Miksi ryhtyä sarjakuvantekijäksi?

[Markku Myllymäki]

Hauskaksi tämän ongelman tekee se että se on power-law-juttuja. (En osaa korrektisti suomentaa, en ole matemaatikko, joten en edes yritä.) Se tarkoittaa että joukossa on muutama, jotka tienaavat oikein paljon sarjakuvalla ja sitten suuri enemmistö ei tienaa lantin lanttia. Se ei ole epäreilua, se on enemmänkin osoitus siitä kuinka iso osuus sattumalla on tässä.

Taidoilla on jonkin verran vaikutusta, mutta sattuma sanelee kenet julkaisija valitsee ja kuka on oikeaan aikaan oikealla sarjakuvalla liikenteessä. Eli kuka pääsee suuren yleisön suosioon.

Ja homma toimii niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maailmassakin. Sarjakuvan piirtelyä harrastavia on paljon. Tyyppejä, jotka tienaavat paljon, on verrattain vähän. Suomessa vain kourallinen, isoilla kieli- tms. alueilla suhteessa hiukan enemmän.

Kukaan ei osaa sanoa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta tämän hetken tilanne ei ole ruusuinen. Koko suomalainen kuvataidepuoli on aika heikoissa kantimissa. (Ainakin päätellen niiden muutaman päätoimisen kuvataiteilijan, joita tunnen, taloudellisesta tilasta.)

Jos olisin maailmanhuippuluokkaa piirtäjänä ja sarjakuvantekijänä, oletettavasti voisin odottaa että sillä eläisi. Mutta tämmöinen keskitason tumpelo ei elä sarjiksilla. Joten multinationaalit saa maksaa edelleen leivän. 

[tertsi]

vau. oho. kiitos... mitähän tuohon nyt vastaisi
 Ihan yhtälailla ihmiset vierastaisivat sarjakuvia, joita mä tekisin esim. jäätelönmyynti-työstäni (kuka samaistuu sellaiseen?)...

Aina kun pääsee jonnekin eksoottiseen paikkaan kuten jäätelökioskiin tai ruumishuoneelle, kannattaa napsaista digikameralla muutama kuva tulevia sarjakuvaprojekteja varten.

Hitto, mäkin piirtelisin vaikka mitä, mutta koko ajan  on pula lähdemateriaalista!!!

[Holle]

Mielenkiintoisia näkemyksiä taas.
Markun kanssa samaa mieltä että sattuma oikoo paljon kurveja samoin suhteet jos ei arkaile käyttää niitä hyväkseen.
............
Itsekin joskus vainajia siirtelin. Lisäksi hyvä ystäväni työskenteli itse pääkallopaikalla. Hänellä oli paljon mielenkiintoisia kertomuksia alalta.

[keijoahlqvist]

Pikemminkin on ongelma että tienaa sarjakuvalla. Ajattele että tulisit saaneeksi johki lehteen läpi sarjakuvan Helmijaheikki. Syndikaatti myisi sitä muihinkin lehtiin ja lopulta ulkomaille. Alkaisit vihata sitä 300 stripin jälkeen.

Lopulta lapsesikin pitäisi piirtää sitä vaikkei taho.

Mitähän Juba ajattelee?

Kannattaa hankkia "ammattiammatti" ja tehdä sarjakuvaa siinä ammatissa toimimisesta ihan terapiaksi, kuten on esitettykin täällä.

[Timo Ronkainen]

Kyllä sarjakuvalla minä elän silleen noin about nippanappa. Siis sarjakuvalla laajasti, ei vain tekemällä sarjakuvia. Kirjoitan sarjakuvista, tekstaan sarjakuvia, taitan sarjakuvakirjoja, piirrän sarjakuvia ja kuvituksia.* Sarjakuvat ovat pääosin tilaustöitä ja niitä tehdään rutiinilla. Omaa näkemystä niihin ei tule, vaan tilaajan. Sitä tehdään niin, että tehdään mitä pyydetään ja jos ei mene kerralla oikein, niin korjataan.
Omaa tehdään päälle jos jaksetaan.
Ja luulen että se Viivi ja Wagner on kuitenkin Juballe sitä "ihan omaa".
Mihin tahansa tietysti leipääntyy. Ehkä en jaksa jonain päivänä tehdä enää enempää kulutuskäyttösarjakuvia. Sitten keksitään jotain uutta taas.

* ^{hengitän sarjakuvia..}

Timo

Dyykkaamisellakin elävät, elävät tässä kulutusyhteiskunta-systeemissä. Ilman sitä heillä ei olisi mitään kerättävää. Eikä kaikki voi tehdä niin, koska kaikille ei riitä kerättävää, jos kaikki odottaa että joku heittää jotain pois. ööh...

[mari]

Kannattaa hankkia "ammattiammatti" ja tehdä sarjakuvaa siinä ammatissa toimimisesta ihan terapiaksi, kuten on esitettykin täällä.

En allekirjota, sori vaan. Miksi pitäisi hankkia työ jossa kituu kun voi tehdä työkseen sitä mitä haluaakin??
ehkä oon sinisilmäinen, mutta mä kieltäydyn menemästä siirtelemään vainajia (tai muuhun vastaavaan työhön... )...
Siis ellei tee sitä vain väliaikaisesti, niin että voi samalla koittaa nostaa omaa sarjakuvauraa ja jossain välissä lopettaa tuon toisen työn... Niinkun mä oon ajatellut tekeväni tuota jäätelönmyyntiä...

Ehkä mieli muuttuu, voipi olla. Viimeistään sillon, kun ei oo vuokrarahoja kädessä... tai mahdollisesti tosiaan silloin kun se, että töistä pitäisi saada rahaa alkaa kaventamaan taiteellisia ratkaisuja...

Mutta ei sarjakuvilla tarvi rikastua, kunhan tulis toimeen ni olis kiva...
SITÄPAITSI mun on vaikee ajatella että ei sarjakuvalla tule toimeen, kun tuntee ja tietää paljon sellaisia jotka tekee sitä ammatikseen -ja ilmeisesti tulevat toimeen... Tosin heillä ei näytä olevan sitten yhtään vapaa-aikaa... Mutta toisaalta jos tekee sellaista työtä, mitä tekisi myös vapaa-ajan harrastuksena...

[Kapteeni Kenguru]

En allekirjota, sori vaan. Miksi pitäisi hankkia työ jossa kituu kun voi tehdä työkseen sitä mitä haluaakin??
ehkä oon sinisilmäinen, mutta mä kieltäydyn menemästä siirtelemään vainajia (tai muuhun vastaavaan työhön...

Mulle raatojen kantaminen voisi olla ihan sopiva ammatti.

Tuun just raksalta. Siellä oon riehunu ja tehnyt kaikenlaisia paskahommia. Hiki haisi kotimatkalla varmaankin kilometrin päähän. Pesin äsken lavuaarissa t-paidan, vesi muuttui mustaksi. Pahinta lienee että oikeastaan siellä on aika hauskaa ja mä olen viihtynyt.

Paskahomma on suhteellinen käsite. Jos ruumiillista työtä tekevät käyttävät keskenään ko. termiä niin sehän on okei (jenkeissä afroamerikkalaiset sanovat toisiaan joskus nekruiksi, mutta se ei oikeastaan kuulu tähän). Jos taas koko ikänsä siisteissä sisähommissa ollut, korkeakoulutettu valkokaulustyöntekijä puhuu paskatöistä ja pitää niiden tekijöitä alemipiarvoisina niin ainakin mun puolesta voi vapaasti niin sanoa. Kunhan ei sitten kuvittele että saisi kunnioitustani tippaakaan.

Menkää raksalle lapset, siellä on kivaa ja oppii uusia sanoja. Bonuksena mainittakoon ettei siellä tarvitse katsella taiteellisten alojen ihmisiä ja sehän on aina suurta plussaa. Erityisesti elokuvaväen suhteen.

Tästä ja muista kokemuksistani voisin tietysti alkaa suunnittelemaan vaikka sarjakuvaa, ehkä joku ammattilehti sen jopa ottaisi julkaistavakseen. Harmi vain että sitten voisi pian kirjoittelu ja piirtely tuntua liikaa oikealta työltä eikä se enää olisi kivaa.

[Timo Ronkainen]

Paskahomma on semmoinen mikä tahansa josta ei saa vaivojensa palkaksi kunnollista palkkaa. Olipa se sitten ihan rahaa tai henkistä tyydytystä. Sana paskahomma ei sinällään omassa kielenkäytössäni sisällä mitään alentavaa. Paitsi jos se paskaduuni on ns. keksittyä työllisyystyötä, jota ei oikeasti edes tarvittaisi. Ja pitääkö niitä kännyköitä nyt ihan oikeasti tehdä 24 tuntia vuorokaudessa? Viidessä vuorossa? Raahautua pimeessä aamuviideltä jonnekin linja-autolla loisteputkien alle pipertämään?

Timo

[Anssi Rauhala]

Tjaah... väittäisin kuitenkin että hyvin suuri osa ihmisistä ei koskaan saa tehdä työkseen mitä oikeasti haluaisi...

Ja osa ihmisistä ei edes haluaisi tehdä työtä elääkseen. Mutta näin se vain menee, elämä. Antakaa kun minäkin kerron:

18-vuotiaana menin kesätöihin talkkariksi. Samalla ennätin käydä Taikkarin ja Mainosgraafikoiden koulun pääsykokeissa (en päässyt, joten meninkin sitten kesän jälkeen oikeisiin töihin kirjapainoon. Mutta siitä kesäduunistahan mun piti kertoa).

Työhönottohaastattelussa harmaapukuisen kiinteistöesimiehen toimistossa vastailin kohteliaasti kysymyksiin, joilla ilmeisesti kartoitettiin pätevyyttäni tulevassa toimessani. Kysyttiin myös harrastuksia. Sanoin, että piirrän sarjakuvia, ja ajattelin tulevaisuudessa jotenkin kuvallisen viestinnän puolelle muutenkin suuntautua, jne, jne...

Koulutetun diplomi-insinöörin silmissä väikähti silloin pieni kiilto, ja kertoi tuo itsekin kuvien tekemistä harrastaneensa, mutta sitten kumminkin päättäneensä lähteä opiskelemaan siellä teknillisellä puolella ja saada jonkin "oikean", "varmemman" työn. Niin se oli sitten oikeastaan se harrastuskin jäänyt sivummalle.

Minä päätin silloin, että tuota ei sitten tapahdu minulle.

Toivon, että Friberg, joka tässä vaiheessa oletettavasti viettää ansaittuja eläkepäiviä (tai ainakin ruksii jo päiviä allakasta eläkeikään tähdäten), on löytänyt maalilaatikkonsa uudestaan. Ja tekee kuvia edes harrastuksena. Hänen eläkkeensä on taatusti isompi kuin minun palkkani.

[Timo Ronkainen]

Toivon, että Friberg, joka tässä vaiheessa oletettavasti viettää ansaittuja eläkepäiviä (tai ainakin ruksii jo päiviä allakasta eläkeikään tähdäten), on löytänyt maalilaatikkonsa uudestaan. Ja tekee kuvia edes harrastuksena.

Kunhan ei vain työelämä ole kuluttanut haavaa vatsaan ja kalkkia suoneen ja rasvaa valtimoon, niin ettei jaksa enää mitään paljon tehhä ja sitten kuolo korjaa. Ei kerennyt maalaamaan hän. 

Timo

[mari]

Tjaah... väittäisin kuitenkin että hyvin suuri osa ihmisistä ei koskaan saa tehdä työkseen mitä oikeasti haluaisi. Allekirjoittanut mukaa lukien. Toki sarjisten tekeminen ammatikseen olisi mukavaa, mutta moiset toiveet ovat minun kohdallani turhaa haihattelua. Mutta toivottavasti sinä saavutat sen mitä haluatkin.

...no jaa, eri ihmisillä on eri haaveet työn suhteen. yksi haaveilee korkeapalkkaisesta lakimiehen urasta, toiselle riittää että tienaa niin että pärjää, oli se työ mitä tahansa. Joku haluaa ehdottomasti opettajaksi, ja joku nauttii raksalla olemisesta... Minä haaveilen sarjakuvantekemisestä. Pointti mulla on siinä, että ei työ tartte olla kamalaa, siitä saa nauttiakin.

...vai oonko mä nyt ymmärtänyt jotain ihan väärin?

Se onkin pelottavaa, jos leipäytyy sitten tuohon "ammattiammattiin" ja unohtaa maalaamisen ja piirtämisen ja sarjakuvat kokonaan.... hui. ja kuinka monesti niin on käynnyt? tietty ei kaikilla oo valinnanvaraa, en tiiä tuleeko olemaan itselläkään, se pitää vaan nähdä mihin maailma heittää.

[keijoahlqvist]

Se onkin pelottavaa, jos leipäytyy sitten tuohon "ammattiammattiin" ja unohtaa maalaamisen ja piirtämisen ja sarjakuvat kokonaan.... hui. ja kuinka monesti niin on käynnyt? tietty ei kaikilla oo valinnanvaraa, en tiiä tuleeko olemaan itselläkään, se pitää vaan nähdä mihin maailma heittää.

Kyl.

Sulla on jo taitoja, ei tartte enää ku tehdä oikke helvetisti, että ne monipuolistuu sun tarpeisiin.

Ja löytää viestittävää. "Pitää ensin elää sellainen elämä" että on sanottavaa, muistutti mm. Erno Paasilinna kirjailijoiksi aikoville.

Vaikka paaaskat, viihde riittäköön. Ei taidetta osteta kuin sijoitusmielessä.

[Curtvile]

Ja löytää viestittävää. "Pitää ensin elää sellainen elämä" että on sanottavaa, muistutti mm. Erno Paasilinna kirjailijoiksi aikoville.

Vaikka paaaskat, viihde riittäköön. Ei taidetta osteta kuin sijoitusmielessä.

Vaikka usein sapelia kalistelenkin, niin en malta...

Veikko Lavia vapaasti lainaten "jokainen ihminen on luodin arvoinen". moni elää "sellaisen elämän" eikä niistä ole silti taiteeseen tai viihteeseen.
Lähinnä harmia.

Taidetta ostetaan samasta syystä kuin viihdettä: koska se on liikuttanut jotenkin jollain tasolla.
Tekijät ansaitsevat kiitoksen siitä.

[MarkZero]

Jos ajattelee tuota aiheen otsikkoa, voi kysyä miksi musiikillisesti lahjakas alkaa soittamaan jotain instrumenttia, miksi käsistään kätevä alkaa veistämään puuta tai virkkaamaan, jne. Itse aloin piirtämään jotain 3 v. kuten kaikki muutkin pikkulapset ja muun muassa sarjiksia tein isoveljen innostuksesta jotain 10 vuotiaana. Kouluaikana sitten huomasi, että eihän kaikki osaakaan piirtää, tässä on jotain outoa, ihan vastaavasti kuin itse ei ymmärtänyt mitään musiikista. Minusta sarjisten teko on vietin seuraamista, siinä missä kaikki muukin taide. Ei sille vaan voi mitään.

Talousasiaa. Lukioiässä alkoi hahmottua, että ihmisen täytyy jotenkin tienata toimeentulo tässä maailmassa. Itse ajauduin visuaaliselle alalle väistämättä/vahingossa onnekkaan ajopuuteorian mukaan. Korvaamattomana apuna olivat lapsena, nuorena tehdyt sarjakuvat, jotka opettivat minut piirtämään edes jotenkin. Pääsin alan kouluihin ja tapasin viimein ihmisiä, joilla oli samankaltaisia ajatuksia. Kouluissa olen oppinut eniten juuri oppilailta.

Sarjakuvaopinnot ovat hyvää oppia moneen visuaalisen alan työhön, todellinen kivijalka.

ps. ja tarkennan että kirjoittamistakin tuli opittua, vaikka siihen ei lahjoja niin olekaan.

[Irene]

En allekirjota, sori vaan. Miksi pitäisi hankkia työ jossa kituu kun voi tehdä työkseen sitä mitä haluaakin??

Miksi työn, joka ei ole ihan unelma-unelma-ammatti, pitäisi olla kitumista? Kyllä se voi olla ihan mukavaa, viihdyttävää ja palkitsevaa, vaikkei siitä olisikaan haaveillut lapsesta saakka.

Mä en vieläkään tiedä, mikä mun unelma-ammatti olisi. Lapsena haaveilin kirjailijan, lukiolaisena humanistitutkijan urasta. Siivoojan, opintoneuvojan tai tuoteasiantuntijan (nyk. titteli) työstä en koskaan haaveillut, enhän edes tiennyt että sellaisia on olemassa (paitsi siivoojan tunsin ja sitä kammoksuin). Olen kuitenkin ehtinyt olla jo niin monenlaisissa eri töissä, että olen huomannut pystyväni tekemään yllättävän monenlaisia töitä kunnolla ja olevani hyvä jopa sellaisissa asioissa, joita en ikinä olisi voinut etukäteen arvata. Vaikka tämä nykyinen myyntityö, olisin nauranut jos joku olisi mulle sellaista povannut. Enhän mä ole yhtään myyntihenkinen. En ole ikina jaksanut edes tinkiä mistään, no nyt on senkin oppinut kun omat asiakkaat koettaa tinkiä mun kanssa. Ja ihan hyvä myyjä silti olen, sehän on pitkälti ihmisten kanssa juttelemista ja kyllä mä sen hanskaan.

Miksi sitten teen töitä ja tein opiskeluaikananikin - noh, minusta on kiva että on sen verran rahaa että on vaikkapa mahdollisuus ostaa ruoka kaupasta eikä kaivella roskiksista, leikkauttaa tukka kampaajalla eikä nyrhiä itse, matkustaa edes kerran vuodessa jonnekin tai ostaa kirjoja ja sarjakuvia edes aika ajoin. Lisäksi työssäni opin koko ajan uutta ja kehityn, aivo pysyy virkeänä. Varmasti olisin paljon passiivisempi ja laiskempi, jos istuisin kotona pähkäilemässä, että mikähän sellainen unelmatyö olisi jotain minä suvaitsisin ruveta tekemään.