Luinpa elämäni toisen kerran Ticci-Nizzi -kaksikon tarinan salaliitto Custeria vastaan. Ensimmäisellä kerralla lukuelämys oli turhauttava. Ensinnäkin minua ärsytti se, että asiaan oli ylipäätänsä kajottu, koska siitä aiheesta oli väännetty Italialaisessa Villin lännen sarjakuvassa mielestäni jo aivan riittävästi. Tuolloin en myöskään ollut vielä hyväksynyt sitä tosiasiaa, että Ticci ei koskaan tule palaamaan alkuaikojensa pikkutarkkuuteen.
Nyt, yli kuuden vuoden tauon jälkeen, fiilikset ovat jostain syystä aivan toiset. Johtui ehkä siitä, että odotukset eivät olleet kovin korkealla ja pystyin tarinan aiheen sijasta keskittymään paremmin itse tarinaan. Ja kylläpä se tarina maistuikin. Kyseessä lienee Nizzin kunnianhimoisin työ! Tarinan rakenne on toimiva, dialogi rehevää ja Texin sekä Carsonin rooli tuohon lännen historian yhteen kuuluisimpaan tarinaan huolella kirjoitettu. Vaikka en ole lännen historian asiantuntija, niin uskaltaisin sanoa, että kyllä tarina käy mainiosti historian oppitunnista Little Big Hornin taistelusta. Ja Ticcin taiteessa ei nyt haitannut mikään. Olen alkanut pitää hänen pelkistetystä viivastaan. Kuvista huokuu valtava energia lukijalle. Siinä ei ollut jälkeäkään siitä pienestä laiskuudesta, joka näkyi parissa seuraavassa tarinassa (ei kuitenkaan mielestäni enää puhveli-tarinassa). Jostain kumman syystä tarinan aihekaan ei enää ärsyttänyt. Sanoisin, että täyden kympin työ!
