Cheyennnen kanssa samoilla linjoilla. Liekö kyse siitä, että olemme uudemman (ehkä myös nuoremman?) polven lukijoita. Minä pidin tuosta Bosellin tarinasta, ja Bosellista yleensäkin. Ylipäätään diggaan vähän normaalitarinoista (joiden juonen voi arvata) poikkevaista jutuista. Liikaa poikkeavuutta on ollut Texeissä, tässä tapauksessa eräs Mauro tuottajana (Seitsemän tappajaa). Mutta jotain erilaisuutta kaipaa piristämään, tai edes tuomaan uutta mielenkiintoa Nizzin paranormaaleille tarinoille.
Anderuccin taiteesta pidin, osin edellämainituista syistä, mutta myös siksi, että tällä kaverilla oli totisesti toiminnallisen kuvauksen taito hyppysissä, jopa selkäytimessä. Tällaisia tarinoita lisää, niin saatte minutkin Texin tilaajaksi (ostan tosin kaikki tarinat nytkin, en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tilauslomaketta -montille).
