Miten julistaa sarjakuvan ilosanomaa niin että se menee perille?

[bilkis]

On niin paljon monipuolista ranskaksi julkaistua sarjakuvaa, viihdettä, seikkailua, ihmissuhteita, älyä, sivistystä, viittauksia historiaan, kuvataiteisiin, kirjallisuuteen...eli kaikkea mitä aikuinen lukeva ihminen voi kaivata.

Mutta sitä ei julkaista, koska se ei mene kaupaksi. Kuitenkin koko ajan menee kaupaksi dekkarit ja muu enemmän-vähemmän-hömppäinen viihdekirjallisuus. Sarjakuvaa luulisi olevan vielä viihdyttävämpää ja helpompaa lukea.

Itse uskon, että runsas silmäkarkki (kovakantiset albumit) ja laaja valikoima kirjakauppaketjuissa auttaisivat lyhyessä ajassa aikuisten ranskankielistä (puhun vain siitä, koska se on ominta alaani) sarjakuvaa lyömään itsensä läpi maija meikäläisten keskuudessa.

Oma tuttavapiirini, sukulaiset ym. pitävät sarjakuvaa edelleen lapsellisena viihteenä. Se leima on aikamoinen rasite sarjakuvalle.

[keijoahlqvist]

Johtuu siitä että kulttuuri on bisnesväen käsissä samalla ikävällä tavalla kuin yhteisten asioiden hoito poliitikkojen käsissä.

Bisnesääliö valitsee tuotteen, synnyttää kysynnän ja kuluttaja ostaa koska muutakaan ei ole (katsotaanhan televisiotakin vaikkei tykätä ohjelmatarjonnasta).

Sama juttu politiikassa. Äänestetään vähiten vastenmielistä ehdokasta. Itse ei haluta mukaan eikä kukaan fiksu tuttu halua mukaan.

Ihmiset pitivät Lauzierista, Bretecheristä, Zoomista, Nonstopista... paitsi bisnesihmiset jotka halusivat omaa karvisälämölöään.

[Curtvile]

Sama asia kuin kaiken "ilosanoman" levittämisessä, nappaa ne nuorina.
Ei aikuinen, akateemisesti koulutettu ihminen, joka saa ihan itse ostaa alkosta tuotteita ja sisustaa osta sarjakuvia kuin joskus lahjaksi.
Ei ranskalaisia kovakantisia eikä amerikkalaisia pehmytkantisia. Eikä mangaa. Jollei se ole tres chic ja trendiä.

sellainen joka on aloittanut Aku Ankoilla, Asterixeilla, Tinteillä, Mustanaamioilla, Hevoshulluilla ja Hämähäkkimiehillä todennäköisemmin ymmärtää Hugo Prattin nerouden ja tavaa kirjakaupan myyjille kustantajien tietoja ja ISBN-numeroita jotta sarjakuvia edes itse saisi.
Älkää yliarvioiko ihmisten älykkyyttä.
Ne jotka luulevat kasvaneensa aikuisiksi eivät tosiaan harrasta sarjakuvia. Enin osa miettii vain seksiä, viinaa ja rahaa, ei välttämättä tässä järjestyksessä.
Toivo on lapsissa. Niissä jotka ovat vielä lapsia ja niissä jotka eivät koskaan kasvaneet isoiksi.
Toivoa on siis vain vähän. On kuitenkin.

[Timo Ronkainen]

Yllättävän moni ihminen on perillä mm. Jalavan & Liken sarjakuvista, mutta he eivät siis halua ostaa & omistaa sarjiksia.

Varmaankin ja eihän kaikkea jota haluaa lukea, katsoa tai kuunnella voi omaksi ostaa, muutenhan tupa täyttyy kirjoista, DVD-levyistä yms.
Silti monikaan ei lue niitä sarjiksia edes kirjastosta.
Sarjakuvan pitäisi näkyä arkipäivässä. Tavallisissa ympyröissä, siellä missä muukin kulttuuri. Esim. Kvaak on ihan mahdottoman hieno juttu, mutta ei silti ihan sille "tavalliselle ihmiselle". Sarjakuvia pitäisi arvostella ja kirjoittaa niistä samoissa paikoissa, kuin muustakin kulttuurista - elokuvista, levyistä, teatterista.... Esim. Hesarin NYT-liittessä on omat palstat musalevyille,DVD:ille, tietokonepeleille, sapuskalle, kirjoille. Mutta ei sarjakuville.... Harvoin CITY-lehti kirjoittaa sarjakuvista, tai Nöjesguiden, vai mikä V siitä tuli, Suosikki, Image, Seura... (Okei, sanomalehtien kulttuurisivuilla sarjakuvilla on näkyvyyttä aika hyvin). Sarjakuva kaikissa muodoissaan pitäisi laittaa sinne jokaisen luo, eikä pitää minään ihme okkultisena harrasteena tai ainoastaan satunnaisena lehden loppusivujen harmittomana viihdepalana.

Timo

[Sika]

Eikös se suomen luetuin sarjakuvalehti ole vielä aku ankka?
Siihen vaan enemmän sivuja ja ruvetaan tunkemaan lisäkkeeksi erilaista sarjakuvaa   

[bilkis]

Lukukokemus ei ole järin sosiaalinen tapahtuma - ja kestää kirjaan verrattuna usein vain hetken. Sen jälkeen kallis tuote on useimmille aika lailla tarpeeton. Aika moni keräilijäkin tuijottaa aika ajoin hyllyään ja miettii: "Tuossa on metrikaupalla kalliiksi tullutta sarjista, jonka olen lukenut kertaalleen 10 vuotta sitten. Miksi minulla on vimma omistaa näitä?"

Ratkaisuna on omistaa sellaista laadukasta sarjakuvaa, jossa on useampia tasoja ja joka on tehty niin, että se kestää lukemista ja siitä voi aina löytää uutta. Tai siinä on luotu niin rikas ja yksityiskohtainen oma maailmansa taustan ja henkilöiden suhteen, että sinne kaipaa aina palata säännöllisin väliajoin (en puhu nyt Aku ankan taskukirjoista).

Kieltämättä roina on kuitenkin aina roinaa...Mulla on kaksi kirjahyllyä ja enempää opuksia en hanki kuin ne jotka sinne mahtuu. Luovun säännöllisin väliajoin joistakin, sitten voin ostaa taas uutta tilalle.

[laureline]

Sialta varsin hyvä pointti. Ja näin voi tehdä. Ranskan Mickey-lehti on julkaissut jo kauan sitten muutakin kuin Disney-sarjakuvaa.

Tähän on pakko laitta sisäpiiritietoa asiasta, (sori Sööfin  )
Pariisissa tapasin sikäläisen akuankkapäätoimittajan Pascalen   
erään henkilön kanssa joka tuntee hänet (kiitos K  ) K sanoi että Pascal oli vuosikausia saanut ujutettua lehteen undergroundia ranskalaisten huippupiirtäjien tekemänä, sarjakuva oli siis ihan lapsille sopivaa mutta erilaista... siis hillitöntä. Disney huomasi vuosien päästä että mitä hittoa, ei tällaista saa olla Disneyn julkaisuissa ja Pascale sitten joutui lopettamaan hihhuilun. On muuten tosi mukava ja ihana tyyppi se P !!!Terveisiä jos luet Suomen kvaakkia!  Noh, Hesassa minä sitten järkevänä menin eräissä pippaloissa selostamaan Sanomamagazinen pomolle että mixei akukankassa ole undergroundia a la Pascale. Haukuin myös akuankkalehden kuuseen, kun siinä sen maailma on niin viiskytlukulainen ja kaikki penskat lukee vain akua, jotta eikö mitn vaihtoehtoja asiaan ole jne....  Kyllä vieläkin hävettää. SM-pomo sanoi että akuankan linja on se mikä on ja pysyy koska niin on hyvä jne. Hyvä minä. 

[Timo Ronkainen]

Aku Ankoissa on julkaistu melko usein sarjakuva-arvosteluita Herra Jeanista Persepolikseen, Titeufista Lukeen. Minusta se on parempi vaihtoehto... Ehkä ne saavat ankan normilukijat kiinnostumaan muustakin.

Timo

[Janne Kuusinen]

Alkajaisiksi täytyy vuodattaa, että olen ihan pirun pettynyt sukupolveeni, eli noin kolmekymppisiin. Ja siitä vanhempiinkin. Jonkin verran on tullut "julistettua" kansalaisopistotasolla parin viime vuoden aikana, ja täytynee tulla siihen johtopäätökseen, että kyllä ihmiseltä se todellinen kiinnostus sarjakuvaan hupenee siinä vaiheessa kun ruvetaan aikuiseksi. Aljetaan rakentaa taloja, saamaan lapsia, haalimaan rahaa, elämään "ihmisiksi". Olkkarin hyllystä löytyy (paasi)linnojen ja grishamien välistä korkeintaan akuankkaa, jokunen käpristynyt korkkari ehkä vessasta. Ei tullut kunnollista sarjakuvasukupolvea meikäläisen ikäisistä.

Juuri "Julistaminen" on kirosana tämänkin asian kohdalla. Mielestäni pitää antaa ihmisten löytää asiat, suositella käskemisen sijaan. Se kuuluu ihan moderniin pedagogiikkaankin. Opetuksen ja "julistamisen" tehtävänä tulee enimmäkseen olla paimentaminen sellaisten ilmiöiden pariin, joita ei tule joka tuutista, ja jotka missaa muuten. Mikäli taideaineet opettavat mukulille pelkkää heviä ja mangaa, niin syntyy juuri niitä debiilejä vantaalaisoppilaita, jotka kirjoittavat musiikinkokeissa, että 80-luvulla oli piitles (<- perustuu tositapahtumiin Vantaalla)

Mistä päästään taideaineisiin. Ei sarjakuvaa ole juurikaan minkään koulun kuvaamataidon opetussuunnitelmassa. Ilmoittakaa toki jos on. Eivät opettajat sitä hallitse, joten sarjakuva jää lapsipuolen asemaan, hedelmäasetelmien, laveerauksen ja caran d'ache -värien jyräämäksi.

Onko täällä tulevia kuvaamataidonopettajia? Taikkilaisia, muita hörhökoululaisia? Jos, kertokaa, missä määrin koulutukseenne kuuluu sarjakuva?

En panisi pahakseni, jos kuvaamataidon (ja musiikin) opetukseen sisällytettäisiin erikoisasiantuntijoita, jotka paikkaisivat opettajan aineenhallinnan ammottavat aukot. Luento-vivahteita myös yläasteopetukseen.

Suosittelisin markkinoimaan itseänne. Tehkää kuvaamataidon sijaisuuksia, jos mahdollista. Taannoin allekirjoittanutta kysyttiin pariksi päiväksi tuuraamaan kuviksenmaikaksi, epäpätevää ihmistä. Harmi kun en päässyt. Ehkä jonakin päivänä vielä pääsen sanomaan, että hyvää päivää, olen kuvaamataidonopettaja Kuusinen, ja teidän perseenne kuuluvat nyt minulle!

[laureline]

Onko täällä tulevia kuvaamataidonopettajia? Taikkilaisia, muita hörhökoululaisia? Jos, kertokaa, missä määrin koulutukseenne kuuluu sarjakuva?

Minä olen yksi hörhökoululainen (siis en enää ku valmistuin taannoin) Laitoin jo asiasta toiseen osioon tietoa eli Oulussa olen viimeisen vuoden kiertänyt peruskouluissa pitämässä sarjispajoja ja myös "kouluttanut" luokanopeja sarjispajan pitämiseen. Nyt olen tekemässä kuvisopeille tarkoitettua sarjakuvapakettia.. eli siinä on sarjakuvantekemisen alkeet jne. Että töitä teen asian eteen. Taidan muuten olla ainoa??

[keijoahlqvist]

Kemissä alkaa syksyllä opetusministeriön tukema sarjakuvaopetus koululaisille. Opetusmateriaalia kehitellään.

[Veli Loponen]

Mielestäni on niin epäreilua, että vain ranskalaista (tai eurooppalaista) sarjakuvaa pitäisi tällä tavalla tyrkyttää, niin siirsin tämän tänne toiseen osastoon, kun otsikkokin on kuitenkin niin universaali. Siis miten yleensä markkinoida hyvää sarjakuvaa suurelle yleisölle.

Tässä kun kouluista on ollut puhetta, tuli mieleen, että olisi hienoa, jos kouluissa äidinkielen tunneilla annettaisiin niiden pakkokirjojen rinnalle vaihtoehdoksi myös sarjakuvia. Kyllähän niitä sivistäviä ja siellä luettaviin kirjoihin verrattavia sarjakuvia kuitenkin alkaa jo olemaan ihan kiitettävästi meilläkin.

[Marj]

Tässä kun kouluista on ollut puhetta, tuli mieleen, että olisi hienoa, jos kouluissa äidinkielen tunneilla annettaisiin niiden pakkokirjojen rinnalle vaihtoehdoksi myös sarjakuvia.

Opettajien sarjakuvatietämys voi olla vähän niin ja näin, mutta olin iloisesti yllättynyt, että ala-asteen äidinkielenkirjassa löytyy myös sarjakuva muun kirjallisuuden mukana. No, esimerkit on hieman yksipuolisia Tiikeri, Jasso-kissa, Pirkko ja Pentti. Ja esittelystä jää kyllä ikävä kuva, ettei sarjakuvalla voi kertoa pitempiä tarinoita ja että sarjakuvat ovat aina huumoria. Mutta jotain nyt kuitenkin.
Jonkun pitäisi varmaan tyrkyttää ja valistaa niitä opettajia?

(Hirveen hienoja muuten nämä nykyajan äikän kirjat. Ei meille vaan opetettu mitään juonikaavioita ja ideakarttoja. Ei ihme, että aineet oli aina hirveetä sompailua.)

[Reijo Valta]

Nyt olen tekemässä kuvisopeille tarkoitettua sarjakuvapakettia..

Sellainen kyllä tulee tarpeeseen. Onhan se sarjakuva jotenkin kouluissa mukana, mutta aina jotenkin väärissä yhteyksissä, niinkuin Jussi Vilkuna telkkarissa esitteli "Piirrä sarjakuva Muhammedin elämästä"....

Mutta se oli jossakin muussa aineessa kuin kuviksessa.

[Anssi Rauhala]

... Onhan se sarjakuva jotenkin kouluissa mukana, mutta aina jotenkin väärissä yhteyksissä...
... jossakin muussa aineessa kuin kuviksessa.

"Miten käki lisääntyy? Piirrä sarjakuvana."
"Piirrä sarjakuva Suomen maankamaran muutoksista jääkauden jälkeisenä aikana."
"Miten Rooman valtakunnan verohallinto oli järjestetty? Tee aiheesta sarjakuva."
"Piirrä sarjakuva, jossa vertaillaan kaski- ja vuoroviljelyä."

Jos tuollaisista pyrkisi tekemään sarjakuvaa, se olisi hirmuinen urakka. Ei mitään pikaisesti tehtyjä iltaläksyjä, vaan viikkojen taustatutkimuksia ja tarinankehittelyä. (Ei, noita tehtäviä ei - tietääkseni - ole oikeasti olemassa.)

Kun niin usein vieläkin, ja aina vain, sotketaan keskenään (kohtalokkaasti) KUVASARJA ja SARJAKUVA. Ero on "meille" selvä. "Niille", oman alansa osaaville penteleille, mitään eroa ei ole. Ja on tuskastuttavan usein toivotonta yrittääkään selittää.