Fallbergin käsikirjoittamaksi 50-luvun stooriksi aika onneton juoni. Ainahan Murryn ja hänen käsikirjoittajiensa tarinat ovat olleet varoittavia esimerkkejä ennalta-arvattavuudesta, mutta välillä puuduttavuus on vältetty muuten hyvällä kirjoittamisella. Tämä oli yksinkertaisesti tylsä tarina — toki sellaisenakin Aku Ankan alkuvuoden parhaimmistoa.
Viimeiseen kolmannekseen asti tarina oli jopa yllättävän hyvä, mutta sitten karkasi juonesta jännitys sekä Mikin ja kumppanien lumiukkoratkaisun vuoksi tolkkukin. Eli hieman jäi tuosta karvas maku suuhun, mutta kaksi ensimmäistä pätkää taisivatkin nostaa odotukset hieman liian korkealle. Murryn piirtämät parhaat jatkikset ovat loistavia, mutta niihin kun vertaa näitä kahta tänä vuonna julkaistua, niin onhan sitä eroa huomattavasti. Murryn piirrosten takia kait lähinnä tekijän juttuja keräänkin. Onhan siellä helposti erottuvat piirteet, jotka ehkä häiritsevätkin joitakin, mutta mulle kelpaa katseltavaksi. Joskus jopa juonen kannalta ihailtavaksi.
Tämän vuoden lehtien tasoa nostaa jo sekin, että Barksilta on julkaistu harvemmin nähtyjä tarinoita ja olisiko noita Barksin juttuja muutenkin tullut vähemmän? Ei haittaa yhtään mikäli noin on, ja mulla on jo hyvä mieli kun tuntuu että niitä on vähemmän. Lisäksi täytyy sanoa että Vicarin muistonumero oli pettymys, esimerkiksi jos vertaa tekijän teemanumeroon Aku Ankka Ekstrassa taannoin. Lukihan nuo tarinat, mutta ei ne oikein mieleen jääneet.
Kyllä tässä plussalla ollaan. Van Hornin Aku-tarina on ehdottomasti lehden parhaita ankkatarinoita tänä vuonna, mutta olisihan sääli jos tekijä joutuu jättämään Mikin ja Hessun kokonaan. Tekijän tyyli sopii paremmin noihin kuin ankkoihin, vaikka tarinoiden ideoissa onkin sitä samaa mukaansatempaavaa erikoisuutta. Siis tuon yhden ankan perusteella, muita en ole lukenut.