Villen sarjakuvan paras osa ja kirpein kärki löytyy lopusta, missä viitataan länsimaiden pokkurointiin muslimimaiden edessä.
Ne muslimit, jotka nyt kiristävät länsimaita terrorismin uhalla, eivät suinkaan raada länsimaiden tehtaissa tai lakaise länsimaiden katuja, toisin kuin Mohammed sarjakuvassa väittää. Kyseessä ovat öljypohattamaat, jotka haluavat toimia maailman herroina.
Maailmasta ei löydy ainuttakaan muslimimaata, jossa vallitsisi demokratia (tai olisiko ehkä Libanon?). Valtiot, jotka eivät kunnioita omien kansalaistensa vapauksia ja oikeuksia, yrittävät määräillä toisten valtioiden tekemisiä. Ei sellaista tarvitse suvaita!
Siksi minun mielestäni sarjakuva menetti osan voimastaan siinä kohdassa, missä Muhammed puhuu (minusta liian) pitkään siitä, että länsimaat eivät kunnioita islamin arvoja, ikään kuin sillä voisi perustella yhtään mitään tässä maailman tilanteessa.
Kovan linjan muslimimaat yrittävät pelotella länsimaat polvilleen ja länsimaat, joiden pitäisi toimia demokratian puolustajina, alistuvat.
Suvaitsevaisuuden kasvattaminen on yksi juttu ja kiristystä ja uhkailua vastaan taisteleminen on toinen. Jos yrittää sisällyttää molemmat samaan sarjakuvaan, se väistämättä heikentää sanoman voimaa. Ehkä syynä oli se, että Jussi Vilkunan mukaan Villen kanssa oli sovittu, että puhutaan ennemmin sananvapaudesta kuin politiikasta... Miten ihmeessä nämä kaksi asiaa voidaan edes yrittää erottaa toisistaan?
