Tässä on Finlandia-palkintoraadin puheenjohtajan Stefan Mosterin puhe. Keskustelun herättämiseksi vaihdoin sanan romaani sanaan sarjakuva, ja kirjailijan sarjakuvantekijäksi. Lisäksi poistin viittaukset Finlandiapalkintoon ja lyhensin vähän. Alkuperäinen puhe on luettavissa
Suomen Kustannusyhdistyksen sivuilta.
Allekirjoitan täysin Mosterin teesit alkuperäisessä muodossaan että näin sarjakuvan kritiikiksi muutettuna. Jos tämä jonkun valvojan mielestä kuuluu omaan ketjuunsa, siirtäköön.
Puhe:
Sarjakuva ei ole tapa jalostaa omaa elämää, vaan tapa hahmottaa maailmaa. Tähän tarkoitukseen sarjakuva voi käyttää lukemattomia muotoja ja keinoja. Liikkuessaan kuvittamisen ja kuvittelemisen välimaastossa sarjakuva saa olla hauska tai vakava, koominen tai traaginen tai sekä että. Sarjakuva voi olla laaja panoraama, mutta yhtä hyvin se voi keskittyä pienimpään yksikköön. Parhaimmillaan sarjakuva pystyy selittämään yhden ainoan henkilön kautta koko maailman. Jos henkilökuvaus on tehty huolella, se on aina myös edustava.
Sarjakuvan keinot saavat olla vaikeita tai yksinkertaisia, mutta eivät pinnallisia. Tässä yhteydessä voimme sanoa myös niin, että palkinnon arvoinen sarjakuva kaihtaa pinnallisia syy-seuraus-rakenteita ja yrittää tehdä elämän moninaisuudelle ja ristiriitaisuudelle oikeutta. Palkinnonarvoinen sarjakuva ei teeskentele, että maailma on yksinkertainen, vaan näyttää, että asiat ovat monimutkaisia. Koskettamalla kipupisteitä tällainen sarjakuva herättää tunteita ja ajatuksia, koska se muistuttaa meitä siitä, miltä tuntuu olla ihminen. Miltä tuntuu olla ihminen tässä ajassa ja - miksipä ei - tässä maassa.
Sarjakuvissa esiintyy vain vähän analyyttisyyttä. Välillä näytti suorastaan siltä, että suomalainen sarjakuva hyväksyy maailman sellaisena kuin se on. Jossain vaiheessa päässä muotoutuu kysymys: missä on sarjakuvan yhteiskunnallinen ulottuvuus? En tiedä, onko tämä kysymys edes sallittu. Tiedän kyllä, että sarjakuvantekijöiltä ei saa vaatia tiettyjä aiheita ja ratkaisuja, päinvastoin, pitää kannustaa jokaisen ikiomaa luovuutta. Mutta toisaalta: jos sarjakuva luovuttaa yhteiskunnallisen relevanssinsa, se voi pitkällä aikavälillä menettää myös yhteiskunnallis-kulttuurisen asemansa. Itse asiassa tärkeintä eivät edes ole aihe tai teema. Varsinainen sarjakuvataide on sitä, että löytää sekä aiheeseen sopivat ilmaisukeinot että tekee kiinnostavia valintoja kielen ja rakenteen tasolla. Sitten on vielä jotakin, jonka haluan mainita erikseen: hyvin harvoin törmää kiinnostaviin, kiehtoviin ajatuksiin.
Joko on niin, että suomalaisten sarjakuvantekijöiden keskuudessa on todella vähän intellektuelleja - tai sitten intellektuellit naamioituvat silloin kun tekevät sarjakuvia, koska eivät ilkeä näyttää kasvojaan. Minä kyllä ilkeän muistuttaa tässä yhteydessä, että sarjakuva ei ole pelkästään paikka, jossa kerrotaan tarinoita. Se on myös mainio paikka kehittää erilaisia ajatusmalleja ja ajatusvaihtoehtoja, jotka kenties avaavat lukijalle uusia näkökulmia. Kannattaa nimittäin muistaa se, että suomalaiset lukijat arvostavat ja kunnioittavat painettua sanaa. Sarjakuvantekijöiden, mutta myös kustantajien ja kriitikoiden täytyy pitää huolta siitä, että sarjakuvan arvo säilyy ja kestää.
On tärkeää todeta, että Suomessa on edelleenkin mahdollista kehittyä nuoresta esikoissarjakuvantekijästa konkariksi ja tehdä laajakin tuotanto. Erinäisistä vaikeuksista huolimatta olosuhteet ovat siis suhteellisen hyvät: on apurahoja, monipuolinen kustannusmaailma, toimiva kirjastolaitos, elävät sarjakuvamarkkinat, palstatilaa kritiikille.
Eri osapuolten tehtävä on ylläpitää näitä suotuisia edellytyksiä ja vaikuttaa markkinoiden kiihtyvää polarisoitumista vastaan. Tämän lisäksi sarjakuvantekijöiden on huolehdittava siitä, että sarjakuvan taso pysyy tarpeeksi korkeana ja tukemisen arvoisena. Kustantajien tulee julkaista korkeatasoista käännössarjakuvaa, jotta viitekehys säilyy tarpeeksi laajana. Kriitikoiden kannattaa yrittää täyttää annettu palstatila viitseliäillä ja rohkeilla arvosteluilla. Ja television pitäisi vihdoin tuottaa sarjakuvaohjelmaa, jossa keskustellaan kunnolla, eli myös riidellään sarjakuvista.
