Laiskat sunnuntaipäivät sopivat sohvalle rojahtamiseen ja laatusarjakuvan pariin sukeltamiseen.
Aiemmin olin Paholaisen kuiskauksen hieman silmäillen lukenut, mutta nyt ehdin syventyä ajan kanssa. Alun tekstialustus sarjakuvan tapahtuma-ajankohtaan oli hyvä idea ja kun en tupakkimiehiin kuulu, havannalaisen tarina oli mielenkiintoista luettavaa. Tosin ennestään tuttuun historiaan oli saatu lainauksineen hauskasti eloa.
Tarinassa itsessään olisi voinut maailmanpolitiikasta keskustelemisen saanut jättää vähemmälle, mutta kyllä ajankohta ja maailmankolkka perustellusti antoivat syyn niistä jauhamiseen. Ehkä sen kuitenkin olisi voinut jättää ensisijaisesti paikallisten keskusteluihin.
Toteutus duetone-värityksineen oli erinomainen, autot ja maisemat ihmisiä taidokkaampia, tosin. Tarina sen sijaan ei täysin pysynyt kasassa, hieman jämptimmin olisi saanut teksti sittiäisten puremista vankilakohtauksen loppuun kulkea.
Tarina tasapainotteli seikkailun ja ajankuvan välimaastossa, mikä ei täysin viehättänyt kun alle olin juuri lukenut Marcosin piipun, joka esittää ulkopuolista keskellä hämmentäviä olosuhteita ja maalaa tunnelmaa varsin vähäeleisen onnistuneesti. Paholaisen kuiskauksessa on paljon samaa, mutta toiminnallisemmat osuudet rikkoivat kehkeytyvän tunnelman. Seikkailuosuudet olivat lähes jo riippakivi tarinalle ja eritoten israelilaisten osuus oli korni.
