Suomessa julkaistut Hämähäkkimies-/Spider-Man-tarinat (ei spoilereita)

[Sampsa Kuukasjärvi]

Minulla on mennyt mielenkiinto Hämikseen alituisen mangataiteen takia. Juonet ovat ok, mutta kuvitus on usein sellaista rumaa höpöä, että lukeminen on tuskaa. Kesä- ja heinäkuun numeroissa oli pitkästä aikaa realistista piirustusta, mikä oli hyvin virkistävää, vaikka varsinainen tekijämies ei ollutkaan kyseessä.

Valitettavasti tiputan lehden seuraamisen pois, sillä lainasin kaverini espanjankielisiä Hämäreitä, jotka ovat hyvin lähellä uusia amerikkalaisia julkaisuja ja näin, että sama mangalinja jatkuu pitkään. (EDIT. Mangatyyli siis jatkuu edelleen eikä loppua näy.)

[X-men]

No juu uusimmassa lehdessä oli realistista taidetta vaikka kansi on kuin lapsille suunnatusta sarjakuvasta kotoisin.

Minulle nuo seikkailut ex-Ihmenelkkujen kanssa ei iskeneet kun minusta Hämis on ns. lone ranger eikä mikään tiimipeluri, satunnaiset team-upit muiden sankarien tai ryhmien kanssa sopivat.

[Doctor Phantomizer]

Makuasioista emme voi kiistellä. Mutta se että Hämiksessä käytetään mangamaista piirrostyyliä, ei ole minusta selitys, jos muuten on hyvää. Sopivuus taas on minusta hankala keskustelualue...

[Sampsa Kuukasjärvi]

Makuni saattaa olla rajoittunut, mutta minusta lehden taide vilpittömästi on usein aivan kamalan näköistä. Hahmot ovat laiheliineja, epäsuhtaisia ja liian nuoren näköisiä, melkein kaikki pahikset ovat Venomin näköisiä hirviöitä, kuvat ovat epäselviä ja tilaa ei jakseta piirtää lainkaan. En ymmärrä, miksi Hämikseen on kerätty kaikki nämä ns. kokeelliset taiteilijat; eihän Ryhmä X:ssäkään tuputeta mangatyyliä.

Tarinoissa oli loistava ratkaisu siirtää Peter töihin huippusuunnittelijaksi. Lehti tarjoaa minulle edelleen hauskoja hetkiä, mutta taide ei iske lainkaan.

Espanjalaisessa Hämiksessä muuten julkaistaan kolmen amerikkalaisen TASMin sisältö kerralla joka kuukausi, joten siellä pysytään samassa tahdissa kuin Ameriikassa.

[Tina DeMona]

En ymmärrä, miksi Hämikseen on kerätty kaikki nämä ns. kokeelliset taiteilijat; eihän Ryhmä X:ssäkään tuputeta mangatyyliä.

Joo, Ryhmä-X:n taide (ja tarinakin) on ollut ylivertaista jo pitkään. Tosin itseäni ottaa naattiin tuon kumiukkomeiningin lisäksi ihan yhtälailla se "kuka nyt nykyään paperille piirtää" -photoshop -oksentelu. Toki kummatkin noistakin voi tehdä hyvin, mutta kun niin ei vaan koskaan tunnu käyvän.

Itselläni ei muuten JMS:n kauden jälkeen ole sitä lyhyttä Kraven-hommelia lukuunottamatta jäänyt juuri mikään mieleen, mikä on melko kummallista. Jos pitäisi nimetä yksi asia mikä Hämikselle on tuon jälkeen tapahtunut, niin... öh, vaikeaksi menisi.

Saattaapi olla että seuraavalla läpilukukerralla lähtee aika moni Hämäri divariin. Niin kävi Byrnen pelleilyillekin aikoinaan, koska aikamoista sontaa olivat nekin, ainakin tarinan osalta. Mutta niin se laatu kait ailahtelee. Pitää toivoa, että se sieltä vielä joskus nousisi.

Uutta marvel-lehteä tuskin kuitenkaan ihan äkkiseltään on tapahtumassa... kunhan nyt joku lukisi edes näitä kahta. Tai edes näistä sitä Ryhmä-X:ää. Tai sitten niitä kovakantisia. Niin ei ihan vallan kirvestä saa koko marvel-jatkumo täällä, vaikka etenkin Hämiksen nykytilannetta miettien se ei ehkä kamala rikos olisikaan.

[Doctor Phantomizer]

Mihin ihmeeseen me tarvitsemme Marvel-jatkumoa suomessa?
Kokoelma HYVIÄ Marvel tarinoita, juoksuja yms. kovakantisena olisi kova sana.
Lehtikin kelpaa, kunhan siinä ei ole samanlaista leikkaus painajaista kuin Mega-Marvelissa. Minusta lehdissäkin pitäisi pysyä yhdessä lehdessä kerrallaan.

[Tina DeMona]

Mihin ihmeeseen me tarvitsemme Marvel-jatkumoa suomessa?

Äh kun siis. Tuolla siis viittasin Marvel-sarjakuvien yleiseen perinteeseen, en siihen mitä May-täti teki kuusikymmentäluvulla verrattuna nykyään.

[X-men]

Hämissaari alkoi ja samalla tuli takaisin numeron 50 jalat ja nilkat jotka eivät ole paljoa tikkua paksummat ja tietenkin oli viittauksia tarinoihin joita täällä ei ole nähty (SW antoi turpasaunan SMlle jne). Muuten ihan hyvä alku tosin Proffa Warreniin alkaa pikkuhiljaa kyllästyä kun tämän juonittelut ovat yleensä melko samanlaisia.

[Janne]

Hämäkkimiehen sunnuntaisarjat on kyllä, huhhuh, vaikuttava tiiliskivi. Se painaakin kaksi kiloa. Melkein 500 sivua. On siinä lukemista! Alkua olen lukenut ja kyllähän tämä vaikuttaa suorastaan hulppealta sisällönkin puolesta.

[Darth Mika]

Hämäkkimiehen sunnuntaisarjat on kyllä, huhhuh, vaikuttava tiiliskivi. Se painaakin kaksi kiloa. Melkein 500 sivua. On siinä lukemista! Alkua olen lukenut ja kyllähän tämä vaikuttaa suorastaan hulppealta sisällönkin puolesta.

Onko siinä kirjassa meillä Suomessa julkaisemattomia tarinoita!

[Rami Rautkorpi]

Hämäkkimiehen sunnuntaisarjat on kyllä, huhhuh, vaikuttava tiiliskivi.

Sanomalehtisarjat, sisältäen sekä arki- että sunnuntaistripit.

Onko siinä kirjassa meillä Suomessa julkaisemattomia tarinoita!

Ainoa sanomalehti, jonka tiedän julkaisseen Hämähäkkimiestä Suomessa, on Uusi Suomi 90-luvun alkupuolella. Muistaakseni niissä Pete ja MJ olivat naimisissa, joten ne luultavasti olivat kohtalaisen tuoreeltaan julkaistuja, eli päällekkäisyyttä tämän kirjan kanssa ei ole yhtään.

Hämähäkkimiehessä 6/1988 julkaistiin keskiaukeamaliitteenä tarinakokonaisuus "Hämähäkkimies Kingpinin käskyläisenä". Se oli kuitenkin raskaasti editoitu: sunnuntaistripit oli jätetty pois yhtä lukuunottamatta, joka sekin oli leikelty yhdeksästä  ruudusta neljään. Myös osa arkistripeistä oli jätetty pois. Lisäksi tietenkin painojälki on tässä uudessa kirjassa huomattavasti parempi.

[Miqz]

Ainoa sanomalehti, jonka tiedän julkaisseen Hämähäkkimiestä Suomessa, on Uusi Suomi 90-luvun alkupuolella. Muistaakseni niissä Pete ja MJ olivat naimisissa, joten ne luultavasti olivat kohtalaisen tuoreeltaan julkaistuja, eli päällekkäisyyttä tämän kirjan kanssa ei ole yhtään.

Saattaa olla että muistan väärin, mutta mulla on sellainen muistikuva, että jotkut paikallissanomalehdet, ml. Lapin Kansa, jota luin silloin, julkaisivat hämiksen strippejä 80-luvun puolivälin tienoilla. Muistikuvani saattaa olla väärä, mutta sellainen kuitenkin on jäänyt kummittelemaan mielen perukoille.

[Doctor Phantomizer]

Hämähäkkimiehen jenkkilehdissä taisi vilahtaa noita Stan Leen kirjoittamia strippejä jokin aika sitten. Mutta kun en sattunut syystä taikka toisesta noita lukemaan, niin kysynpä nyt siis, että mitkä oleelliset erot näillä nyt sitten on normaaliin Hämähäkkimieheen nähden? Onko tarinat huumori painotteisia, vai mistä on kysymys?

Nämä ovat kuitenkin hyvin pitkälti ne ainoat Hämähäkkimies aiheiset jutut, mitä en ole lukenut edes alkuperäiskielellä, ja kun nyt kuitenkin saattaa kestää, että saan tuon täydentämään Hämähäkkimies aiheista kokoelmaani, niin olisi kiva vaikka sillä aikaa tietää vähän tarkemmin, mistä on kyse, jotta voin tarjota panokseni keskusteluun.

[Janne]

Lisäksi tietenkin painojälki on tässä uudessa kirjassa huomattavasti parempi.

Se on todellakin erittäin hyvää!

Mitä tulee tarinoiden huumoripainotteisuuteen, niin tähän on vaikea meikäläisen vastata, koska en ole sarjaa kummemmin vihkiytynyt. Mutta kiinnitin kyllä huomioni siihen, että Hämis heittää vastustajilleen jotenkin epätavallisen paljon herjaa. Tai sitten en vain ole sattunut törmäämään 'pahimpiin' herjanheittotarinoihin.

[Rami Rautkorpi]

Mutta kun en sattunut syystä taikka toisesta noita lukemaan, niin kysynpä nyt siis, että mitkä oleelliset erot näillä nyt sitten on normaaliin Hämähäkkimieheen nähden? Onko tarinat huumori painotteisia, vai mistä on kysymys?

Tyyliltään stripit ovat hyvin samanlaisia kuin Leen ja Romitan tarinat The Amazing Spider-Manissa, eli kevyttä seikkailusarjakuvaa maustettuna huumorilla ja melodraamalla.

Suurin ero tavallisiin Hämähäkkimies-tarinoihin on tietenkin se, että sarjakuva on laadittu sanomalehtistripin muotoon, eli kerronnassa on tiettyjä erikoisuuksia: arkistripit ja sunnuntaistripit kertovat periaatteessa samaa tarinaa, mutta välillä tapahtumat toistuvat, koska lehdestä ja tilaustavasta riippuen lukijoiden piti pystyä seuraamaan juonta pelkästään arkistrippejä tai pelkästään sunnuntaistrippejä lukemalla.

Ruutusommittelu on tietysti myös sanomalehtisarjakuvissa hyvin rajoittunutta. Joskus sanomalehtistrippejä on kokoelmajulkaisuissa muokattu enemmän tavanomaisen sarjakuvasivun muotoon muuttamalla ruutujen kokoa ja rajaamalla niitä uudelleen, mutta tässä kirjassa stripit on esitetty alkuperäisessä muodossaan, tosin asemoituna siten, että sunnuntaistrippien ruuturivit voivat jakautua eri sivuille.

Lisäksi pitänee huomauttaa, että strippien tarinajatkumo on erillinen sarjakuvalehtien jatkumosta. Tässä kirjassa Hämähäkkimies näyttää tapaavan mm. Kravenin ja Mysterion ensimmäistä kertaa (ja Mysterio ei ole Quentin Beck).