeper Kyota, niin siinä oli muistaakseni shounen-sarjoille tyypillistä fanservicea ja huumoria.
Aivan varmasti aikuisillekin tehdään laskelmoitua mangaa mutta esim. tisseillä ei varmaan normaalissa seinen-mangassa tarvitse yhtä paljon kosiskella, koska aikuiset uskaltavat halutessaan ostaa pornoa.
Aihe: Kohderyhmittelyn mielekkyydestä (Luettu 7059 kertaa)