Päivitystä siihen, mitä Akkarissa on viime aikoina nähty. Numerossa 12 nähtiin ensimmäinen huono Noel Van Hornin kirjoittama tarina. Ketään ei yllättäne, että kyseessä oli ankkajuttu. Pari viikkoa tuon jälkeen julkaistiin onneksi samalta tekijältä loistava muutaman vuoden vanha Mikki-sarja ja myös toinen samanmoinen pläjäys on sittemmin nähty, mutta eihän se poista sitä tuskallista tosiasiaa, että taas yksi mestarillinen Mikki-tekijä on nyt menetetty ankkatarinoiden petolliseen suohon. Kaikki Noelin tuoreimmat tarinathan ovat ankkaa. Egmont, te teette sen ihan itse.
Van Hornin Mikkien lisäksi ei ole toistaiseksi hirveästi positiivista sanottavaa tämän vuoden tarjonnasta. Sarah Kinneyn ja Xavin Mikki-kymmensivuinen numerossa 19 oli mukavaa luettavaa. Tokihan se jää kovin kauas parhaista Egmont-Mikeistäkin, mutta jostainhan sitä iloa on revittävä. Hauskasti erilainen tarina, ja jollain perverssillä tavalla pidän Xavin persoonallisista hahmoista. Tällaisiakin Mikki-tarinoita näkisi niin kovin mielellään lehdessä paljon nykyistä useammin. Muista tarinoista on tietenkin mainittava Osbornen ja Gottfredsonin
Päällystakkien arvoitus, joka tuttuudestaan huolimatta maittoi toki mainiosti. Ankkapuolella toistuvat samat surullisten aikojen teemat kuin ennenkin. Esimerkiksi se, että William Van Hornin parhaat päivät ovat kaukana takanapäin — miehen tuore Unkka-tarina oli puuduttava.
Numero 21 on nostettava erikseen esiin. Åstrupin ja Feriolin Hessu-synttäritarina oli mainio, ja huikea Marco Rota teki piirroksillaan johtosarjastakin nautittavan kokemuksen. Ellen täysin väärässä ole, kyseessä oli lisäksi ensimmäinen kerta, kun Polle esiintyi Akkarin kannessa. Onkos Heluna ollut tätä ennen? Taskarin ja Roope-sedän kannessahan kumpikin on aiemmin nähty.
Jatkosarjojen kesä on hyvä idea, tästä toimitukselle plussa. Barksin ja Murryn tarinat on jo nähty ja molemmat olivatkin varsin onnistuneita valintoja. Rosa ei juuri kiinnosta, joten Gottfredsonia tässä näiden osalta jo odotellaan. Ja tämän on todellakin oltava myös ensi vuonna aivan yhtä tasapuolinen ankkojen ja hiirten suhteen kuin nyt, muuten menee metsään ja pahasti. Tämä "Mikki-kuukausi" on kyllä ollut täysi rimanalitus siihen nähden, miten tähän sankarihöpötykseen on muiden hahmojen osalta suhtauduttu. Pahimpia floppeja pitkään aikaan, eikä sitä enää ensi viikon lehti voi mitenkään pelastaa. Tästä toimitukselle miinus, joka on noin neljä miljardia kertaa suurempi kuin jatkosarjoista ansaittu plussa.
Eli mitäs tästä nyt yleisemmin sanoisi...pieniä valonpilkahduksia aina siellä täällä, mutta kyllähän Akkari aika syvissä vesissä edelleen ui. Hyvä on, olen sen verran vanhempaankin Akkari-tasoon tutustunut ja eri aikojen tarinatyypit tunnen niin hyvin, että tiedän lehden olleen omaan makuuni heikko kymmenien vuosien ajan jo ennen syntymääni (tosin merkittävänä etuna nykyiseen on tuolloinkin ollut Mikin asema).
Vertaankin Aku Ankan nykytasoa aina siihen, jota itse pidän lehden ylivoimaisesti parhaana aikakautena — 1990-lukuun (etenkin sen loppupuoliskoon) sekä 2000-luvun alkuun. Ferioli, Rodriques, Noel Van Horn, William Van Horn, Erickson, Rota,
Scarpa...oi niitä aikoja. Myös rivitekijät kuten Pat&Carol McGreal olivat parhaimmillaan aivan eri tasolla kuin nykyisin.
Shambor,
Myyttien saari,
Millennium...tuntuu, että koko Egmontin touhussa oli ihan eri lailla yritystä ja virtaa tuolloin 8-15 vuotta sitten. Hyvä Mikki-tarina oli ihan arkipäivää, normaalitilanne, perussettiä. Hyvä Aku-tarina ei ollut mikään harvinaisuus sekään. Jopa Don Rosa osui joskus maaliin (totta puhuen pidin Rosasta tuolloin nuorempana paljon enemmän kuin nyt). Silti tilaa riitti klassikoillekin. Oli Murryä, Barksia ja kumppaneita. Rakastuin Gottfredsoniin niiden muutamien Akkarissa nähtyjen todellisten helmien kautta. Jopa toimituksellinen anti oli valovuosia edellä nykyistä. Lehden taso oli hyvä. Siis ei "Akkariksi hyvä", mitä nykyisin joutuu käyttämään arviointitapana, vaan aidosti
hyvä. Toki Akussa tuolloinkin nähtiin paljon huonoa sarjakuvaa, se on selvä. Mutta yleistasoltaan lehti oli melko lailla niin onnistunut kuin voi odottaa Disney-julkaisulta, jonka sisältö tulee muualta kuin Italiasta.
Nostalgiaa? Ilman muuta osittain, ei sitä voi välttää. Vakaa näkemykseni kuitenkin on, että pääasiassa tuo on täysin totuudenmukainen arvio lehden tason laskusta viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana. Niin moni noista mainitsemistani "hyvän Akkarin ainesosista" on nyt poissa, eikä tilalle ole saatu oikeastaan yhtään mitään. Pitää varmaan kaivella vanhat kansiot esiin, selailla vähän ja tulla sitten julistamaan, mikä se kaikkein paras vuosikerta onkaan.
