Kirjoittaja Aihe: Keräilijän rakkain aarre  (Luettu 41379 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 628
  • Kvaak!
Re:Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #60 : 15.02.2005 klo 17:58:12 »
Roy Crane:
Sillä oli erikoispaperia, joku "-tone" se kai oli. Sitä kasteltiin jollain ihme kemikaalilla ja siihen tuli rasteria, sitä viivaa. Toinen kastelu siveltimellä ja siihen tuli ristiviivarasteri.

Duotone, tai "Craftint" valmistajan mukaan. Jenkkipilapiirtäjät käyttivät näitä miltei järjestään 70-luvulla, osa kai vieläkin. Kummallista tavaraa... Kamut-sarja oli myös alkuun tehty sillä, mutta McDonnell joutui lopettamaan, kun kävivät nuo kemikaalit hänen terveytensä päälle. (Hän sai selville, että paperi sisälsi mm. elohopeaa. Kovaa kamaa!)
Minulla kun noita piirrosoriginaaleja pyörii nurkissa enemmänkin - voin vain Vesa sanoa, että vaaralliselle, kaltevalle pinnalle olet suistunut, varo vain! - niin pari tämmöistä ihmepaperi-juttuakin on mukana myös, mm. Jeff MacNellyn ja Pat Oliphantin pilapiirrokset. Kyllä niistä näkee, että epäterveellisen oloista kamaa tämä on, niin kummallisesti ovat kemikaalit osittain paperia kellastaneet...

Keräilyharrastus on todella kummallista tasapainottelua nykyään, kun mukana ovat sekä rahallinen että tunnearvo. Originaalipiirroksissa pätee sama kuin sarjakuvalehdissäkin, hintaskaala on vain paljon isompi. Loputon, itse asiassa - tälläkin hetkellä eräs kaveri koittaa myydä Carl Barksin kuuluisia ankkamaalauksia ebayllä $125,000 lähtöhintaan! Niin että montako laitetaan tulemaan?  ::)

Mutta eiväthän ne rakkaimmat keräilykohteet useinkaan silti ole niitä kaikkein kalleimpia. Ei minullakaan.
Eräs kokoelmani tärkeimpiä helmiä itselleni on Bill Wattersonin signeeraama Lassi ja Leevi -printti. Se on L&L kirjojen kansia vastaava vesivärityö, hiukan A3:sta isompi, josta on otettu tuhannen kappaleen signeerattu ja numeroitu painos. Se ei hinnaltaan ole kokoelmani kalleimpia kohteita, mutta kun on alaan perehtynyt keräilijä, alkaa ymmärtää, kuinka merkittävä löytö se on: Bill Wattersonin nimikirjoitushan on TÄYSIN MAHDOTON hankkia!! Eihän se niitä missään jaellut! Sitä paitsi - eihän Lassista ja Leevistä koskaan edes tehty MITÄÄN julisteita tai muita printtejä, ei mitään semmoistakaan pitäisi olla olemassa!!
Ilmeisesti tätäkään printtiä ei koskaan edes myyty missään julkisesti. Se on copyright-merkitty vuodelle 1992, joten oletan sen liittyvän Wattersonin pitämään sapattivuoteen. Oma veikkaukseni on, että tämä printti lähetettiin tyynnyttelynä sarjaa julkaiseille lehdille tauon yhteydessä. Tiedän nimittäin, että samalla lailla tehtiin sarjan päättyessä, jolloin kiitoksena lähetettiin signeerattuja vedoksia viimeisestä L&L sunnuntai-sivusta. (Ostin tämän eräältä sarjakuvatoimittajalta Jenkeistä joka oli saanut sen toimituksesta mukaansa eläkkeellejäämis-lahjana. Sillä oli myös se sunnuntai-sivu).
Kyllä tämä aito on: USAssa 2001 olleessa L&L originaalien näyttelyssä (josta tehtiin se "katalooki"kirja joka julkaistiin Suomessakin) ainoa muu näyttelyesine niiden alkuperäispiirrosten lisäksi oli tämä printti. Ja jos Watterson on jollain ihmeen kaupalla taivuteltu tämmöiseen suostumaan, niin voi uskoa, että se on kyllä sitten myös jokaisen nimmarin rustannut korkeimman omakätisesti!

Mikä olisi sarjakuvista tärkein? Paha, paha... Niilo Pieliset, Lassit ja Leevit, Pogot, Bloom Countyt - ei, eihän näistä mistään voisi luopua!! Ja ehkä hiukan yllättäen, myöskin minulle on aina ollut tärkeä Frank Millerin Dark Knight. En tiedä yhtään, miten se liittyy mahdollisesti noihin huumoristrippeihin, mutta kirotun hyvä se vaan on joka lukukerralla, ei siitä mihinkään pääse!!
Kun sarjakuvista liu'utaan takaisin tuohon uniikkikappaleiden keräily-fanitus-fetissiosastolle, niin ehkä signeeratuista kirjoista tärkeimpiä olisivat minulla Me Tenavat-jättikirja, jonka raahasin Charles Schulzille nimmaroitavaksi Kaliforniaan, Minä Lucky Luke -kirja johon sain pienen piirroksen Morrisilta Angoulemessa (se kirjoitti nimeni väärin), Chuck Jonesin muistelmat, jonka se nimmaroi Tampereella käydessään - ja suomalainen Asterix-albumi, johon sain omistuskirjoituksen Uderzolta ihan vain lykkäämällä sen kirjekuoressa postiin hänen studiolleen!
(Posti on häkellyttävä laitos: uuttera fani saa sen avulla paljon aikaan pelkän postimerkin hinnalla!)

Loppuun vielä kommentti käsittämättömistä divarin hinnoista: yllättäen löysin Kari Suomalaisen 50-60-luvun taitteessa tekemän englanninkielisen piirroskokoelman Christmas Street antikvariaatista San Franciscosta. Ne nauroivat, että taisitpa tehdä hyvät kaupat, se on varmaan siellä teillä Suomessa tosi arvokas. Minä tuhahdin, että joo niin varmaan. Mutta eikö mitä: viime kirjamessuilla Helsingissä näin jonkun vaativan siitä aivan käsittämättömät 120 EUROA!! Onkohan näillä nyt mennyt markat ja eurot sekaisin??

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 496
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #61 : 15.02.2005 klo 19:21:46 »
Käykääpä tuolta katsomassa miten tietokoneet häivyttävät originaalin melkein kokonaan kadoksiin:
http://www.arte-tv.com/fr/art-musique/741688.html

Spiegelman siellä videolla kertoilee työstään ja siitä miten hän kasaa sarjansa tietokoneella. Originaalit ovat kasa lappusia ja luonnoksia. Näe ja kuule.  :o

Timo

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 193
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #62 : 18.03.2005 klo 11:50:51 »
Akuankka.fi sivujen mukaan vain RA:n elämä ja teot on loppuunmyyty. Muita kokoomia siis löytyy.

Varmistin asian käymällä kirjakaupassa. Kaikkia muita oli hyllyssä.

lasse

  • Jäsen
  • Viestejä: 645
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #63 : 18.03.2005 klo 20:36:21 »
No mulla on melkein kaikki akkarit vuodesta 1984 eteenpäin, ja niistä en kyllä luovu. Toki myös muita rakkaita aarteita löytyy, esim. omistan kaikki Rosan kokoelmat, paitsi Kadonneen kirjaston varitjat, Joulumanteli-kotelo (sitä väitettiin loppunmyydyksi Akkarissa joulun jälkeen) ja itseasiassa KAIKKI omistamani Disney-kirjat ovat minulle tunnearvoltaan tärkeitä. Kuten jo sanoin, niistä en kyllä luovu.
« Viimeksi muokattu: 07.08.2005 klo 12:01:35 kirjoittanut Lasse »

M.Leppälä

  • Jäsen
  • Viestejä: 39
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #64 : 23.03.2005 klo 19:35:43 »
Kokoelmani rakkain sarjakuva-albumi on Ankka Lampinen vuodelta 1939.
Originaaleista varmaankin kaikki Barksin originaalit.

jääkarhu

  • Vieras
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #65 : 29.03.2005 klo 22:12:55 »
mun aarre on digimonin ensimmäänen numero. en kyllä tiedä on arvokas. tai sitten mun action force ja masters of the universe lehdet ne on tosi hyviä mutta en oo löytäny niitä paljon  :'(

mik-kiss

  • Jäsen
  • Viestejä: 64
  • Kvaak!
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #66 : 19.08.2005 klo 23:55:05 »
Hei!
Aika vaikea valita mikä on se rakkain, mutta kyllä se taitaa kuitenkin olla varhainen suomalainen scifialbumi Jorva ja Tannu ennenmuinoin vuodelta 1912. Olen itse aina tykännyt dinoista ja 4 v poikani on myös dinofani, joten ko. sarjis perheesaan hyvin istuu.

Kyseinen albumi on myös keräilyllisesti superharvinainen - mm. "kaiken nähnyt" antikvariaatti Makedonian omistaja - joka itsekin kerää scifisarjakuvaa - ei ollut teosta koskaan aikaisemmin nähnyt, kun se hänellä Jyväskylässä toin näytille. Ei Aarnisalokaan sitä kaiketi koskaan nähnyt (poikansa näin epäili), koska se puuttuu kokonaan hänen hintaluetteloistaan.

Olen miettinyt, että onkohan tuota sarjista kenelläkään muulla Suomessa tai Telluksella...?  Olisi mielenkiintoista tietää. Periharvinaista Amerikalaista kuvakirjaa (1904) kun lienee kokonaista 3 kappaletta olemassa, mutta tätä teostako vain kaksi? - se toinen on HYK:n kokoelman ainoa kappale...
« Viimeksi muokattu: 20.08.2005 klo 00:06:39 kirjoittanut mik-kiss »

Avalkis

  • Valveunessa
  • Jäsen
  • Viestejä: 324
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #67 : 20.08.2005 klo 00:45:32 »
50-luvun Akuja joita muutama löytyy ja jotka olen kehystänyt arvostan toki kovasti.
Etenkin '7B/1954 Mikki ja Torstai'-lehdellä on omaa nostalgista arvoaan,
kun sen nuorempana löysin torilta ja sain kokoelman ensimmäisen 50-luvun Akkarin.
Ja '11c/1954 Vahva Jussi' (haalea versio).

Muitakin muistorikkaita Aku Ankka -lehtiä (yleensäkin ne missä on Barksia)
toki riittää, kuten AA juhlanumerot ja tilaajalahjat (Pavunvarsi,
Vanhan linnan salaisuus, Koralliluolan kummitus...).

'Aku Ankan parhaat' on suosikkisarjakuva-albumisarjani.
Kirjoista 'Aku Ankan juhlasarjat', 'Minä Roope-setä', 'Minä Aku Ankka'
ja 'Me Tupu, Hupu ja Lupu'.

Taru sormusten herrasta -sarjakuvat ovat myös todellisia aarrrrteitani,
etenkin kun niiden löytäminen oli oma seikkailunsa.
Ostin eräänä syksynä ensin uteliaisuuttani sarjan keskimmäisen osan,
jonka jälkeen etsin intohimoisesti kahta muuta osaa joka paikasta.

Kiersin lukuisia divareita, mm. Lohjalla ja Helsingissä.
Stadin ekasta paikasta löytyi kolmas numero ja viimeisen
paikan myyjä muisteli että hänen ullakoltaan voisi sarja löytyä,
ja sainkin ne viikkoa paria myöhemmin postitse.
(Huuto.Net on muuten paras paikka tuon sarjan hommaamiseen;
äärimmäisen harvoin näkee divarissa.)
« Viimeksi muokattu: 20.08.2005 klo 00:48:46 kirjoittanut Psychic »
http://www.jukkaeronen.com - Suomen luonnosta inspiroituneita fantasiasarjakuvia ja scifi-elokuvia & ambient-musiikkia

djsaukkis

  • Kokenut
  • Jäsen
  • Viestejä: 52
  • My name is Mikki, Lumikki!
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #68 : 08.10.2005 klo 15:46:00 »
Rakkain aarteeni on aku ankka 1952: 9b Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Koko ikäni se on minulla ollut sillä isäni sen on aikoinaan tilannut. Ihan priima kuntoinen se ei ole (repeämiä), mutta silti se on minulle todella rakas.
Panin tiikerin tankkiin ja kesytin sen!

TT

  • Jäsen
  • Viestejä: 37
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #69 : 25.10.2005 klo 18:32:56 »
Minun ehdottomaista rakkain keräilyaarteeni ja kokoelman kruununi on Ryhmä-X 3/84. Sain sen isoveljeltä joululahjaksi samaisena vuonna ja sarjakuvakeräilyinnostukseni sai alun kyseisestä opuksesta. Mihinkään muuhun opukseen ei liity lähellekään vastaavaa nostalgian tulvaa.

comic.book.guy

  • fiksu
  • Jäsen
  • Viestejä: 222
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #70 : 09.11.2005 klo 17:14:12 »
kyllä se on se Akkarin 11c vuodelta 1954
MINÄLASSI

Petteriz

  • Jäsen
  • Viestejä: 34
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #71 : 15.12.2005 klo 20:17:09 »
En ikinä luopuisi mistään sarjakuvistani >:(.Mutta tärkeimpiä ovat kaikki Rosan kovakantiset eteenkin Roope Ankan elämä ja teot ;D(vaikka ei olekkaan harvinaisuus)

Wade

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 163
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #72 : 22.05.2007 klo 17:42:37 »
Minen jättäisi Willereitäni minnekään, saati Ken Parkereita. Niin, enkä Punaniskoja.

Muutakin relettä on, muttei täydellisiä kokoelmia.
Wade Koivurinne

Gio

  • Jäsen
  • Viestejä: 11
  • Purr purr.
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #73 : 22.05.2007 klo 21:35:01 »
Kokoelmani rakkain aarre taitaa olla Spawn-lehden ensimmäinen Suomessa julkaistu numero. Tämä kyseinen läpyskä herätti minut huomaamaan, että sarjakuvia on muunlaisiakin kuin pelkkiä Aku Ankkoja, joita pääasiallisesti olin lukenut. Sen jälkeen uskaltauduin tutustumaan paljon erilaiseen sarjakuvaan ja olen siitä varsin kiitollinen.

Tämä lehti on luettu jo niin moneen kertaan läpi että se on hapertunut pahemman kerran, mutta löysin joskus kirpparilta itselleni hyväkuntoisen säilytysnumeron ja toista pidän lukukappaleena.  ;D

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 628
  • Kvaak!
Re: Keräilijän rakkain aarre
« Vastaus #74 : 23.05.2007 klo 01:37:33 »
Jännää miten ihmiset muistavat harrastukseensa liittyviä pikkutarkkoja yksityiskohtia vuosienkin jälkeen. Minun veljeni harrastaa tietokonepelejä ja kun hän taannoin vuosien tauon jälkeen viritteli vanhaa Amigaa ja kokeili joitain lapsuuden pelejä, hän muisti monia yksityiskohtia, jotka hänellä olivat tallentuneet mieleen hyvinkin tarkasti, mutta joita minä en muistanut ollenkaan.
Mutta kun itse rupesin muistelemaan, totesin kykeneväni muistamaan hyvinkin tarkasti muutamia keskeisiä sarjakuvaharrastukseni käännekohtia. Eniten niitä tuntuu kertyneen vuodelle 1987, (jolloin minä olin 9).
Muistan sen poikkeuksellisen aamun, jolloin kouluni alkoi vasta kymmeneltä ja satuin sitä ennen pääsemään vanhempien mukana kaupunkiin (Naantaliin) ostoksille. Käytiin myös kirjakauppa Birgitassa ja siellä komeili hyllyllä kaksi uutta sarjakuva-albumia: Semicin ensimmäinen Niilo Pielinen ja Piko ja Fantasio.
Paras kaverini oli perinyt isoveljeltään tämän Non Stopit ja Ruudut, joten olin hyvin tietoinen näistä sarjoista. Minulla niitä ei ollut, joten osasin oitis arvostaa sitä, että nämä sarjat tulivat taas saataville. Voi sitä onnea, kun sain mukaani molemmat kirjat - voi sitä kärsimätöntä odotusta, kun sitten jouduin menemään kouluun MONEKSI TUNNIKSI, ennen kuin pääsin niitä lukemaan!

Joskus loppukesästä taas kävin isän kanssa Rymättylän Röölän rantakaupassa. En tiedä, miten satuimme sillä kertaa käymään siellä, yleensä asioimme kirkonkylän kaupassa. Mutta siellä kuitenkin käteni osui kaupan pienessä pyörivässä lehtihyllyssä Mustanaamio-lehteen (nro 18/87) ja sain sen itselleni.
Siinä oli avaustarinana ensimmäinen puolisko Jaime Vallven piirtämästä kaksiosaisesta historiallisesta seikkailusta. Jäin koukkuun välittömästi.
(Lehden lopussa ollutta Blueberry-sarjaa opin jostain syystä ymmärtämään vasta vuosia myöhemmin. Kuulin myös että lehdessä oli joskus julkaistu "kolmiulotteinen Spirit-sarja", enkä tiennyt mitä se tarkoittaa, tai että se oli ainutkertainen tapaus. Kun näin niitä muita Spirit-jaksoja, ihmettelin, että mikä näissä nyt sitten on niin erityisen kolmiuloitteista).

Juuri ennen vuodenvaihdetta, joulun välipäivinä, kaverini isä vei meidät elokuviin Turkuun. Menimme Hansa-korttelin Kino Thaliaan katsomaan Mel Brooksin Avaruusboltseja. Se taisi olla ensimmäinen ei-animaatioelokuva, jonka näin elokuvateatterissa. (Jos muistan oikein, kaverini isä meni mieluummin naapurisaliin katsomaan Tappajahai 4:sta. Me taisimme tehdä paremman valinnan).
Elokuvan jälkeen poikkesimme kauppakorttelin R-kioskilla. Olimme juuri alkaneet oivaltaa, että oli olemassa sellainen asia kuin Marvel-sarjakuvat ja kuinka ollakaan, mikäs kimalteli siellä näyteikkunassa ellei ihka uusi lehti nimeltä Marvel, sen ensimmäinen numero jossa oli John Byrnen Ihmenelosia. Lehden numero oli 1/88, mutta minä ostin sen jo vuoden 1987 puolella.
Itse asiassa kaikkien näiden sarjakuvaostosten jälkeen minulle oli kyllä kotona sanottu, etten nyt saa ostaa sarjakuvia, mutta tämä minun nyt oli PAKKO saada. Lehtihän oli valtava, siinä oli yli sata sivua!
Niinpä keksin neuvokkaan juonen: Kaverini sanoi haluavansa heti lainata tämän lehden minun sen luettuani. Vein sen tyynesti kotiin ja kun äiti sanoi "et kai sinä taas ostanut sarjakuvia" vannoin, että lehti oli kaverini ostama ja minä olin sen vain lainannut. Luin sen mahdollisimman nopeasti ja sitten näkyvästi pakkasin sen pari päivää myöhemmin koululaukkuuni, jotta voisin "palauttaa" sen, siis lainata kaverilleni.
Kyllä sarjakuvat siis todella ovat paheellinen harrastus: näin ne saavat lapset koukkuun jo nuorena ja heti johtavat nämä turmiolliseen ja valheelliseen elämään!

Mutta jokainen näistä lehtilöydöistä vuodelta 1987 on piirtynyt muistiini hyvin tarkasti - ja saivat minut lähtemään vuoteen 1988 elinikäisenä sarjakuvafanina.