Kritiikki on POP?

[SARV]

Kritiikin päivä 2006

Onko populaarikulttuurin kritiikki vain tuotemainontaa? Voiko viihdettä arvioida laatukriteerein? Kuinka ottaa ote saippuasta?

Suomen arvostelijain liiton lauantaina 1.4.2006 klo 11–17 järjestämän Kritiikin päivän aiheena on populaarikulttuurin kritiikki. Seminaarissa käsitellään populaarikulttuurin ja kritiikin leikkauspisteitä eri taiteenalojen esimerkkien kautta. Aiheesta luennoivat populaarikulttuurin tutkija, FT Janne Mäkelä, Taide-lehden päätoimittaja Arja Elovirta, kirjailija Kirsti Ellilä ja Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jussi Ahlroth.

Seminaari päättyy Elääkö populaarikulttuuri? -paneelikeskusteluun, jossa asiaa pohtivat kriitikko Ville Hänninen, ohjelmistopäällikkö Minna Lindgren ja tutkija, kriitikko Markku Soikkeli. Keskustelua luotsaa tietokirjailija, kriitikko Juri Nummelin.

Kritiikki on POP?
– populaarikulttuurin kritiikistä
1.4.2006 klo 13–17 Ateneum-sali
Ateneumin taidemuseon pääsisäänkäynti, Kaivokatu 2, Helsinki

klo 13–14.45

Ote saippuasta – populaarikulttuurista ja kritiikistä Populaarikulttuurin tutkija, FT Janne Mäkelä, Renvall-instituutti

Onko populaarilla ja korkealla sittenkin eroa Päätoimittaja Arja Elovirta, Taide-lehti

Viihteen kritiikki – Kritiikin sokeat pisteet Kirjailija Kirsti Ellilä

tauko

klo 15.15–17

Tietokonepelit – kriitikon haaste vai painajainen?
Kulttuuritoimittaja Jussi Ahlroth, Helsingin Sanomat

Paneelikeskustelu Elääkö populaari?
Kriitikko Ville Hänninen
Ohjelmistopäällikkö Minna Lindgren, YLE
Kirjallisuuskriitikko Markku Soikkeli, Turun yliopisto Keskustelua johtaa tietokirjailija Juri Nummelin

Tilaisuus on yleisölle avoin. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Tilaisuus järjestetään Suomen Kulttuurirahaston tuella.

Lisätietoja: Suomen arvostelijain liitto ry.
puh. (09) 612 7351, info@sarv.fi

[Reima Mäkinen]

Onko tästä tilaisuudesta ollut juttua tai yhteenvetoa missään? Kiinnostaisi tietää miten ja missä merkeissä meni.

[VesaK]

Loppupuolen vain näin, mutta sen sentään. Ahlrothin tarinointi videopelien arvioinnista oli varsin hauskaa. Sillä puolella kun ei juuri ole oikeita journalisteja, vaan enimmäkseen tekstintuottamiseen kouluttamatonta pelifriikkipoppoota, joiden "arviot" voivat olla ihan mitä tahansa: "Peli saattaa välkynnällään aiheuttaa epilepsiakohtauksen, mikä voi johtaa hallusinogeenien käyttöön."
"Kritiikit" ovat usein silkkoja puffeja, varsinkin ns. "ennakko-arviot", joita varten pelilehtiväkeä lennätetään pelifirman kustannuksella toiselle puolelle maapalloa ihmettelemään lähes konseptiasteella olevaa teelmystä.
Ahlroth kuitenkin painotti, että monet (uudet) pelit ovat taideteoksia, jotka ansaitsisivat asiallisen kritiikin, eivät vain 200 merkin juonipuffausta, minkä verran useampikin lehti tarjoaa.   
Paneelissa tietokirjailija Nummelin johti keskustelua, jota muutoin dominoi YLEn Minna Lindgren. Hän ihmetteli klassisen musiikin "käsittämättömille" arvioille naureskelua, ja kyseenalaisti puolestaan miksi pitää lehteen kirjoittaa "jostakin toissapäivänä Tavastialla järjestetystä rokkiesityksestä." En oikein tajunnut agendansa ydintä, mutta jotakuinkin hän taisi esittää, että kriittisyyden pitäisi kritiikeissä jäädä vähemmälle ja kuluttajaystävällisyyden nousta. (Ilmeisesti esim. Tekniikan maailman malliin; arvion lopussa Kiitämme/Moitimme-listaus.) Ville Hänninen täsmensi, että ainakin hänelle ovat Ilkka Mattilan NYTissä julkaistut lyhyetkin levyarviot antaneet tärkeää tietoa ko. bändistä juuri kriittisten pointtiensa ansiosta.