Listallani (15 kirjaa) on valitettavasti vain muutama ehjä tarinallinen teos vaikka sellaisiakin hain. Otin mukaan suomalaisen luonteen kuvausta nimen omaan humoristisesti esitettynä. Valikoima edustaa siis ehkä hieman vääristyneesti suomalaista positiivisuutta? Juuret maalla ja maassa korostuu sekin tarkoituksella. Näkemykseni mukaan vähän metsäläisiä tässä ollaan edelleen.
Fyysisesti pieniä teoksia tuli mukaan yllättävän monta. Näennäinen pienuus voi olla myös eduksi sarjakuvateokselle. Hyvinkin subjektiivisia valintoja ovat, esimerkiksi se ketkä humoristit kelpuutin mukaan. Koetin katsoa tätä teosten en tekijöiden kautta. Kenties nostaakin joitakin, mielestäni turhan pimentoon jääneitä.
Otsamon paras albumi on mielestäni
Haukotuksia eikä sen paikka ole (muistaakseni) tällä listalla.
Väliaikatietoja ei tuo mitään uutta esim.
Mämmilän kuvaamaan settiin.
Ajattelin ottaa vain yhden kirjan kultakin tekijältä (melkein toteutui).
Timpan Minun elämäni tai
Pieniä julmia tarinoita olisivat yhtä vankkoja tyrkkyjä listalle kuin se jo mainittu
Kalliokadun blues. Ostin myös ekan
Paakkaseni (
Viipuri palaa) mutta listaa saisi jonkin verran venyttää ennen kuin se tuolla keikkuisi. Eli näillä mennään:
Timo Mäkelä, Häjyt; Suomalaisen miehen traagisempi puoli esitetään hurtin huumorin kautta. Pohjanmaalla 1800-luvun puolivälissä häjyt koettelivat yhteisön ja virkavallan sietokykyä. Sarja kuvaa tuon ajan piikojen, renkien ja talollisten, sekä kirkonmiesten elämää laajemminkin.
Samson & kumppanit, Kansalaissodan korkeajännitykset; Historiamme kenties traumaattisin jakso, kahdesta näkökulmasta yhdessä niteessä. Sodan haavat alkavat vasta nyt parantua. Suomalaisuutta ja monia sen ilmiöitä varjosti pitkään kansan jakautuminen kahtia ja tuohon sotaan liittyneet julmuudet.
Ola Fogelberg, Pekka puupää 60 vuotta; Osuuskuntamiehen ensimmäiset seikkailut vuosilta 1925-26. Tarina alkaa legendaarisin sanoin:
"Kun Pekka oli kotonaan oppinut niin paljon, että hän ei enää mitään käsittänyt, jätti hän äidilleen hellät jäähyväiset ja lähti tallustamaan avaraan maailmaan oppiansa lisäämään." Tuo pätee meistä parhaimpiin edelleen. P. päätyi tietenkin Helsinkiin, mutta näki muutenkin maailmaa. Hän tustustui mm. fascisteihin Italiassa. P. on yksi suomalaisen miehen arkkityypeistä. Rehti, hyväntahtoinen ja reipas siinä toimessa mihin hän tahtoo ryhtyä. Pekan vaimo Justiina, on puolestaan suomalaisen naisen arkkityyppi (vrt. esim. Viivi tai Niskavuoren emäntä). Hellamatroona pitää huushollin ja miehensä kuosissa. Pariskunnan Puppe (tässä tämän nimisenä) on pienenä aivan yhtä suloinen kuin Jeppe -koira jonka Pekka tuo eräänä päivänä kotiin.
PP on ainoa yhteiskunnallisesti vaikuttanut (keskustelua herättänyt, jne.) suomalainen sarjakuva joka edustaa myös monessa mielessä ns. parhautta. Olihan sen luojakin yksi suomalaisen sarjakuvan "perustajista" ja oppi-isistä.
Samson & kumppanit, 1961 Noottikriisin varjossa; Suoraviivainen ja vakuuttava vaaran vuosien korkkari. Kekkonen kiipesi palmuun sillä aikaa kun kotimaassa vehkeiltiin. Klani presidentti putoaa lopulta jaloilleen (kuten aina).
Tarmo Koivisto, Mämmilä 1970-luvulta 2000 -luvulle; rakennemuutos rassaa mutta Mämmilä kehittyy ja ihmiset jatkavat elämäänsä vielä kun kurainen hiekkatie ja Posti-Aunen polkupyörä on vaihtunut tiedon valtatiehen ja sähköpostiin.
Pahkasika 3/86 (sarjakuvanumero). Monta muutakin teosta olisi voinut valita kuvaamaan ankeaa miesluontoa ja suomalaisten umpimielisyyttä. Valitsin tämän koska mukana on loistavia sarjoja sekä
Ari Pirttisalolta että
Hannu Pyykköseltä. H-P Miettisen Pahkeinen kuuluu samaan luuserikuvausten sarjaan, mutta varsinaisesti tässä vakuutti pilttien arkeen pureutuva Miikhali opintiellä - sosiaalistava kuvasarja perheen pienimmille. Vessapaperirullista askarrellaan ja kiltti täytyy olla. Em. lisäksi muitakin mainittavia piirtäjiä tässä on mukana: Timppa, Mänttäri, Kokkila, Ave Koskela, Juba ja M. Hagelberg sekä Heikkilän ja Paretskoin Vanhat Herrat. Osa opuksen komiikasta on varsin rätväkkäää edustaen jopa ns. huonoa makua. Vitseissä viittaillaan esim. syöpään, aidsiin, holocaustiin ja Ku Kux Klaaniin.
Riitta Uusitalo, Rakastakaa minua hellästi, neiti; Uusitalon ensimmäinen albumi piirtää kolmessa novellissa kuvan opettaja Tipu Laitisesta joka ehtii kokeilla hurmausvoimaansa niin Espanjassa, kotimaassa kuin Neuvostoliitossakin. Mies ja naisluonto syväluotauksessa. Bonuksena kauhutarina koulumiljööstä ja tosielämän klassikko "Vaikeat vuokralaiset", josta jokainen hyyryläisenä asunut tavalla tai toisella voi tunnustaa itsenä. Kaupungistumisen ihmeestä kertoo tässä kirjassa Tuovin tarina. Tuovi työskentelee mainostoimiston juppimiljöössä sekä kohtaa maalle palattuaan maitolavan luona "Dingo-veljeksen". Tarinoissa huumorin alta repsottaa nahkoineen ja karvoineen - suomalaisuus.
Aulikki Oksanen, Piispa Henrikin sormi; Oksanen kuvaa naisen elämää Helsingissä ja vähän muuallakin, fantasiaa sekä arkea. Mitä perhe ja suku merkitsee.
Kirjoittamani arvio Kvaakissa.Tove Jansson, Muumi; Suomenruotsalaista mentaliteettia. Satua ja sattuvia luonnekuvia aikuisuuden ja lapsuuden välimaastosta. Yleissivistystä.
Jukka Tilsa, Päin heiniä; Sarjakuvapäiväkirja niiltä ajoilta kun Tilsa vielä toimi hieman aktiivisemmin maanviljelijän ammatissa. Hieno ehjä kuvaus. Hyppää kuukaudeksi heinämiehen hikisiin housuihin, vai miten se mainoslause menikään. Lehmä, jollainen myös tässä näkyy, kuuluu edelleen vahvasti suomalaisen henkiseen maisemaan.
Roine&Koivu, Sadepisaroiden laulu; vuonna 1946 kuolleen "kansalliskuvittajan" maalaama satu, joka ilmestyi ensimmäisen kerran maailmanpalon alla vuonna 1938.
Hannu Hirvonen, Eroottinen eläintarina; Kaupunkielämää, elinkaarta, huoraamista Leningradissa. Sarjakuvaromaanin omainen kuvaus jossa pääosassa on rakkaus ja hallittu sekoilu. Puhutaan siitä miten elämä koulii, eikä tekijä unohda muotokokeilujakaan.
Jarkko Lehto, Veijo Lapissa; Albumimittainen omakustannetarina (kuvanäyte engl. versiosta). Häikäisevä trippi Lappiin ja suomalaiseen tervejärkiseen hulluuteen. Koskettava rakkaustarina josta ei puutu huumoria tai yllättäviä käänteitä.
Jope, Hullun paperit;
Pitkänen kuvaa suomalaisia ja suomalaisuutta lähes yhtä kattavasti kuin moninkertainen sivumäärä Mämmilää (eniten tässä on painoa savolaisuudessa). Strippikokoelma joka on hajanaisuudestaan ja yksittäisten juttujen lyhyydestä huolimatta varsin ehyt. Paikoin raskaistakin teemoista huolimatta tämä tulee kevyesti luetuksi.
Maija Paavilainen, Uula; (1988) Tässä pienessä, noin 80 -sivuisessa kirjassa suomisarjakuva pääsee mielestäni lähimmäksi runoa tai aforismia. Pohdinnat kumpuavat Lapista, lumi, yötön yö, luonnon suuruus ja ihmisen pienuus ovat teemoja. Uskonnollisuus saattaa häiritä jotakuta (Jumala tai luominen mainitaan kerran pari). Itse en ole varma mistä jumaluudesta teksti puhuu eikä sillä ole oikeastaan kovin suurta merkitystä. Uunin pankolla makoileva Uulan sidekick-kissa on saa tulkinnassani zeniläisiä piirteitä, samoin sarjan kolmas hahmo: pystykorva -koira. Sarja on nähty jossain muodossa myös Iltsikan kk-kotimaisena. Luin tuon lärpäkkeen vasta nyt ja se singahti kyllä omaan kotimaisten albbujen top kymppiini.
Listalle kärkkymässä:
Tiina Pystynen, Onnenkoukkuja. Suomalaisen naisen selviämistarinaa, angstia, yms. tärkeä kirja.
Manninen & Hiltunen. Vänrikkistoolin korkkari. Historian havinaa ja "ulkopolitiikkaa".
