Tuo toisteisuus jenkkivaltavirran kritiikkinä ja ongelmana ontuu siinä mielessä, että mitä muuta Asterixit, Tintit ja Aku Ankat ovat kuin saman toistoa - mikään ei muutu, hahmot eivät kehity mihinkään tai miksikään.
Minua ei häiritse hahmojen muuttumattomuus, kunhan tarinat on keskenään riittävän erilaisia.
Esim. Tintti-seikkailut: Tintti Amerikassa, Seitsemän kristallipalloa ja Castafioren korut eivät ole saman toistoa, mielestäni.
Tosin ei minulla ole mitään henkilöiden kehittymistä ja muuttumista vastaankaan.
Pidän kyllä vanhoista amerikkalaisista sarjiksista, Prinssi Rohkea, Rip Kirby, Tenavat, Johnny Hazard...
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana en ole lukenut kauheasti amerikkalaisia sarjakuvia, paitsi Lassia ja Leeviä, joka onkin loistava.
Ostin tässä taannoin pari Parkeria. Ei toki olleet huonoja, mutta en innostunut niistä yhtään. Jälkimmäinen kirja jäi jopa kesken. Joku niissä vain tökkii. En tiedä mikä. Sama juttu monen muun amerikkalaisen sarjakuvan kohdalla kohdalla. Onko kerronta hiukan liian naurettavan sentimentaalista? Poseeraavatko hahmot joka ruudussa hiukan liikaa? Aika harvoin myöskään puhekuplien sirottelu ympäri ruutuja miellyttää silmääni.
Asia saattaa olla kohdallani hyvin yksinkertainen, olen niin tottunut eurooppalaiseen tapaan kertoa sarjakuvaa, että amerikkalaiset sarjakuvat vain kertakaikkiaan näyttävät "vääränlaisilta".